Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Ajankohtaista: Global.finland.blogi

Ulkoministeriön kehitysviestintä, Kanavakatu 3, Helsinki, puh. (09) 1605 6370
tilaa_uutiskirje delicious flickr facebook
reuna

Global.finland.blogi

Banneri: global.finland.blogi

Blogimme kokoaa epävirallisia ajatuksia, näkökulmia ja tunnelmia globaalien kehityskysymysten ja kehitysmaiden arjen ympäriltä. Blogin kirjoittajat työskentelevät ja liikkuvat eri puolilla maailmaa. Artikkelit edustavat yksinomaan niiden kirjoittajien kantaa.

RSSTilaa Global.finland.blogi RSS-syötteenä

Outi Karppinen: Rubén ja Erick pääsivät vihdoin naimisiin

Argentiina on ensimmäinen Latinalaisen Amerikan maa, jossa samaa sukupuolta olevat voivat avioitua, kirjoittaa Guatemalassa asuva, kehitysyhteistyön parissa työskentelevä konsultti Outi Karppinen.
 

Ruben ja Erick saapuvat tyylikkäinä tasa-arvoisen avioliiton satamaan Buenos Airesissa. Kuva: Rodrigo de la FuenteRuben ja Erick saapuvat tyylikkäinä tasa-arvoisen avioliiton satamaan Buenos Airesissa. Kuva: Rodrigo de la Fuente

”Että minua kunnioitetaan ja minut hyväksytään sellaisena kuin olen”, tokaisi guatemalainen ystäväni Rubén,kun kysyin, mitä hänelle merkitsi mahdollisuus solmia avioliitto pitkäaikaisen kumppaninsa Erickin kanssa toukokuussa 2011.

Homoavioliitossa on kysymys perusihmisoikeuksien kunnioittamisesta, ei mistään muusta.

Kun heinäkuussa 2010 tasa-arvoinen avioliitto hyväksyttiin Argentinassa ensimmäisenä Latinalaisen Amerikan maista ja kymmenentenä maailmassa, Rubén ja perulainen Erick ryhtyivät miettimään avioon astumista.

Pari tapasi Perussa vuonna 1997, kun Rubén työmatkallaan kohtasi suklaasilmäisen ja hauskan Erickin. Rakkaus ensisilmäyksellä vei Erickin jo muutaman kuukauden kuluttua uuteen kotimaahan Guatemalaan.

Suurin vastustus kirkon suunnalta

Mitä pohjoisemmaksi Argentinasta siirrytään, sitä vanhoillisemmaksi ja jyrkemmiksi käsitteet muuttuvat. Argentinan lisäksi Lattareissa tasa-arvoiseen avioliittoon pääsee vain Mexico Cityssä.

Kirkolla on perinteisesti vahva rooli lattariyhteiskunnissa ja suurin vastustus tuleekin juuri sieltä. Keski-Amerikassa ollaan vielä valovuosien päässä tasa-arvoisen avioliiton hyväksymisestä, ja väkivalta homoseksuaaleja ja transvestiittejä kohtaan on yleistä.

Rubén tuohtuu kertoessaan, miltä oikeuksien loukkaus ja tunnistamattomuus tuntuu.

”Latinalaisamerikkalaisessa yhteiskunnassa et ole mitään, ellet ole naimisissa, ja meillä ei ole ollut oikeutta mennä naimisiin!”.

Kun uskonnollismielisissä Keski-Amerikan maissa on helpompaa ja turvallisempaa pitää yllä kulisseja kuin olla avoimesti homo, tuntuu Argentina edistyksen kehdolta.

Ihmisoikeuksien pyhin valvoja YK ei myöskään ole puhtoinen pulmunen tasa-arvoisen suhteen tunnistamisessa. Koska Rubén on UNAIDSin maakoordinaattori Argentinassa, oli parin naimisiinmeno myös poliittinen veto, jolla se toivoo edistävänsä tasa-arvoa UNAIDS:in sisällä.

