Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Ajankohtaista: Global.finland.blogi

Ulkoministeriön kehitysviestintä, Kanavakatu 3, Helsinki, puh. (09) 1605 6370
tilaa_uutiskirje delicious flickr facebook
reuna

Global.finland.blogi

Banneri: global.finland.blogi

Blogimme kokoaa epävirallisia ajatuksia, näkökulmia ja tunnelmia globaalien kehityskysymysten ja kehitysmaiden arjen ympäriltä. Blogin kirjoittajat työskentelevät ja liikkuvat eri puolilla maailmaa. Artikkelit edustavat yksinomaan niiden kirjoittajien kantaa.

RSSTilaa Global.finland.blogi RSS-syötteenä

Hanna Koivisto ja Sami Seppänen: Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Länsi-Afrikan teillä

Beninin suurimmasta kaupungista Cotonousta ulos johtava tie on tupaten täynnä autoja. Vaikka autojono ei liiku mihinkään, uskaliaat mopotaksit änkeävät eteenpäin pienimmistäkin väleistä - kuljettajat ilman kypäriä. Ilta alkaa jo hämärtää. Katuvaloja ei ole, ja kulkuneuvojenkin ajovalot ovat yleensä heikot, jos niitä on lainkaan.

Puskataksin kuljettaja ei tunnu näkevän juuri mitään, koska tuulilasi on kulunut ja säröillä ja ne vastaantulijat, joiden ajovalot toimivat, pitävät pitkät lakkaamatta päällä. Pelottaa kävelijöiden puolesta, sillä autot väistelevät kuoppia ja toisiaan milloin millekin puolelle katua tai pysähtyvät ilmoittamatta kadun varteen ottamaan matkustajia. Jos haluaa ylittää tien, on pakko vain uskaltautua liikenteen sekaan ja yrittää selvitä hengissä.

Iltapäiväruuhka Monroviassa, kuva: Hanna KoivistoIltapäiväruuhka Monroviassa, kuva: Hanna Koivisto

Ongelmat ovat samat muuallakin Länsi- ja Keski-Afrikassa. Varsinkin mopo-onnettomuudet ovat yleisiä. Lisäksi tien varsilla näkee säännöllisesti kyljelleen kellahtaneita rekkoja tai kesken matkan hajonneita autoja.

Toisaalta hyväkuntoinenkaan tie ei aina paranna liikenneturvallisuutta.

Kun pinta on hyvä, kuljettajat ajavat vieläkin kovempaa ja tekevät ohituksia mutkissa ja mäissä, joissa ei näe mitään. Nigeriassa puskataksimme kuljettaja päätti nelikaistaisella moottoritiellä väistää rekkoja vastaantulijoiden kaistalle. Vauhtia oli lähes 100 kilometriä tunnissa, vettä satoi eivätkä valot toimineet kunnolla. Vastaantulijat osasivat ilmeisesti väistää kuskin jatkuvan tööttäämisen ja tällaisen ajotavan tavallisuuden takia.

Rikkinäinen tuulilasi on arkipäivää Burkina Fasossa. Kuva: Hanna KoivistoRikkinäinen tuulilasi on arkipäivää Burkina Fasossa. Kuva: Hanna Koivisto

Valitettavasti humalassa ajaminenkaan ei usein tunnu olevan mikään juttu. Kamerunissa istuimme kadunvarsibaarissa ja seurasimme, kuinka nuori mopotaksin kuljettaja istui odottamassa asiakkaita ja samalla tyhjensi pieniä viski-pusseja yksi toisensa jälkeen, ennen kuin lähti kuljettamaan seuraavaa asiakasta.

Vielä äärimmäisempi kokemus oli matka rajan yli Gabonista Kongoon.

Ennen kuin lauantaiaamupäivänä lähdimme matkaan, kuski oli jo tyhjentänyt ainakin yhden kaljan ja kokonaisen viinipullon. Koko päivän kestäneen matkan aikana mies joi vielä monta olutta lisää. Syrjäisellä rajanylityspaikalla humalassa ajamisesta ei näyttänyt aiheutuvan ongelmia. Rajamiehet olivat ihan yhtä humalassa, ja muuta liikennettä savannin läpi mutkittelevilla yhden auton levyisillä poluilla ei ollut.

