Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Ajankohtaista: Global.finland.blogi

Ulkoministeriön kehitysviestintä, Kanavakatu 3, Helsinki, puh. (09) 1605 6370
tilaa_uutiskirje delicious flickr facebook
reuna

Global.finland.blogi

Banneri: global.finland.blogi

Blogimme kokoaa epävirallisia ajatuksia, näkökulmia ja tunnelmia globaalien kehityskysymysten ja kehitysmaiden arjen ympäriltä. Blogin kirjoittajat työskentelevät ja liikkuvat eri puolilla maailmaa. Artikkelit edustavat yksinomaan niiden kirjoittajien kantaa.

RSSTilaa Global.finland.blogi RSS-syötteenä

Anne Heinonen: Ugandalainen piispa paastoaa kouluruokaa

Piispa Zac Niringiye teki kirkossa ilmoituksen noin tuhatpäiselle lapsilaumalle: 
”Huomisesta lähtien jokainen teistä saa syödä koulussa lounaan.”

Ilmoitus sai Pyhän Stephenin kirkon raikumaan spontaaneista riemunkiljahduksista Kampalassa.

Vanhemmilla on Ugandassa mahdollisuus antaa lapselleen kouluun mukaan evästä tai maksaa lapselle kouluruoka. Rehtori James Jjukon mukaan Kisugun alakoulussa on reilut tuhat oppilasta, joista yli 300:lla ei ole varaa kouluruokaan. Osa heistä on orpoja, osa äärimmäisen köyhiä, osa ”vain” köyhiä.

Pienet koululaiset jakavat aterian. Kuva: Anne HeinonenPalasta maissipuuroa ja kupillisesta linssikastiketta riittää kahdellekin - kun on pakko. Kuva: Anne Heinonen

Piispa ilmoitti jättävänsä kristillisen paaston ajaksi lounaat väliin ja lahjoittavansa lounasrahansa kouluruokailuun.

”Miten voisin syödä lounasta, kun tiedän lasten olevan nälissään?” hän kysyi ja haastoi kaikki ugandalaiset mukaan projektiin.

Kuuntelin haasteen julkaisua kahdelta iltapäivällä vatsa kurnien. Lounasaika oli mennyt puheiden aikana ohi. En pystynyt ajattelemaan muuta kuin ruokaa – etenkin kun piispa siitä taukoamatta puhui. Kirkon penkeillä lapset alkoivat pikkuhiljaa nojailla päätään käsiinsä.

Aikaisemmin paikallisessa lehdessä kerrottiin, että yhä useampi aikuinen ugandalainen jättää lounaansa syömättä säästääkseen rahojaan. Ruuan hinnan nousu on kasvattanut myös lounaatta jäävien koululaisten määrää.

Opettajat kertovat, että nälkäisten oppilaiden opetus muuttuu iltapäivällä mahdottomaksi. Kouluruuan puute vaikuttaa pitkälle lasten tulevaisuuteen, kun opetusta pitää sen tähden keventää.

Piispan puheen jälkeen poikkesimme Kisugun ala-asteella seuraamassa ruuanjakoa. Lapset saivat lautasilleen pienen palan käsin syötävää maissipuuroa ja vajaan kahvikupillisen papukastiketta.

Tai kolme neljäsosaa koululaisista siis sai. Loput seurasivat ruuanjakoa vierestä.

Ruokaa saavista lapsista ainakin osasta tuntui pahalta syödä, kun ympärillä oli nälkäisiä.

Jotkut olivat ratkaisseet tilanteen piiloutumalla lautasensa kanssa rapistuneen ulkorakennuksen pimeään nurkkaan syömään.

Ainakin yksi oppilas oli ratkaissut ongelman toisella tavalla: Koulun pihan reunalla istui tyttö ja poika jakamassa tuota annosta keskenään.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka viettää vuoden 2012 Itä-Afrikassa.


ANNE HEINONEN, 29.3.2012

Kommentit (0)

Päivi Arvonen: Egyptin kristittyjen tulevaisuus lapsen nostaman arvan varassa

Egyptin ortodoksikirkon pitkäaikaisen johtajan, paavi Shenouda III kuolema 17. maaliskuuta herättää surun lisäksi suurta huolta kristittyjen asemasta maassa, jonka kansanedustajista yli 70 prosenttia on islamisteja.

