Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Ajankohtaista: Global.finland.blogi

Ulkoministeriön kehitysviestintä, puh. 0295 351182. Verkkojulkaisun päivitys päättyi 30.6.2014.
flickr facebook
reuna

Global.finland.blogi

Banneri: global.finland.blogi

Blogimme kokoaa epävirallisia ajatuksia, näkökulmia ja tunnelmia globaalien kehityskysymysten ja kehitysmaiden arjen ympäriltä. Blogin kirjoittajat työskentelevät ja liikkuvat eri puolilla maailmaa. Artikkelit edustavat yksinomaan niiden kirjoittajien kantaa.

RSSTilaa Global.finland.blogi RSS-syötteenä

Eduardo Berezán: Lattarinaiset astuivat politiikan näyttämölle

Boliviassa puolet Evo Moralesin hallituksen ministereistä on naisia. Naapurin jätti Brasilia on vähän jäljessä, mutta maan naispresidentti Dilma Rouseff lienee tyytyväinen, sillä miltei 30 prosenttia ministereistä on naisia. Myös naapurimaa Argentiinalla on naispresidentti, ja maan parlamentissa naisten osuus on noussut neljästä prosentista 39:ään prosenttiin. Naiset ovat ryhtyneet hyökkäykseen miesten muutoin niin hallitsemassa politiikassa Latinalaisessa Amerikassa.

Mabel Bianco naisten oikeuksia puolustavasta FEIM-järjestöstä Buenos Airesissa kertoo innostuneena uusista tuulista. Hyvänä esimerkkinä hän mainitsee Chilen entisen presidentin Michelle Bachelletin, mutta puhuu lämpimästi myös Costa Rican Laura Chinchillasta ja jopa Keiko Fujimorista, joka pyrki hiljattain Perun presidentiksi. Naiset ovat näkyvästi mukana myös parlamenteissa ja kunnissa. Tämä on epäilemättä naisten vuosikymmen Latinalaisessa Amerikassa, Mabel Bianco sanoo.

Kehityskulku kiteytyy Michelle Bachelletissa. Hänestä on tullut tärkeä naisjohtaja koko alueella ja hänen eläkeuudistuksensa painii omassa sarjassaan. Uudistus paransi kaikkien pienituloisten chileläisten taloutta, mutta nosti ennen kaikkea naisia köyhyydestä. Monet naisten oikeuksien puolustajat sanovat, että se on tärkeintä mitä Latinalaisessa Amerikassa on tapahtunut viime vuosina.

Yhtenä syynä naisten poliittisen osallistumisen lisääntymiseen ovat parantuneet sosiaaliset olot; naiset ovat aiempaa korkeammin koulutettuja ja heitä on entistä enemmän mukana työelämässä. Myös muuttuneet asenteet naisjohtajia kohtaan vaikuttavat osaltaan.

Latinalaisen Amerikan naiset ovat tehneet urakalla töitä puolueissaan ja yhteiskunnallisissa liikkeissä ja päässeet mukaan poliittisiin valtarakenteisiin. Se on hyväksi alueelle, se on kohentanut tasa-arvoa ja se antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Ruotsinkielisen tekstin toimitti suomeksi Marja-Leena Kultanen


EDUARDO BEREZÁN , 29.7.2011

Kommentit (0)

Jenni Kivistö: Kolumbian korruptoitunut vesi

Katson kuivuudesta halkeilevassa seinässä olevaa päivämäärää. Se oli päivä, jolloin viimeksi satoi, lähes täsmälleen 14 kuukautta sitten. Alicia, roteva nainen jolla on kuivat paksut hiukset ja iho kuin aavikon puilla, tarjoaa meille makeaa kahvia pienissä kupeissa.

Hän kysyy, tulemmeko oikeasti Bogotasta ja minkälaista elämä siellä oikein on. Vastaamme, ja Alicia nyökkäilee epämääräisesti. Tuntuu kuin hänen olisi kovin vaikea hahmottaa sanomaamme.

Javey, aavikon kuivaan maahan kaivettu sadenveden keruuallas. Javey, aavikon kuivaan maahan kaivettu sadenveden keruuallas.