Toistaiseksi Erickillä ei edelleenkään ole kaikkia samoja puolisonoikeuksia, kuin UNAIDSin työntekijöiden heteroaviopuolisoilla, jonka vuoksi adoptiohaaveistakin täytynee ehkä luopua.

Eriarvoisuutta siinäkin vielä kerrakseen.


OUTI KARPPINEN, 31.1.2012

Kommentit (0)

Sami Kontola: Järjestystä ja edistystä... vain lipussa

”Järjestys ja edistys” ovat sanat Brasilian lipussa. Ne tulevat positivismin tunnuslauseesta ”Rakkaus periaatteena ja järjestys perustana; edistys tavoitteena”.

Brasilian lippu on rakastettu tunnus niin arjessa kuin juhlassa. Se taipuu muun muassa seinävaatteeksi, pöytäliinaksi, mekoksi tai pyyhkeeksi.

Itse sain uuden vuoden juhlallisuuksien yhteydessä tuntemattomalta lahjaksi tyylitellyn Brasilian lippu -liinan. Antaja kertoi äitinsä sanoneen, että vuosi alkaa hyvin, jos antaa jollekin lahjan, luopuu hieman omastaan.

Brasilian lippu. Kuva: Sami KontolaBrasilian lippu tyyliteltynä rantavaatteena. Kuva: Sami Kontola

Massiiviset ilotulitukset, miljoonat rannoille kokoontuneet valkoisiin pukeutuneet ihmiset, lukuisat sambarumpuryhmät, bändit ja dj:t virittivät harmonisen alun vuodelle 2012. Tappeluja ei ollut, väenpaljoudesta ja tungoksesta johtuen tosin moni kannettiin pyörtyneenä rannalta. Samoin bussiliikenne oli niin tukossa, että kävellen eteni nopeammin.

Lipun viitoittamalla tiellä?

Uuden vuoden juhlista toivuttua alkoi arki. Brasilian suuri haaste on järjestyksen pitäminen. São Paulon yliopisto kutsui armeijan poliisia apuun lakkoilevia opiskelijoita ojentamaan. Youtube näyttää videoita kansalaisoikeuksistaan tietoisten rauhanomaisten opiskelijoiden ja fyysistä väkivaltaa käyttävien poliisien yhteenotoista.    

Samoin arvot tuntuvat koventuneen. Facebookissa raivostuttiin koiranrääkkääjälle, mutta puukauppiaiden elävältä polttaman intiaanitytön tarina ohitettiin olankohautuksella. Brasilian Big Brother -ohjelmassa yksi nuorista miehistä raiskasi sammuneen nuoren naisen.

”Järjestystä ja edistystä... vain lipussa!” on valitettavan yleisesti tunnettu lausahdus brasilialaisten keskuudessa. Siitä huolimatta kansan syvät rivit pitävät maata pystyssä sen ensimmäisen, rakkauden voimin.


SAMI KONTOLA, 26.1.2012

Kommentit (0)

Hanna Koivisto: Jyrkkä ei housuille ja minihameille

Viime viikolla Malawin pääkaupungin Lilongween katumyyjät suuttuivat housuja ja minihameita käyttäville naisille. Miksi ihmeessä?

Olin viime viikolla tulossa bussilla Malawin Nkhata Baystä pääkaupunkiin Lilongween. Ystävältä tullut tekstiviesti kehotti olemaan keskustassa varovainen, jos olin pukeutunut housuihin tai lyhyeen hameeseen. Mietin, olikohan se vitsi – ei ollut.

Lilongwen katumyyjät olivat päättäneet, ettei naisten enää anneta pitää housuja tai minihameita, ja uhkasivat repiä ne päältä. Siihen mennessä, kun bussimme oli päässyt Lilongween, kaikki linja-autossa istuvat naiset olivat vaihtaneet housunsa hameisiin.