Egyptin ortodoksikristityt eivät menettäneet vaan johtajaansa vaan myös isähahmon, jonka viisauteen ja lempeyteen he olivat saaneet turvata neljän vuosikymmenen ajan.

Kuoleman jälkeen Shenouda III:sta on ylistetty laajasti, ja häntä on jopa kutsuttu maanpäälliseksi Jeesukseksi, mutta harvalla oli hänestä negatiivista sanottavaa hänen elinaikanaankaan.

Paavi oli niin nuorten kuin vanhojen, niin miesten kuin naisten rakastama johtaja. Vaikka häntä pidettiin opillisesti edeltäjäänsä konservatiivisempana, myös ehdoton enemmistö nuorista egyptiläiskristityistä arvosti kirkon johtajaa ”viisaana isänä” ja kunnioitti suurena johtajana.

Kritiikki liittyi lähinnä hänen tulkintaansa avioerosta, joka käytännössä oli mahdoton muutoin kuin hänen erityisluvallaan.

 

 insinööri Girgis tekee krusifiksitatuointia Maged-nimiselle kristitylle Kairossa Mokattamin kalliokirkon pihalla. Kuva: Päivi ArvonenEgyptin koptikristityt tatuoivat usein pienen ristin ranteen sisäpuolelle. Miehet ottavat myös isompia tatuointeja, joista paavi Shenouda III kuva on ollut Jeesuksen ja Pyhän Yrjön ohella suosittu. Kuvassa insinööri Girgis tekee krusifiksitatuointia Maged-nimiselle kristitylle Kairossa Mokattamin kalliokirkon pihalla. Kuva: Päivi Arvonen

 

Esitti harvoin yhteiskunnallista kritiikkiä

Shenouda III oli hyvissä väleissä Egyptin johdon kanssa. Presidentti Mubarakin tiukka linja islamisteja vastaan suojeli välillisesti myös kirkkoa ja kristittyjä islamismin uhilta. Paavi sai osakseen myös syytöksiä ”veljeilystä” Mubarakin ja tämän hallinnon kanssa.

Paavi puhui julkisuudessa hyvin harvoin kristittyjen yhteiskunnallisen aseman epäkohdista, mutta vallankumouksen alla hän jyrähti kristittyjen syrjinnästä työmarkkinoilla sekä vaikeuksista kirkkojen rakentamisessa.

Vallankumouksen jälkeen viime vuoden maaliskuussa Shenouda III esitti Egyptin pääministerille listan epäkohdista, joihin toivoi kristittyjen aseman parantamiseksi muutosta. Listan kärjessä oli toive, että muutoksesta perustuslain toiseen artiklaan, jonka mukaan islam on valtion lakien päälähde. Shenouda III toivoi artiklan tekstiä muutettavan tai artiklaan lisättävän, että uskonnollisia vähemmistöjä koskevan lainsäädännön tulee perustua näiden uskontojen omiin lakeihin.

Siunaus – tai sattuma – määrää uuden johtajan

Egyptin kristityille johtajan kuolema sattui kriittiseen aikaan. Islamistien yli 70 prosentin äänisaalis parlamenttivaaleissa huolestuttaa kristittyjä. Vaikka kristittyjen osuus väestöstä on noin kymmenen prosenttia, on kristittyjä kansanedustajia vain kaksi prosenttia.

Kansannousu ja vallankumous yhdistivät kristittyjä ja muslimeja, mutta viimeisen vuoden aikana uskontokuntien edustajien välit ovat useasti kiristyneet kuolemantapauksiin asti johtaneissa välikohtauksissa.

Koptikirkko saanee arvioiden mukaan odottaa uutta johtajaa jopa kuukausia. Monien kristittyjen mielestä Shenouda III:n jättämää aukkoa ei voi kukaan täysin paikata. Uuden paavin harteilla on myös kristittyjen aseman parantaminen kasvavan islamismin suosion varjossa.

Kirkon vaikutusvaltaisimmat piispat valitsevat paaviehdokkaat ja lopullinen valinta tapahtuu lapsen nostaessa näkökulmasta riippuen sattuman tai Jumalan siunauksen kautta kolmen nimilapun joukosta yhden lapun, joka sinetöi kirkon uuden johtajan valinnan.

Kirjoittaja on Kairossa asuva vapaa toimittaja, joka on koulutukseltaan uskontotieteilijä.