Elämän erilaisuus on toki silmiinpistävää. Olen saapunut wayuu-alkuperäisväestön yhteisöön, keskelle ei mitään, yhdelle Kolumbian ehkä unohdetuimmista alueista.

Vesi on täällä kultaa. Venezuelassa aavikkoalueilla vesi on kalliimpaa kuin bensa. Myös alempana Guajiran aavikkoalueella, Katkarapu-nimisessä wayuu-yhteisössä, on yleistä vaihtaa Bogotassa ylellisyydeksi luokiteltuja rapuja veteen.

Vettä äänestä

On kulunut epätavallisen pitkä aika viimeisestä sateesta. Kolumbian hallitus ei tarjoa ratkaisua ongelmaan. Näinä pitkinä kuivina aikoina alkuperäisväestön  ainoa vedenlähde ovat aavikon kuivaan maahan kaivetut altaat, javeyt. Sadevesi varastoituu niihin luonnostaan.

Yhteisöllä on niitä käytössään kolme, kaksi kuivunutta. Hyvin rakennettu javey kestää yleensä jopa vuoden.

Yhteisön altaat ovat kuitenkin paikallisten poliitikkojen rakentamia. Ester Imelda Gonzales, yhteisön peruskoulun opettaja, kertoo, että vaalien aikana poliitikkojen hankkima rekka-auto toi viidentoista päivän välein vesitankkeja. Tankeista annettiin vain niille, jotka luovuttavat henkilökorttinsa kyseiselle poliitikolle äänestystä varten.

Vaalien jälkeen rekka-autoja ei ole enää näkynyt. Poliitikkojen nimiä Ester ei halua antaa. Parempi näin, hän sanoo, ettei tule ongelmia.

Vierailtuani monissa taloissa, ymmärrän että monien perheiden metalliset katot, vesitankit ja huonosti rakennetut javeyt ovat ”lahjoja” poliitikoilta. Eikö puhdas juoma vesi olekaan ihmisen perusoikeus?


JENNI KIVISTÖ, 22.7.2011

Kommentit (3)

Kirjavinkki: Kulmakuntansa kakkuenkeli

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa. Tammi 2011.

Tansanialainen Angel leipoo eriskummallisia kakkujaan kerrostalokeittiössä Ruandan pääkaupungissa Kigalissa. Syntymäpäiväänsä viettävälle tytölle hän loihtii lentokoneen, pankkivirkailijalle paikallisen setelin ja naapurin karaoke-miehelle mikrofonin. Avioeroaan juhlistavan valkoisen mzungu-naisen kakku kuvastaa vankilasta vapautumista.

Kigalin kakkukauppa -kansiAngel paneutuu jokaiseen kakkuun huolella, sillä kakun on näytettävä komealta ja kerrottava saajastaan olennainen. Siksi kakun suunnittelemiseen kuluu muutama tovi – ja monta kuppia kardemummalla maustettua maitoteetä.

Samalla Angel kuulee asiakkailtaan tarinaa petetyistä vaimoista, aviottomista lapsista, kaltoinkohdelluista tytöistä, raharikkaista ulkomaalaisista avustustyöntekijöistä ja tietenkin hiv/aidsista, malariasta, ebolasta ja aliravitsemuksesta.

Ruandalaisten kertomuksia varjostavavat yhä kokemukset kansanmurhasta ja siitä selviytymisestä.

Vaikka Angel on ennen kaikkea bisnesnainen, ryhtyy hän aika ajoin setvimään myös asiakkaidensa arkisia ongelmia. Hän on itsekin ehtinyt nähdä riittävästi elämää ja potee surua kahden lapsensa kuolemasta. Ruandaan hän on päätynyt aviomiehensä työn perässä, ja kakkubisneksensä ohessa hän kasvattaa viittä orvoksi jäänyttä lapsenlastaan.

Arjesta selviytymistä

Gaile Parkin kuljettaa romaaniaan mukaansatempaavasti ja varsin uskottavasti. Henkilöt ovat todentuntuisia, tosin paikoin yksioikoisia ja toimissaan ennustettavia.