Malawin maaseudulla naiset pukeutuvat edelleen usein chitengeihin. Kuva: Hanna KoivistoMalawin maaseudulla naiset pukeutuvat edelleen usein chitengeihin. Kuva: Hanna Koivisto

Paikallisten lehtien mukaan sinä päivänä ainakin kymmenen naista joutui vilkkaalla kauppa-alueella miesten hyökkäysten kohteeksi. Viime päivinä keskustassa ei sitten juuri olekaan näkynyt naisia housuissa.

Miksi näin tapahtui? Eihän siinä ole mitään järkeä, että jo valmiiksi vähällä rahalla kituuttavat katumyyjät hyökkäävät suurinta ostajaryhmäänsä, naisia, vastaan. Ja siveyttäkään vaatteiden pois repiminen ei yhtään paranna.

Monia selityksiä

Ensimmäisen villin huhun mukaan katukauppiaat halusivat olla presidentti Bingu wa Mutharikalle mieliksi. Presidentti kun ei saman huhun mukaan pidä housuihin pukeutuneista naisista.

Toisten mukaan kampanja oli vastaus edellisviikon kiistaan myyntipaikoista. Poliisi hääti katukauppiaat kaduilta, joilla heidän ei Lilongwen järjestyssääntöjen mukaan pitäisi myydä. Kun toreille eivät kuitenkaan mahdu kaikki halukkaat, katukauppiaat joutuivat tappeluun poliisin kanssa. Tarvittiin armeija, jotta tilanne saatiin rauhoittumaan.

Presidentin ja hallituksen kritisoitua kovin sanoin naisten ahdistelua, katukauppiaat sysäsivät syyn niin sanottujen aganyu-poikien, asemalla notkuvien työttömien nuorten miesten syyksi, jotka yrittävät ansaita edes jotain rahaa kantamalla ihmisten tavaroita tai tekemällä mitä tahansa pikkuhommia. Poliisi jo pidättikin joukon nuoria ”hampuuseja”, joiden sanotaan halunneen varastaa naisilta.

Toisaalta kaikki eivät näytä olevan tempausta vastaan.

Naapurini kertoi yliopistokoulutuksen saaneista työkavereistaan, jotka ovat sitä mieltä, että jos naisten sallitaan pukeutua mihin tahansa, se houkuttelee Malawiin muitakin uusia, uhkaavia ilmiöitä – esimerkiksi seksuaalivähemmistöjä.

Naisten pitäisi heidän mielestään pukeutua chitengeen, afrikkalaiseen kankaaseen, joka kääräistään vyötärön ympärille nilkkapituiseksi hameeksi, koska niin on aina tehty ja se kuuluu kulttuuriin ja perinteeseen.

Ja onhan pukeutumisen rajoittamisesta Malawissa perinteitäkin. Kolme vuosikymmentä diktaattorin ottein 1990-luvulle hallinneen Hastings Kamuzu Bandan kaudella naisten ei sallittu pukeutua housuihin tai lyhyisiin hameisiin. Miehet taas saatettiin pakottaa parturiin, jos heillä oli pitkät hiukset tai parta.

Joukossa tyhmyys tiivistyy

Itse kannatan varapresidentti Joyce Bandan näkemystä asiasta. Hän sanoi malawilaisten olevan turhautuneita ja toivottomia.

Ulkomaisen valuutan ja polttoaineen pula sekä kuluttajahintojen nousu ja se, ettei hallitus tunnu tekevän surkealle taloustilanteelle mitään, alkaa rassata malawilaisia. Se taas purkautuu kaikenlaisina, odottamattominakin tempauksina.

Onkohan niin, että tähänkin mielettömään purkaukseen oli lopulta syynä nuorten miesten työttömyys ja toivottomuus. Kun ei ole mitään tekemistä, miehet hengailevat turhautuneina asemilla ja kadunkulmissa.