PÄIVI ARVONEN, 26.3.2012

Kommentit (0)

Janne Rantala: Maakiistaa todistamassa

Nuorena tutkijana on jännittävää nähdä, kuinka suuret antropologiset teemat muuttuvat kenttätyössä eläväksi elämäksi. Joskus se on myös hivenen surullista.

Maissipelto Mosambikissa. Kuva: Janne RantalaKuka tämän maissipellon omistaa? Kuva: Assumane Abudo

Pelto kasvaa polvenkorkuista maissia, ja pellon reunalla seisoo maanviljelijä kyynärvarren mittainen raivausveitsi kädessään.

”En tiedä mitään siitä teidän sopimuksestanne, mutta sen tiedän, että olen näiden maiden omistaja ties kuinka monennessa polvessa ja edellisen omistajan poika."

Viljelijä kertoo perineensä maat isänsä veljeltä, jota shanganoitten isälinjaisessa sukujärjestelmässä kutsutaan myös isäksi, ja siis veljenpoikaa vastaavasti pojaksi.

Häntä vastatusten seisoo nuori nainen Matolasta ja nuori mies Maputosta, jotka samoin väittävät maita omikseen.

Mies on kollegani ja kimwanin opettajani, joka työskentelee samalla Afrikan tutkimuksen laitoksella kuin minä. He ovat maksaneet maista eräälle toiselle viljelijälle, joka on sittemmin kuollut.

Edessämme seisovan viljelijän mukaan vainaja kyllä käytti näitä maita saavuttuaan tänne sisällissodan päätyttyä 1992, mutta maat pysyivät kaiken aikaa viljelijän omistuksessa.

”Hänellä ei ollut oikeutta myydä maita. Setäni voi todistaa tämän”, mies vakuuttaa.

Vain yksi lukuisista kiistoista

Olemme saapuneet Mahuboon, joka sijaitsee 50 kilometriä pääkaupunki Maputosta etelään, niin sanotulla kaupunkimaasturilla kollegani ja kahden nuoren naisen kanssa. Perillä kaksi maatyöläistä pysäytti meidät kertoen, että eräs paikallinen on raivannut maitamme.

Ajoimme loputtomalta tuntuvan matkan pikkuruisia teitä ”maanvaltaajaa” etsien, maatyöläiset tavaratilassamme. Piikkipensaat piiskasivat näille teille kovin kookasta maasturia kollegani lakkaamatta päivitellessä hänelle tehtyä vääryyttä.

Viljelijä tarjoutuu vaihtamaan maatilkut vastaaviin toisessa paikassa. Mutta ensin mennään puhumaan hänen toisen setänsä kanssa, joka voi todistaa näitten maitten omistuksen.

Setä on kuitenkin kiireinen. Tuore vävy on nimittäin tullut lahjoittamaan loboloa eli ”morsiusmaksua” korvaukseksi siitä, että on viemässä tyttären miehelään. Tämä seisoo mustissaan keskipäivän auringossa, sentään pienessä varjossa, pitäen narun päässä lahjaansa, lihavaa sarvipäistä vuohta. Mutta setä lupaa kyllä todistaa toisena päivänä.

Tätä kirjoittaessani maakiista on edelleen ratkaisematta, ja se on vain yksi lukuisista vastaavista. Zambeze-viikkolehti kertoi 23. helmikuuta, että tilastoituja maakiistoja pelkästään Maputon maakunnassa on vuosittain useita kymmeniä. Kuitenkin vain pieni osa kiistoista päätyy tilastoihin, sillä ihmiset pyrkivät selvittämään ongelmat keskenään.

Tuskallisen sivistävää

Maankäyttöä säätelee Mosambikissa paitsi valtakunnan laki, myös perinteiset paikallisittain vaihtelevat jakoperiaatteet. Tietyiltä osin ne on tunnustettu myös valtiovallan taholta.

Mikäli viljelijä on saanut puolelleen kyläyhteisön, erityisesti päällikön ja hallintoalueen paikallispäällikon, on kollegallani varsin vähän keinoja puolustaa oikeuksiaan. Muussa tapauksessa on molemmilla hävittävää, vähintään kasvamassa olevan maissisadon verran.