Myös kirjan tapahtumat ovat tiukasti kiinni afrikkalaisen kehitysmaan – ja kehitysyhteistyökohteen – todellisuudessa: Parkin itse on valkoinen wazungu, joka on kasvanut Sambiassa ja työskennellyt hiv/aidsin, koulutuksen ja tasa-arvon parissa eri puolilla Afrikkaa. Ehkä siksi romaani käsitteleekin listanomaisesti lähes jokaista Afrikan mannerta vaivaavaa ongelmaa.

Parkin ei kuitenkaan ryve onnettomissa kohtaloissa vaan keskittyy ihmisten kykyyn selviytyä arjestaan. Katse on tiukasti tulevaisuudessa. Hän jättääkin arkea muovaavien ongelmien syyt ja seuraukset taustalle. Ainakaan ne eivät pohdituta kirjan henkilöitä.

Lukukokemuksena Kigalin kakkukauppa on letkeä, miellyttävä ja ajatuksia avaava.


TIINA KIRKAS, 18.7.2011

Kommentit (0)

Olli Moilanen: Islamismi vai monikulttuurisuus – mikä on pohjoisen Sudanin tie?

Joulukuussa 2010 Sudanin presidentti Omar Al-Bashir ilmoitti, että jos etelä irtoaa, Sudanista tulee islamistinen arabimaa, jossa ei suvaita muita etnisiä ryhmiä eikä uskontoja. Tammikuun kansanäänestyksessä eteläsudanilaiset äänestivät murskaluvuin itsenäisyyden puolesta.

Sudanilaisen koptikirkon ovikyltissä on nimi usealla kielellä. Kuva: Olli MoilanenSudanilaisen koptikirkon ovikyltissä on nimi usealla kielellä. Kuva: Olli Moilanen

Khartumilainen ystäväni oli maansa presidentin lausunnosta huolissaan. Ystäväni on koptikristitty eli hän edustaa hallinnon näkökulmasta sekä väärää uskontoa että väärää etnisyyttä.

Ystäväni perhe on varakas, ja sillä on ollut hyvät suhteen maan hallintoon, ihan ylimpään johtoon saakka. Kysyin häneltä, että eikö tilanne pysy kuitenkin edelleen hyvänä heidän kannaltaan.

“Ei tämän lausunnon jälkeen”, hän vastasi.

Ystäväni kyseli minulta mahdollisuuksista tulla Suomeen opiskelemaan. Koptien mahdollisuudet esimerkiksi työelämässä ovat olleet rajallisia jo tähänkin asti.

Kakkosluokan kansalaisista itsenäisiksi

Etelä-Sudanin itsenäistyminen 9. heinäkuuta on päätepiste rauhanprosessille, joka lopetti vuonna 2005 etelän ja pohjoisen välisen sisällissodan.

Etelä-Sudanin tyytymättömyydellä asemaansa osana Sudania oli monia syitä, jotka juontavat kauas historiaan niin Sudanin itsenäisyyden aikaan (vuodesta 1956), siirtomaa-aikaan kuin myös sitä edeltävään arabivaltaan. Etelä-Sudan on aina ollut periferiaa, josta on hankittu luonnonvaroja kuten orjia ja öljyä.

Toisin sanoen Etelä-Sudania on kohdeltu jo vuosisatojen ajan merkityksettömänä pusikkona ja sen asukkaat ovat olleet kakkosluokan kansalaisia. Ei siis ihme, että 99 prosenttia eteläsudanilaisista äänesti tammikuun kansanäänestyksessä itsenäisyyden puolesta.

Sudanissa on Etelä-Sudanin itsenäistymisen jälkeenkin vähemmistöjä, joihin Bashirin jyrkkä asenne kohdistuu. Herkkiä alueita ovat muun muassa Darfur (sisällissota vuodesta 2003), Etelä-Kordofan (jossa on etelälle lojaalia väestöä), Abyei (ongelmallinen alue, jossa on sekä pohjoiseen että etelään identifioituvia ryhmiä) ja niin edelleen.

Yksi ryhmä on myös vuosikymmenien saatossa pohjoiseen muuttaneet eteläsudanilaiset.

Siltoja vai kiiloja ryhmien väliin?

Bashirin asenne kuvastaa Sudanin (siis pohjoisen) ongelmallista identiteettiä. Toisaalta Sudan on osa Afrikkaa, toisaalta se on arabimaa. Suomalaiselle tällainen kipuilu on tuttua suhteessa eurooppalaisuuteen.