Kun joku keksii jonkun tempauksen, siinä ollaan heti mukana. Vanha sanonta ”joukossa tyhmyys tiivistyy” taitaa pitää paikkaansa. Sitä vaan en ymmärrä, miten naiset tämän ansaitsivat?


HANNA KOIVISTO, 24.1.2012

Kommentit (1)

Hanna-Maija Pääkkönen: Kunnon tie on merkki arvostuksesta

Atlantin ranta Nicaraguassa on alkuperäiskansojen asuttamaa ja taloudellisesti vähäpätöistä seutua. Hallituksen lupaukset paremmista kulkuyhteyksistä ovat jääneet pelkiksi puheeksi.

Keski-Amerikassa sijaitseva Nicaragua jakautuu kahteen maantieteellisesti ja kulttuurisesti hyvin erilaiseen alueeseen. Pääosa väestöstä on keskittynyt maan Tyynenmerenpuoleisella alueelle, jolla sijaitsee myos pääkaupunki Managua.

Atlantin puoleista harvaan asuttua rannikkoa sen sijaan peittää tiheä sademetsä. Alueella asuu suurin osa Nicaraguan alkuperäisväestöistä, miskitoista,garifonista ja ramoista. Myös afrokaribialaiset vaikutteet näkyvät erityisesti rannikkolla voimakkaasti.

El Raman kaupunki toimii porttina Nicaraguan Atlantin ja Tyynenmeren rannikkoiden välillä. Kuva: Hanna-Maija PääkkönenEl Raman kaupunki toimii porttina Nicaraguan Atlantin ja Tyynenmeren rannikkoiden välillä. Kuva: Hanna-Maija Pääkkönen

Atlantin puoleinen alue, nicaragualaisittain El Caribe, jakautuu edelleen kahteen itsehallintoalueeseen: pohjoiseen Región Autónoma Atlántico Norteen ja eteläiseen Región Autónoma del Atlántico Suriin.

Harvan asutuksensa vuoksi alue on usein jäänyt irralliseksi maan politiikasta ja kehityksestä, niin vuoden 1979 Sandinistien vallankumouksen ajalla kuin myös myöhempien vuosien infrastruktuurin kehittymisen kohdalla. Yksi suuri syy vähäisen asutuksen lisäksi on alueen pieni taloudellinen arvo.

Kun tie loppuu, matka jatkuu veneellä

Eteläisen itsehallintoalueen infrastruktuuri ja kulkuyhteydet ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin pohjoisen. Kiitos tästä kuuluu Río Escondido-joelle, joka on yksi maan suurimmista kuljetusväylistä Atlantin ja Tyynenmeren rannikon välillä. 

Hyväkuntoisista teistä huolimatta matka pääkaupunki Managuasta eteläisen alueen pääkaupunkiin, rannikolla sijaitsevaan Bluefieldsiin vie maitse helposti kaksikin päivää, sillä maantie päättyy sisämäähän, noin 300 kilometrin päässä Managuasta sijaitsevaan El Raman joenvarsikaupunkiin, josta matkaa Bluefieldsiin on vielä vajaat 100 kilometriä.

El Ramasta matka jatkuu sademetsän keskellä kiemurtelevaa jokea pitkin pangalla, pienellä moottoriveneellä, joka ahdetaan täyteen niin matkustajia kuin kauppatavaraakin.

Vaalikampanjan lupaukset eivät tulleet todeksi

Pohjoinen itsehallintoalue on sen sijaan jäänyt syrjään kulkuyhteyksien kehittymisestä. Managuasta alueen pääkaupunkiin Bilwiin vievistä teistä suuri osa on edelleen päällystämättömiä hiekkateitä.

Bilwin väestostä valtaosa on alkuperäiskansoihin kuuluvia miskitoja. Talous pyörii pitkälti kädestä suuhun periaatteella: maataloustuotteet myydään kaupungin torilla, ja teollisuutta ei juurikaan ole.