Vaikka olin hyvin tietoinen maakiistojen olemassaolosta, tuntui silti tuskallisen sivistävältä seurata maamiehen pelkoa ja kollegani syvää harmistusta. Toivon heille molemmille sopivaa ratkaisua, jos se vain suinkin on mahdollista.

Jyrkän kannan ottaminen näihin maaongelmiin, puoleen tai toiseen, olisi kovin turhaa.  

Kirjoittaja on Mosambikissa asuva tutkija, joka pitää kaksikielistä antropologista uutisblogia http://unissakavelijamaasta.blogspot.com.


JANNE RANTALA, 19.3.2012

Kommentit (3)

Hanna-Maija Pääkkönen: Kondomit katosivat Nicaraguan kaupoista

Matagalpasta Pohjois-Nicaraguasta et kondomeita löydä. Paikallinen piispa nimittäin pyysi apteekkareita vetämään ehkäisyvälineet – myös kondomit – myynnistä, koska katsoi niiden olen abortoivia ja siten lainvastaisia.

Piirros Luisa Amanda Espinozasta Galería de Héroes y Mártirez- museossa Estelín kaupungissa.Galería de Héroes y Mártirez- museossa esillä oleva piirros Luisa Amanda Espinozasta, joka kuoli vuoden 1979 vallankumouksessa ja jonka mukaan on nimetty eräs Nicaraguan suurimmista naisjärjestöistä. Kuva: Hanna-Maija Pääkkönen

Nicaragualainen ystäväni paljasti minulle hiljattain arkaluontoisen asian: hän yritti tyttöystävänsä kanssa ostaa ehkäisyvälineitä ollessaan vierailulla maan pohjoisosassa Matagalpassa.

”Kiersimme joka ikisen apteekin, turhaan! Yhdessäkään ei myyty kondomeja. Yleensähän niitä on joka apteekissa.” ystäväni ihmetteli.

Muutama päivä sitten samainen ystäväni törmäsi sattumalta matagalpalaisen naisjärjestö Red de Mujeres de Matagalpan tiedotteeseen, josta selvisi ehkäisyvälinekadon syy. Paikallinen katolisen kirkon piispa oli pyytänyt apteekkareita vetämään kaikki ehkäisyvälineet, myös kondomit, myynnistä. Piispa katsoi kaikkien ehkäisyvälineiden olen abortoivia, ja täten Nicaraguassa lainvastaisia.

Vasemmisto käänsi kelkkansa

Abortin täyskielto astui Nicaraguassa voimaan vuonna 2006. Päätös aiheutti kohua niin kansainvälisesti kun kansallisestikin.  Nyt vallassa olevan vasemmistolaisen sandinistipuolueen kongressiedustajat äänestivät lähes yksimielisesti kiellon puolesta.

Abortti oli maassa laiton aiemminkin, mutta esimerkiksi raiskauksen tai insestin kohdalla niin kutsuttu aborto terapéutico oli sallittu. Käytännössä tämän mahdollisuuden kieltäminen tarkoittaa sitä, että aborttia ei suoriteta missään olosuhteissa, ei edes äidin hengen ollessa vaarassa.

Päätös kuohutti myös sandinistien omissa riveissä. Puolue, joka oli Nicaraguan vallankumouksen vuosina sitoutunut edistämään kansalais- ja ihmisoikeuksia ja suhtautunut kriittisesti katoliseen kirkkoon, käänsi kelkkansa.

Naisjärjestöillä on Nicaraguassa pitkät perinteet. Yksi suurimmista organisaatioista on ollut sandinistipuolueeseen kuulunut AMNLAE, Asociación de Mujeres Nicaragüenses ’Luisa Amanda Espinoza’. Järjestö on nimetty ensimmäisen Nicaraguan vuoden 1979 vallankumouksessa kuolleen naisen mukaan. AMNLAE rivit kuitenkin hajosivat sisäisten ristiriitojen vuoksi, eikä järjestöstä ollut nousemaan puolueen päätöstä vastaan.

Lääkärit puun ja kuoren välissä

Seksuaaliterveys ja siitä keskusteleminen on Nicaraguassa nykyään melkoinen tabu. 

”Viikoittain tulee vastaan useita 14–15-vuotiaita raskaana olevia tyttöjä. Monet eivät ole olleet lainkaan tietoisia siitä, miten nainen tulee raskaaksi ”, kertoo managualaisessa sairaalassa työskentelevä nuori lääkäri.