Bashir määrittelee Sudanin ahtaasti islamilaiseksi arabimaaksi. Samoin Suomessa yksi identiteettikriisin muoto on maahanmuuttokriittisyydeksi kanavoitunut pohdinta suomalaisuuden perimmäisestä olemuksesta.

Identiteettikriisin näkökulmasta Sudanin tilannetta analysoi sudanilainen Amir Ahmad brittiläisessä The Guardianissa julkaistussa artikkelissaan kesäkuussa.

Ahmad näkee identiteettikysymyksen Sudanin monien konfliktien taustalla, ja nimenomaan siksi se on myös nyky-Sudanin polttavin ongelma. Ahmadin mukaan Sudanin pitää huomioida sekä arabi- että afroidentiteettinsä ja maan täytyy menestyäkseen hyväksyä se tosiasia, että maa on monikulttuurinen. Vain sitä kautta voi muodostua kaikkia sudanilaisia yhdistävä kansallistunne.

Ahmad on itse pohjoissudanilainen ja hänet tunnetaan blogosfäärissä ja Twitterissä nimellä SudaneseThinker.

On kiinnostavaa seurata, mitä johtopäätöksiä Sudan vetää jakautumisprosessista: yritetäänkö identiteetti määritellä edelleen pakkokeinoin ylhäältä päin vai annetaanko moninaisuuden tuoda sudanilaisuuteen uusia sävyjä.

Mielikuvitusta venyttämällä voi myös pohtia, mitä Suomi voisi oppia Sudanin tilanteesta: jos tosiasia on se, että maassa on erilaisia näkemyksiä, tapoja, identiteettejä, kieliä ja kulttuureja, olisi varmaankin tarpeen luoda niiden välille yhdistäviä siltoja erottavien kiilojen sijasta.


OLLI MOILANEN, 11.7.2011

Kommentit (3)

Päivi Arvonen: Egyptiläisiä ei haittaa yhä kalliimpi tupakka-aski

Egypti jatkaa pyrkimyksiään hillitä kansalaistensa tupakointia nostamalla tupakkaveroa. Siitä huolimatta tupakointi lisääntyy erityisesti naisten ja tyttöjen keskuudessa.

Maailman terveysjärjestö WHO:n tutkimuksen mukaan kahdeksan prosenttia egyptiläisistä 13–15-vuotiaista tytöistä polttaa tupakkaa. Luku on hämmästyttävä, sillä tupakoivia tyttöjä ei Egyptissä juuri näy. Tytöt polttavatkin tupakkaa salaa paitsi vanhemmiltaan myös koko yhteisöltä. Samanikäisistä pojista puolet enemmän, eli 16 prosenttia, tupakoi.

Egyptiläiset naiset polttavat ravintoloissa mieluummin vesipiippua kuin tupakkaa. Kuva: Päivi ArvonenEgyptiläiset naiset polttavat julkisesti mieluummin vesipiippua kuin tupakkaa. Kuva: Päivi Arvonen

Naisten julkista tupakointia ei edelleenkään pidetä Egyptissä sopivana; erityisesti kadulla tai muilla julkisilla paikoilla tupakkaa tupruttavat vain ”huonot ja kunniattomat” naiset. Kahviloissa ja ravintoloissakin naiset polttavat enemmän vesipiippua kuin tavallisia savukkeita.

Egyptiläinen ei koskaan tupakoi omien vanhempiensa läsnä ollessa. Kuusikymppinen isoisäkin poistuu tupakoimaan toiseen huoneeseen iäkkäiden vanhempiensa katseen ulottumattomiin.

Egyptin terveysviraston tilastot nuorten ja lasten tupakoinnista ovat WHO:nkin tilastoja karumpia: 439 000 alle 15-vuotiasta egyptiläistä tupakoi ja heistä jopa 74 000 on alle kymmenvuotiaita.

Egyptin terveysministeriö on kertonut harkitsevansa tupakkaveron nostoa jopa 70 prosenttia. Tupakkaveroa on nostettu viime vuosina useita kertoja, viimeksi vuosi sitten heinäkuussa. Savukeaski maksaa nykyään 10–15 Egyptin puntaa, eli noin 1,20–1,80 euroa. Hinta on jo nyt korkea, ja yksi savukeaski voi viedä jopa puolet päiväpalkasta.