Todennäköisesti juuri tästä syystä kulkuyhteyksien parantaminen on usein jäänyt vain puheeksi. Vähemmistöjen asuttamiin alueisiin ei muutenkaan panosteta samalla tasolla kuin maan Tyynenmeren puoleisen osan kehittämiseen.

Vaalikampanjassaan hallitus lupasi päällystää tiet, mutta toistaiseksi tilanne on säilynyt ennallaan.

Marraskuun 2011 lopulla osa pohjoisen itsehallintoalueen kuljettajista nosti
bussilippujen hintoja laittomasti painostaakseen hallitusta täyttämään lupauksensa.
Toimia ei kuitenkaan katsottu hyvällä, ja ennen vuoden vaihdetta Liikenneministeriö
jäädytti lippujen hintoja korottaneiden kuljetusliikkeiden toimintaluvat.

Bilwiin matkustetaan siis edelleen pöllyäviä hiekkateitä pitkin.


HANNA-MAIJA PÄÄKKÖNEN, 20.1.2012

Kommentit (0)

Jenni Kivistö: Missä kulkee ekoturismin ja hyvän bisneksen raja?

Yritykset innostuivat, kun Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos esitteli maansa ekoturismipotentiaalia. Hetken näytti jo siltä, että paratiisimaiseen Tayronan luonnonpuistoon nousisi 7 tähden loistohotelli.

Vierailin tänä vuonna paratiisissa.

Trooppisessa metsässä leijui liaaneja ja pienen Titi-apinan ääni kaikui puunlatvasta. Turkoosinsininen meri kohisi tasaisesti ja rannan hiekka hohti valkoisena. Kookospalmut huojuivat hiljalleen tuulessa, värikkäät kalat uiskentelivat korallien lomassa.

Tayronan luonnonpuisto. Kuva: Jenni Kivistö Tayronan luonnonpuistoon meinasi nousta seitsemän tähden loistohotelli. Kuva: Jenni Kivistö

Paratiisiin pääsee kävellen, hevosella tai moottoriveneellä. Nukkua voi joko riippumatossa, teltassa tai vaikkapa eko-majassa, jossa yön hinnaksi tulee 100 000 526 000 kolumbian pesoa (noin 50200 euroa).

Alueelta löytyy niin hevosia, kissoja, kanoja kuin hanhiakin. Ravintolassa myydään päivän kolme ateriaa, mehuja, drikkejä ja Coca-Colaa. Musiikki soi iltaan asti. Yleisessä kylpyhuoneessa tervehtii kesyyntynyt papukaija Lorenzo.

Potentiaali ekoturismiin herätti kiinnostusta

Kolumbian yli viidestäkymmenestä luonnonsuojelualueesta Karibianmeren rannikolla sijaitseva Tayronan luonnonpuisto on kaikkein suosituin. Vähän aikaa sitten Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos tapasi kansallisia ja ulkomaisia yrittäjiä, jotka olivat hyvin innostuneita ja yllättyneitä Kolumbian potentiaalista ekoturismiin.

Siitä syntyi projekti, jonka tarkoituksena oli rakentaa seitsemän tähden loistohotelli luonnonsuojelualue Tayronaan. Loistohotelli olisi ensimmäinen luokkaansa Kolumbiassa ja toinen koko Etelä -Amerikassa. 

Kiinnostuneena olen seurannut hotellin rakentamisen johdosta syntynyttä poleemista keskustelua. Uutisen jälkeen Facebookiin perustettiin nopeasti ryhmä hotellin vastustajille. Tähän mennessä ryhmään on liittynyt jo 30 068 henkeä. Presidentille lähetettiin vetoomus projektista luopumisesta.

Presidentti Santos vakuutti, että projektin ympäristöystävällisyys tutkitaan perinpohjaisesti, eikä kyseisellä alueella ole alkuperäisväestön asutuksia. Vierailevien turistien lisäksi Tayronassa asuu kolmeen eri alkuperäisväestöön kuuluvia ihmisiä.