Aina ongelmana ei olekaan lakien puute, vaan heikko valvonta. Kypäräpakko on monessa maassa otettu käyttöön mielenkiintoisin tuloksin. Eräs Nigeriassa asunut ranskalainen naureskeli, että kun Lagosiin tuli kypäräpakko, kuljettajat keksivät kypärikseen kuka mitäkin ämpäreistä ja kattiloihin. Matkustajat puolestaan yrittivät täiden pelossa välttää yhteisen kypärän käyttämistä pitämällä sitä kädessään pään yläpuolella tai vieressä.

Jalankulkijat saavat varoa ruuhkassa änkeäviä autoja Monroviassa. Kuva: Hanna Koivisto Jalankulkijat saavat varoa ruuhkassa änkeäviä autoja Monroviassa. Kuva: Hanna Koivisto

Kun itsensä useimmiten saa ulos tukalasta tilanteesta joko puhumalla tai ainakin ostamalla tai poliisi ei välitä ollenkaan, miksi noudattaa sääntöjä?

Kaiken tämän jälkeen on myönnettävä, että huonot tiet, kulunut kalusto ja ruuhkainen liikenne synnyttävät myös taitavia kuskeja. He puikkelehtivat paikallaan seisovien autojonojen ohi uskomattoman pienistä väleistä ja selviävät rankkasateiden mudaksi tekemistä teistä tavallisella autolla jäämättä kiinni. Näin vaikka hienoilla nelivedoillaan Afrikan halki ajavat eurooppalaiset pitävät samoja teitä mahdottomina ajaa.

Kirjoittajat lähtivät lokakuussa 2009 Suomesta kiertämään Afrikan mannerta maa- ja meriteitse ja pelkästään julkisin kulkuneuvoin. He saapuivat Afrikkaan Espanjasta jouluna 2009, ja tarkoituksena on kiertää Etelä-Afrikan kautta aina Egyptiin asti. Matkalla tulee pohdittua kehityskysymyksiä ja arjen erilaisuutta eri maissa.

Koivisto on vapaa toimittaja, ja Seppänen työskenteli ennen matkaa it-yrityksen helpdeskissä.


HANNA KOIVISTO JA SAMI SEPPÄNEN, 31.1.2011

Kommentit (0)

Päivi Arvonen: Egyptiläiset odottavat uudistuksia

Egyptiläiset odottavat nyt toiveikkaina yhteiskunnallisia muutoksia, ”Tunisian hengessä”. Tiistaina Kairossa ja muissa Egyptin kaupungeissa koettiin suurimmat mielenosoitukset kymmeniin vuosiin.

Tiistai oli kansallinen vapaapäivä ja mittavat mielenosoitukset olivat etukäteen tiedossa. Kyseessä ei siis ollut spontaani teko vaan eri oppositioryhmät olivat kutsuneet kansaa koolle erityisesti sosiaalisen median kautta.

Kairo 25.1.2011, kuva: Pierre SioufiMielenosoitus Tahririn aukiolla Kairossa 25.1.2011. Kuva: Pierre Sioufi

Mielenosoitukset poikkesivat aiemmista paitsi mielenosoittajien suuren määrän vuoksi myös siinä, ettei poliisi käyttänyt - sisäasiainministeriön määräyksen mukaisesti - väkivaltaa mielenosoittajia kohtaan kuin vasta yöllä, jolloin poliisi- ja turvallisuusviranomaiset hajottivat mielenosoitukset kyynelkaasulla ja vesitykeillä.

Nyt egyptiläiset odottavat ennen kaikkea presidentti Mubarakin julkista puhetta kansalle. Mielenosoittajat ovat vaatineet paitsi presidentin luopumista vallasta myös sisäasiainministerin eroa, palkankorotuksia, poikkeustilalain lakkauttamista ja halvempia elinkustannuksia.

Mikä on vaihtoehto?

Demokratiaa kadulla vaativista juuri kukaan ei osaisi edes määritellä, mitä demokratia tarkoittaa. Egyptin presidenttiydestä kiinnostunut YK:n atomienergiakomission entinen pääsihteeri El-Baradei on osuvasti todennut, ettei egyptiläisten voi olettaakaan ymmärtävän demokratiaa, koska maata on viimeiset 7 000 vuotta hallittu faaraohallinnolla.