Tupakoinnin vaaroista on Egyptissä varoitettu jo kolmen vuoden ajan savukeaskien värikuvilla. Kuvat keuhkosyöpäpotilaista tai kellastuneista hampaista eivät ole vähentäneet tupakointia, mutta kuvat ovat synnyttäneet kekseliäitä liikeideoita tuottaa kuvattoman askin mallisia päällyskoteloita piilottamaan ikävät kuvat.

Tupakointi tappaa noin 200 000 egyptiläistä vuodessa ja sen aiheuttamien sairauksien hoitokulut ovat noin 400 miljoonaa euroa vuodessa.

Tupakoivat egyptiläistuttavani eivät ole harkinneet tupakoinnin lopettamista hinnannousun vuoksi vaan ovat kertoneet olevansa valmiit tinkimään muista menoistaan saadakseen rahansa riittämään päivittäiseen savukeannokseensa.


PÄIVI ARVONEN, 8.7.2011

Kommentit (0)

Kirjavinkki: Terveys kuuluu kaikille

Meri Koivusalo ja Outi Hakkarainen: Terveys kaupan. Into pamfletti. Like 2011.

Terveys kaupan -kansiTerveys koskettaa kaikkia maailman kansalaisia. Monissa maissa vakava sairaus köyhdyttää. Sairastuminen ja terveydenhuollon kulut ajavat vuosittain 250 miljoonaa ihmistä köyhyysloukkuun. Kehitysmaissa lääkkeiden saatavuuteen vaikuttavat lääkeyhtiöiden kaupalliset intressit ja julkinen terveydenhuolto on usein korvattu yksityisillä palveluilla.

Perussairaudet unohtuvat

Meri Koivusalo ja Outi Hakkarainen toteavat kirjassaan Terveys kaupan, että kehitysmaat ovat globaaleissa terveyskysymyksissä vieläkin altavastaajan roolissa. Maailman terveyspoliittiset kytkökset ovat niin monimutkaisia, että yksittäisillä parannuksilla ei saada tarpeeksi aikaan.

Kun kehitysyhteistyössä jaetaan rahaa järjestöille, terveyteen kohdistuva apu keskittyy yhteen sairauteen, kuten hiviin tai malariaan. Sen sijaan julkisen sektorin terveydenhuoltoa ja perussairauksien hoitoa ei juurikaan tueta.

Kaupallisia lääketutkimuslaitoksia ei kiinnosta kehitysmaiden yleiset perussairaudet, jotka ovat harvinaisia länsimaissa. Lisäksi uusien tehokkaampien lääkkeiden patenttisuoja pitää niiden hintoja aivan liian korkeina vähemmän kehittyneille maille.

Terveys on kauppapolitiikkaa

Pamfletti nostaa esiin erilaiset kansainväliset kytkökset, jotka vaikuttavat kaikkiin maailman kansalaisiin. Kirjoittajat kuuluttavat kauppa- ja terveyspolitiikan yhdistämistä tavalla, jossa köyhimmissä maissa ihmiset eivät jäisi ilman hoitoa kustannusten vuoksi.

Samalla Koivusalo ja Hakkarainen muistuttavat, että kehitysmaiden lainsäädännön heikkous pitää yllä arveluttavia markkinoita. Nämä markkinat pitävät sisällään niin terveysturismin, laittomat elinsiirrot kuin piraattilääkkeet, jotka eivät teholtaan vastaa aitoja.

Terveys kaupan -pamfletti vaatii maailmanlaajuista yhteistyötä riittävän terveydenhuollon takaamiseksi kaikille maailman kansalaisille. ”Oikeus parhaaseen mahdolliseen terveyteen kuuluu kaikille, mutta maailmanlaajuisesti terveyden peruspalvelut ovat edelleenkin miljoonien ihmisten tavoittamattomissa”, toteavat kirjoittajat.