Hotelli lupaa kierrättää kaiken vetensä

Hotellin rakennuttava Six Senses työskentelee ekoturismin alalla ja pyrkii miminisoimaan ympäristöä vahingoittavat tekijät.

Sivuillaan yritys kertoo, ettei se käytä prosesseissaan kemikaaleja, tuottaa ja kierrättää kaiken tarvitsemansa veden ja on vapaa hiilidioksidista vuoteen 2020 mennessä. Six Senses lupaa myös käyttää varoja alueen luonnonsuojeluun ja luoda tuloja paikallisille asukkaille.

Tayronan tulevaisuus näytti hetken ajan hämmentävältä. Yllättäen Santos päätti kuitenkin perääntyä hotellihankkeesta.

Hotellia vastustanut kansa voitti tällä kertaa, mutta mieleen jää kuitenkin kysymys: Missä kulkee ekoturismin ja hyvän bisneksen välinen raja?


JENNI KIVISTÖ, 13.1.2012

Kommentit (0)

Kirjavinkki: Väkivaltainen lähihistoria jarruttaa Afganistanin kehitystä

Löytyykö avain nykypäivän ymmärtämiseen historiasta? Andrei Sergejeff kirjoitti kattavan historiikin Afganistanista ja povaa, että maan rauhoittuminen lähitulevaisuudessa on hyvin epätodennäköistä.

Afganistanin historia - Silkkitietä kulttuurien risteykseenJos maapallo olisi valtioistaan muodostuva palapeli, Keski-Aasia saattaisi mennä monen kohdalla aikamoiseksi pyörittelyksi. Eikä tehtävä juuri helpottuisi, vaikka palasiin olisi merkitty valtioiden nimet: Azerbaidžan, Tadžikistan, Turkmenistan, Uzbekistan, Kazakstan, Kirgisia...

Mutta on seassa yksi tuttu ja – no, ei turvallinen, mutta tuttu valtio: Afganistan. Jo kymmenen vuotta se on ollut ulkomaanuutisten vakioaihe.

Vanhemmat muistavat nimen jo neuvostomiehityksen ajoilta 80-luvulta. Yhdysvallat oli menettänyt Iranin islamilaisen vallankumouksen myötä tärkeimmän liittolaisensa Keski-Aasiassa, ja Neuvostoliitto pelkäsi, että Yhdysvallat etsisi Afganistanista Iranin korvaajaa. Toisaalta Afganistanin liukumisen Iranin tavoin islamistien hallintaan pelättiin aiheuttavan ketjureaktion, joka voisi levitä Neuvostoliiton muslimialueille.

Afganistan kylläkin kiinnosti lähinnä kylmänsodan näyttämönä, ei maana itsessään. Ja mitä oli sitä ennen?

Länsimaiden näkökulmasta Afganistan oli syrjäinen maailmankolkka, ja Andrei Sergejeffin loppuvuodesta julkaisema Afganistanin historia – Silkkitieltä kulttuurien risteykseen (Gaudeamus 2011) on kansainvälisessäkin mittakaavassa yksi harvoista aihetta käsittelevistä teoksista.

Aikajärjestyksessä etenevät luvut kattavat keskeiset historialliset vaiheet ja aihepiirit kuten hellenismin, islamin saapumisen, mongolivalloituksen, kolonialismin aikakauden, itsenäisyyden ajan, neuvostomiehityksen, sisällissodan ja talibanhallinnon.

Nostalgiaa ja perusteettomia toiveita

Ennen 1970-luvulla alkanutta levotonta ajanjaksoa Afganistan oli vuosikymmeniä suhteellisen rauhallinen maa. Näiden aikojen muisto elää Afganistanissa edelleen, ja monet vanhemmat asukkaat muistelevat nostalgisesti kuningas Zahir Šahin aikakautta (1963–1973).