Abortteja suorittavia lääkäreitä uhkaa työpaikan menetys ja pahimmillaan vankeusrangaistus. Tilanne onkin lääkäreille vaikea.

”Olen täysin eri mieltä aborttilaista. Olen itse mies, joten en voi edes kuvitella, millaista tämä on naisille. Ottaa koville, kun potilas saattaa kuolla typerän lain takia”, sanoo lääkäri, joka ei halua nimeään julkisuuteen säilyttääkseen työpaikkansa valtion sairaalassa.

Nicaraguasta löytyy myös niitä, joiden mielestä päätös abortin kieltämisestä on ollut oikea. Debattia käydään niin kaduilla kuin kodeissakin.

Naisjärjestöt pyrkivät pitämään asian tapetilla. Matagalpan naiset esittivät mielipiteensä ytimekkäästi tiedotteessaan: Señor obispo, saque su rosario de nuestros ovarios, eli suomeksi: Herra piispa, poistakaa rukousnauhanne munasarjoistamme.

Ystäväpariskuntani päätyi hakemaan ehkäisyvälineet pääkaupungista.


HANNA-MAIJA PÄÄKKÖNEN, 15.3.2012

Kommentit (0)

Kirjavinkki: Viimeinen mies talosta ulos

Aravind Adiga: Viimeinen mies. Avain 2011.

Aravind Adiga: Viimeinen mies. Avain 2011Mumbain Vakolassa, Santa Cruzin rautatieaseman itäpuolella käydään tahtojen taistoa.

Rakennusalan tee-se-itse -mies Dharmen Shah haluaa pystyttää alueelle unelmiensa kerrostalon, Shanghain. Se vaatii nykyisen asuintalon purkamista ja asukkaiden häätämistä. Se ei ole helppoa, sillä Vishram on asunto-osuuskunta, jossa kaikki päätökset tehdään yksimielisesti.

Erityisesti Shahilla on vastassaan eläköitynyt opettajamies Yogesh Murthy, joka ei muiden asukkaiden tavoin suostu edes paksulla setelitukolla harkitsemaan poismuuttoa. Hän on liiaksi kiintynyt rapistuvaan kotitaloonsa ja muistoihin edesmenneestä vaimostaan.

Tunnelma Vishramissa kiristyykin äärimmilleen, kun Shah lisää painostustaan ”vasemman kätensä” Shanmughamin avustamana. Uudessa ja epävarmassa tilanteessa asukkaat eivät tunne enää toisiaan tai edes itseään.

Kiivasta, pakon-omaista kasvua

Asetelmasta kehkeytyy kutkuttavan dekkarimainen teos. Se kuvaa lempeästi Mumbain asukkaiden unelmia ja ponnisteluja kohti parempaa huomista. Samalla se muistuttaa hinnasta, jonka ihmiset ovat valmiita oletetusta onnestaan maksamaan.

Viimeinen mies kertoo myös yleisemmin Mumbain – tai minkä tahansa suurkaupungin – kiivaasta ja suorastaan pakonomaisesta kasvusta. Osa epäilee menon mielekkyyttä, rakennuttaja Shah taas pakottaa mumbailaisia haluamaan eteenpäin:

”[...] kaikkien on haluttava jotain, sillä kaupungin asukkaat tietävät, että maa järisee, muurilaasti murenee ja Bombay hajoaa takaisin alkutekijöihinsä, Arabianmeressä hohtaviksi seitsemäksi jalokiveksi, jos se joskus unohtaa kysyä: Mitä sinä haluat?”

Teräväpiirtoa nyky-Intiasta

Aravind Adiga tuntee intialaisensa. Hän ymmärtää vähäosaisia mutta ei väheksy ihmisen pyrkimystä saavuttaa elämässään jotain ennalta määrättyä suurempaa.

Terävästi Adiga piirtää myös kuvaa kastilaitoksen jähmettämästä ja lahjonnan lamauttamasta niemimaasta, jossa kaikki toimii hitaammin ja huonommin kuin Kiinassa. Ei ole sattumaa, että rakennuttajaa Shahin unelmatalon on nimeltään Shanghai.

Vähintään yhtä tarkasti hän valottaa intialaista luovuutta, sitkeyttä ja yrittämisen intoa. Varsinkin esikoisteoksessaan Valkoinen tiikeri (BTJ Kustannus 2009) Adiga kirjoittaa aikalaistarinaa nyky-Intian bisnesmaailmasta tavalla, johon yksikään tutkimusraportti ei yllä.