Kytköksiä kytköksien perään

Pamfletti etsii globaalien terveyspoliittisten kysymysten ratkaisuja kansainvälisen terveyspolitiikan alueelta. Mutta se ei ole aivan yksinkertaista. Terveyttä kun voidaan katsella muun muassa ihmisoikeuksien ja kansainvälisen kaupan kannalta.

Teos on suorastaan hengästyttävä. Se kyseenalaistaa nykyisen kansainvälisen terveyspolitiikan ja rakentaa aiheeseen liittyvistä osatekijöistä kokonaisuuden, joka saa lukijan hämmentyneeksi.

Lopulta lukija tajuaa: puhumme koko maapallon hyvinvoinnista, emmekä vain terveysprojekteista kehitysmaissa.


EEVA SUHONEN, 5.7.2011

Kommentit (0)

Johanna Latvala: Vierailu voodoo-ylipapin luona

Kävin tapaamassa voodoo-ylipappia, kponhintoa. 95-vuotias Tsabassi on yksi tunnetuimmista voodoo-mestareista Beninin ja Togon alueella. Hänen luonaan käy päivittäin ihmisiä kysymässä neuvoja erilaisissa haasteellisissa elämäntilanteissa, liittyivätpä ongelmat sopivan puolison valintaan tai muiden isojen päätösten tekoon.

Tsabassilta haetaan suojausta pahaa vastaan ja hänen puoleensa käännytään vaikeiden sairauksien sattuessa kohdalle. Hän toimii kuulemma muun muassa Beninin presidentin neuvonantajana.

Tulkkimme kertoi tapaamisen jälkeen, että ihmiset uskovat vahvasti hänen kykyihinsä, eikä hän ole kuullut kenenkään pettyneen mestarin antamaan apuun. Mies kertoi, että hän on saanut kykynsä syntymälahjana, joskin yhteisö myös kouluttaa papeiksi vihittävät rituaalien saloihin.

Uskonto sitoo yhteen

Mietin voodoo-uskonnon merkitystä sosiaalisen elämän vahvistajana. Pelkästään se, että ongelmat jaetaan muiden kanssa ja niistä keskustellaan yhdessä, antaa keinoja niiden ratkaisemiseksi.

Erityistä voimaa saa ymmärtääkseni siitä, että mieltä painava asia jaetaan sellaisen ihmisen kanssa, jolla uskotaan olevan yhteys jumaliin.

Voodoo-rituaalit sinänsä ovat sosiaalisen elämän tiivistymiä: ne vahvistavat yhteishenkeä ja myös yksittäisten ihmisten uskoa. Eivätkä rituaalit ole pelkästään näyttäviä seremonioita, joissa uhrataan eläimiä ja vaivutaan transsiin, vaan arkipäiväisiä, pieniä tekoja. Uskonto näyttäytyy jokapäiväisessä elämässä myös puheessa ja tulkinnoissa.

Salamat, sade ja nauhuri

Pari esimerkkiä. Paikallisen selityksen mukaan edellisyön raju ukkosmyrsky johtui siitä, että ukkosen jumala Hebiesson etsi salamoiden avulla reittiä jonkun ihmisen luokse rangaistakseen tätä pahoista teoista.

Eräänä lauantaina katsellessani taivaalle ja pohtiessani, mahtaako tulla sadetta, minulle vakuutettiin, ettei sinä päivänä sataisi. Kysyessäni syytä kertoja totesi, että lauantai on hautajaispäivä, eikä silloin (tietenkään) sada, osaavathan paikalliset ihmiset halutessaan pitää sateen loitolla.

Kävin mestarin puheilla eilen. Hän teki vaikutuksen, en vieläkään tiedä mitä ajatella. Miten hän osasi yhtäkkiä ilmoittaa, että nauhurimme lakkasi toimimasta? Väitimme ensin vastaan, kyllä se toimii, kunnes katsoimme, ja huomasimme paristojen loppuneen.

Suomalainen selitys: hän huomasi jonkun valon vilkkuvan tai sammuneen. Käytännössä hyvin epätodennäköistä ottaen huomioon miehen ja nauhurin sijainnit toisiinsa nähden. Paikallinen selitys: hän vain tunsi sen, onhan hän voodoo-mestari.


JOHANNA LATVALA, 1.7.2011

Kommentit (0)

Arkisto