Zahir Šahin aikana vallinnut tasapaino perustui kuitenkin sellaisiin sosiaalisiin ja poliittisiin instituutioihin, jotka ovat joko heikentyneet tai kokonaan kadonneet. Uudenlainen talousrakenne ja uusi hallitseva luokka ovat nousseet niiden tilalle, ja lisäksi etniset suhteet ovat järjestäytyneet uudella tavalla. Tulevaisuudessa tasapainon on rakennuttava näiden tosiasioiden varaan.

Ennen tasapainon löytymistä Afganistanin asukkaiden on kuitenkin ratkaistava kysymys siitä, millaisessa maassa he haluavat elää. Kyse on ennen kaikkea etnisten ryhmien suhteista.

Moderni eliitti omaksui eurooppalaisen nationalismin

Afganistan aloitti valtiollisen olemassaolonsa paštudynastiana 1700-luvun alkupuolella. Säilyttääkseen valtansa dynastian edustajat tukeutuivat lähinnä omaan etniseen ryhmäänsä muiden kansallisuuksien kustannuksella.

Myöhemmin moderni eliitti omaksui eurooppalaisen nationalismin aatteen, ja heidän silmissään Afganistanin ideaali oli paštujen kansallisvaltio – joko paštudynastian hallitsemana monarkiana tai tasavaltana.

Vaikka keskushallinto pyrki 1900-luvulla luomaan myös kaikkia väestöryhmiä yhdistävää yleisafganistanilaista identiteettiä, tosiasiassa Afganistanin valtiollinen identiteetti on kytkeytynyt muodossa tai toisessa paštuihin jo yli kaksisataa vuotta.

Paštut ovat enää yksi ryhmä muiden joukossa

Tänä päivänä paštut eivät enää ole itseoikeutetusti maan johtava etninen ryhmä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana he ovat ajautuneet yhdeksi kansanryhmäksi muiden joukossa.

Ymmärrettävästi uzbekit, tadžikit ja muut vähemmistökansallisuuksien edustajat eivät halua paštujen ylivaltaan palata, joten heidän johtajansa ovat pyrkineet linnoittautumaan niihin valta-asemiin, jotka he saavuttivat Pohjoisen liiton kukistaessa Talibanin vuoden 2001 lopussa.

Muiden kansallisuuksien aseman voimistumisella voi olla pidemmällä aikavälillä positiivisia vaikutuksia. Etnisestä taustasta riippumaton afganistanilainen identiteetti voi nimittäin syntyä vain siinä tapauksessa, että kaikki kansanryhmät tuntevat olevansa tasaveroisia. Toisaalta monet paštut kokevat, että heidät on ajettu vallankäytön marginaaliin.

Paštut ovat joka tapauksessa suurin kansanryhmä, ja poliittinen tasapaino voi syntyä vain sellaisessa tilanteessa, jossa myös he kokevat saavansa reilun edustuksen poliittisessa päätöksenteossa.

Mikäli paštuista ei tehdä osa ratkaisua, he tulevat aivan varmasti olemaan osa ongelmaa, Sergejeff kirjoittaa.

Kehitystä jarruttaa kolme perusongelmaa

Andrei Sergejeff on valmistunut Helsingin yliopistosta pääaineenaan arabian kielen ja islamin tutkimus. Hän on perehtynyt etenkin islamilaiseen talouteen sekä islamin ja modernin maailman suhteeseen.

Afganistanin konflikti ei ole ohi, vaikka kansainväliset ISAF-joukot alkavatkin pian kotiuttaa sotilaitaan. Historioitsijan ajatus toki on, että avain nykypäivän ymmärtämiseen löytyy historiasta. Ja tämän ymmärryksen pohjalta Sergejeff ei povaa kirjan loppusanoissa Afganistanille hyvää – ainakaan pikaisesti.