TIINA KIRKAS, 12.3.2012

Kommentit (0)

Sami Kontola: Rakennukset kohoavat ja sortuvat. Arki on ja pysyy

Eilen oli kaunis päivä. Tänään on jälleen kaunis päivä. Rio de Janeiro pysyy kauniina ulkoisten rakenteiden murenemisesta huolimatta.

Rio de Janeiro pysyy kauniina ulkoisten rakenteiden murenemisesta huolimatta. Kuva: Sami KontolaRio de Janeiro pysyy kauniina ulkoisten rakenteiden murenemisesta huolimatta. Kuva: Sami Kontola

Rio de Janeiron kaupungin keskustassa sortui tammikuussa kolme vierekkäistä kerrostaloa aivan yllättäen. Tutkimuksissa kävi ilmi, että käynnissä oli kolmen kerroksen remontti, jonka lupien sanottiin olevan kunnossa ja lausuntojen mukaan asioista oltiin sovittu. Mitään korjauslupia ei kuitenkaan löytynyt.

Lehtikuvien mukaan yhdessä isoista taloista oli tehty jo vuosia sitten suuri rakennusurakka, jossa lisättiin asuintilaa ylimpiin kerroksiin. Kuvien mukaan talon muoto muuttui ja samalla myös tasapaino.

Tammi–helmikuun vaihteessa noin 10 000 Bahian osavaltion armeijan poliisia lakkoili kymmenen päivän ajan Salvadorin kaupungissa. Lakon aikana tapettiin yli 100 ihmistä, ryöstettiin ja tuhottiin useita liikkeitä. Useat artistit peruivat esiintymisiään turvallisuussyistä. Suomalainen kaverini turvautui puukalikkaan yksin kadulla liikkuessaan poliisien puuttuessa.

Salvadorin poliisilakon päätyttyä poliisit ja palomiehet aloittivat lakon Rio de Janeirossa. Levottomuus kaduilla lisääntyi. Autoomme yritettiin murtautua. Viisi päivää myöhemmin lakko loppui.

Lakkoilu ajoittui strategisesti oikeaan aikaan

Parhaillaan äänestetään poliisien ja palomiesten palkkojen korottamisesta.

Lakkoilu ajoittui strategisesti oikeaan aikaan. Sambakarnevaalit ovat ovella ja miljoonia turisteja virtaa jo pelkästään Rio de Janeiroon maailman suurinta juhlaa viettämään. Osavaltion päättäjillä on kiire saada poliisit takaisin töihin turvaamaan vieraiden ja oman väen turvallisuus. Tosin tuoreet lehtitiedot sanovat palkkapäätösten siirtyvän karnevaalien yli.

Eilen oli kaunis päivä. Kävimme uimarannalla, jossa ystävällinen pariskunta katsoi tavaroitani kun pulahdin meressä. Tänään oli jälleen kaunis päivä. Kävin puistossa kävelyllä. Siellä papat pelasivat korttia. Luomutori myi hedelmiä ja vihanneksia. Moikkasin bahialaista kollegaa.

Lakot tulevat ja menevät. Rakennukset kohoavat ja sortuvat. Arki on ja pysyy. Kauniina.


SAMI KONTOLA, 8.3.2012

Kommentit (3)

Hanna Koivisto: Tuhoavatko kierrätysvaatteet Afrikan tekstiiliteollisuuden?

Istuin minibussissa tytön vieressä, jolla oli Roxyn kassi.

Pääteasemalla Malawin pääkaupungin Lilongwen keskustassa minua auttamaan tuli nuori mies, joka oli pukeutunut Quicksilverin t-paitaan ja Billabongin shortseihin. Mangojen myyjänaisella taas oli Victoria’s secretin toppi.

Kellään näistä tapaamistani malawilaisista ei olisi varaa ostaa tuollaisia merkkivaatteita uutena. Käytettyjä sellaisia ja muitakin laadukkaita vaatteita voi kuitenkin hankkia lähes mistä tahansa Afrikan kolkasta ja lähes kaikille kukkaroille sopivaan hintaan. Sen ovat mahdollistaneet käytettyjä vaatteita Euroopasta ja Amerikasta Afrikkaan tuovat kehitysapujärjestöt ja kaupalliset yritykset. Meillä ”loppuun kulutetut”, mutta usein hyvinkin laadukkaat ja kestävät paidat, housut, hameet, lastenvaatteet, kengät, laukut ja jopa prameat iltapuvut maksavat afrikkalaisilla toreilla ja kaduilla enimmilläänkin vain muutaman euron. 

Malawilaisnainen ostoksilla DAPP-kaupassa Lilongwessa. Kuva: Hanna KoivistoMalawilaisnainen ostoksilla DAPP-kaupassa Lilongwessa. DAPP tuo maahan muun muassa UFF:n kierrätyslaatikoihin Suomessa jätettyjä vaatteita. Kuva: Hanna Koivisto

Minäkin olen hankkinut kahden viime vuoden aikana, kun olen ollut Afrikassa, lähes kaikki vaatteeni käytettynä joko toreilta tai niitä myyvistä kaupoista. Syynä on se, että ne ovat edullisia, käytettynä ekologisia ja yleensä kestäviä. Huonolaatuiset, ensimmäisen pesun jälkeen hajoavat vaatteet kun eivät elä Afrikkaan asti.

Aluksi kokeilin myös kiinalaisia ja nigerialaisia, suoraan tehtailta tulevia vaatteita, joita myydään niin ikään toreilla ja pikkukaupoissa. Ne ovat niin ikään edullisia, mutta tuntuvat useimmiten kestävän vain muutaman viikon, ennen kuin joku sauma on auennut, kankaasta on lähtenyt väri tai kengistä irronnut pohja.

Toisen vaihtoehdon, isompien kaupunkien kauppakeskukset ja niiden ulkomaiset vaateketjut hylkään yleensä korkean hinnan takia. Liikkeet myyvät kyllä laadukkaita vaatteita, mutta niiden hinnat ovat usein suhteessa paikalliseen hintatasoon lähes tähtitieteellisissä lukemissa.

Käytettyjen vaatteiden puolesta puhuu myös se, että raha menee suoraan paikalliselle yrittäjälle, joka usein on nainen ja joka luultavimmin käyttää tulonsa perheensä elättämiseen ja esimerkiksi lasten koulumaksuihin. Näin sanoo ainakin kansalaisjärjestö DAPP, joka tuo käytettyjä, muun muassa UFF:n laatikkoihin Suomessa pudotettuja vaatteita ainakin Malawiin, Mosambikiin ja Zimbabween ja myy ne varainkeruumielessä uudelleen lajiteltuna paikallisille pienyrittäjille.

DAPP:n mukaan käytettyjen vaatteiden myynti on melko helppo aloittaa pienelläkin alkupääomalla. Esimerkiksi 15 kilon paali miesten paitoja maksaa Malawissa noin 12 000 kwachaa eli noin 60 euroa (noin malawilaisen kuukauden palkan verran). Kun paalissa on noin 65 paitaa, se tarkoittaa vajaan euron kappalehintaa. Valtaosasta paitoja voi torilla saada kolminkertaisen hinnan. Pienempiäkin paketteja on tarjolla.

Liiketoiminta käytettyjen vaatteiden ympärillä kuulostaa äkkiseltään hyvältä: Eurooppalaiset ja amerikkalaiset pääsevät helposti eroon turhista vaatteistaan ja voivat samalla tuntea omatuntonsa puhtaaksi, sillä vaatteet menevät kaatopaikan sijaan hyötykäyttöön, ja samalla lahjoittaja auttaa huonompiosaisia. Kehitysyhteistyöjärjestöt taas saavat kerättyä rahaa muihin hankkeisiinsa. Paikallistasolla järjestelmä on puolestaan luonut työpaikkoja ja sillä tavalla kehittänyt monien perheiden elämänlaatua sekä antanut monille köyhemmille afrikkalaisille mahdollisuuden hankkia laadukkaita vaatteita.

Tarkoittaako se kuitenkin samalla sitä, ettei millään käytettyjen vaatteiden paljoudesta nauttivalla Afrikan maalla ole enää mitään mahdollisuuksia kehittää tai ainakaan luoda omaa tekstiiliteollisuutta?

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka on viettänyt viimeiset kaksi vuotta Afrikkaa kiertäen. 


HANNA KOIVISTO, 5.3.2012

Kommentit (4)

Arkisto