Sergejeffin mukaan Afganistanin kehittymistä jarruttaa väkivaltaisen lähihistorian perintönä kolme toisiinsa kietoutunutta perusongelmaa:

  1. heikko keskushallinto,
  2. huumetalouden ylikorostunut rooli sekä
  3. hallitusta vastustavat aseelliset ryhmät.

Koska nämä piirteet ruokkivat toisiaan, maan rauhoittuminen lyhyellä aikavälillä on hyvin epätodennäköistä. Voidaan siis olettaa, että Afganistan tulee pysymään tiedotusvälineiden negatiivissävytteisissä otsikoissa myös lähitulevaisuudessa.

Lue myös:


Lauri Haapanen, 10.1.2012

Kommentit (0)

Eduardo Berezán: Kuuba sisään, USA ja Kanada ulos

Voisi kuvitella, että huippukokoukset ovat kärsineet inflaation latinalaisessa Amerikassa. Ehkä niin onkin, mutta alueen maat ovat kuitenkin tulleet lähemmäs toisiaan eikä integraatioprosessi ole koskaan ollut yhtä vahva kuin nyt.

33 latinalaisen Amerikan ja Karibian maan johtajat olivat hiljattain koolla Venezuelan Caracasissa. Kokouksessa perustettiin latinalaisen Amerikan ja Karibian yhteisö CELAC.

CELAC, kuva: Presidencia/Luis EcheverríaCELACin perustava kokous pidettiin Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa. Kuva: Flickr/Gobierno de Guatemala/Luis Echeverría, CC BY-NC-SA 2.0

I Uuteen järjestöön mahtuu mukaan Kuuba mutta ei USA ja Kanada. CELAC on poliittinen järjestö, joka heijastelee latinalaisen Amerikan nykyisiä tuulia. Yksi asia on varma – tuuli käy pois USAsta. Osa haluaa CELACin korvaavan Amerikan valtioiden järjestön OAS:n, johon USA ja Kanada kuuluvat mutta Kuuba ei. Siihen on vielä pitkä matka, mutta suunta on selvä.

”Vuosisatojen ajan meitä on viety mihin ne ovat halunneet. Nyt on meidän aikamme”, sanoi Venezuelan presidentti Hugo Chavez Yhdysvalloista avatessaan CELAC-kokouksen Venezuelan pääkaupungissa.

Latinalaisen Amerikan maat vahvistavat siteitään. Vuonna 2008 perustettu Etelä-Amerikan valtioiden unioni UNASUR on yksi merkki siitä. Yhdistämällä jo olemassa olleet tulliunionit Mercosurin ja Andien yhteisön se syventää poliittista ja taloudellista integraatiota. Monet pitävät UNASURia vastineena Euroopan unionille.

EU:sta puheen ollen, vapaakauppasopimus Mercosurin – johon Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Uruguay kuuluvat – kanssa olisi merkittävä. Neuvottelut ovat kuitenkin olleet jäissä pitkään tulleja ja ennen kaikkea eurooppalaisia maataloustukia koskevien erimielisyyksien takia.

Ranska ja yhdeksän muuta Euroopan maata pitävät kiinni tuista eikä ilman niistä luopumista vapaakauppasopimusta synny.

Umpisolmun avaaminen voisi kuitenkin olla piristysruiske kriisissä painivalle Euroopalle ja se vahvistaisi Etelä-Amerikan talouksia. Vapaakauppasopimus EU:n ja Mercosurin välillä lisäisi merkittävästi kauppaa, investointeja ja työmahdollisuuksia. Loppupeleissä se toisi siis enemmän resursseja jaettavaksi.

Mutta uskalletaanko sitä askelta ottaa?

(ruotsinkielisen tekstin toimitti suomeksi Marja-Leena Kultanen)


EDUARDO BEREZÁN , 4.1.2012

Kommentit (0)

Sivu 1/2

  1. 1
  2. 2

Arkisto