Egyptiläiset ovat myös kulttuurinormien mukaisesti tottuneet mukautumaan sosiaalisessa hierarkiassa itseään ylempänä olevien tahtoon. Perheissä ehdoton valta on vanhemmilla ja isovanhemmilla, joiden sana on aikuisillekin lapsille velvoittavampi kuin valtion laki.

Mielenosoituksia tai niiden yrityksiä on odotettavissa lisää ainakin perjantaille, joka on monille viikon ainoa vapaapäivä.

Vaikka mielenosoittajat ovat olleet liikkeellä Tunisian tapahtumien innoittamana, Tunisian tilanne tuskin toistuu Egyptissä.

Egyptiläiset mielenosoittajat ovat tyytymättömiä ensisijaisesti siihen, ettei heillä ole työtä eikä työssä käyvien palkka riitä peruselinkustannuksiin. Vallankumousta lietsovilla tahoillakaan ei ole tarjota todellista vaihtoehtoa maata vuodesta 1981 hallinneelle presidentti Hosni Mubarakille. 

Kirjoittaja on Kairossa asuva vapaa toimittaja.

Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.


PÄIVI ARVONEN, 27.1.2011

Kommentit (1)

Inka Leisma: Hyönteisiä lautaselle

Silkkiperhosen toukkia, heinäsirkkoja ja intialaisia mausteita. Näistä aineksista syntyi ruokalaji, joka voitti viime vuonna YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAOn järjestämän kilpailun Laosissa. Herkulliset voittajatacot tarjoiltiin hyönteiskastikkeen, tomaattisalsan ja hapankerman kanssa.

Parhaasta hyönteisreseptistä kilpaili 15 ravintolakokkia. Kilpailun voittaja lähti Shanghain maailmannäyttelyyn esittelemään hyönteisten hyödyntämistä osana terveellistä ruokavaliota.

Hyönteisateria, kuva: Inka LeismaHyönteisateria, kuva: Inka Leisma

Hyönteisten keräämisellä ja syömisellä on pitkä historia. Maailmassa arvioidaan olevan noin 1 700 syötäväksi kelpaavaa hyönteislajia.

Laosissa hyönteiset ovat luonnollinen osa ihmisten ruokavaliota. FAOn selvityksen mukaan noin 95 prosenttia laosilaisista syö hyönteisiä säännöllisesti.

Useimmiten lautaselle päätyvät heinäsirkat ja sirkat,mutta aterioita valmistetaan myös kovakuoriaisista ja erilaisista toukista.

Joitakin hyönteisiä voi syödä sellaisenaan, mutta useimmiten ne valmistetaan maukkaiksi, mausteisiksi aterioiksi, jotka nautitaan paikallisen tahmariisin kanssa. Hyönteisistä valmistetusta ruuasta saa runsaasti proteiinia ja rasvoja sekä tärkeitä hivenaineita kuten rautaa ja kalsiumia.

Laosin ravitsemustilanne on huono. Joka toinen alle viisivuotias maaseudun lapsi on aliravittu. Parempaa ravitsemustasoa ja ruokaturvaa etsitään edistämällä kestävää hyönteisten viljelyä, joka voisi tarjota ihmisille myös selkeän, rahaa tuottavan elinkeinon.

Kirjoittaja on Vientianessa työskentelevä viestintäalan asiantuntija.

Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.


INKA LEISMA, 24.1.2011

Kommentit (0)

Kirjavinkki: Nigerialainen näkökulma uskontoon, perheeseen ja yhteiskuntaan

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus. Otava 2010.

Chimamanda Ngozi Adichien Purppuranpunainen hibiskus on lumoava ja ihastuttava kirja. Teemat – uskonnollisen fanatismin ja yhteiskunnallisten arvojen muutosten vaikutukset perheeseen – eivät ole kevyimmästä päästä, mutta kirjailijan pohtiva ja ilmaisuvoimainen lähestymistapa tekee lukemisesta hienon, tunteikkaan ja hauskankin elämyksen.

Adichie on loistava kirjoittaja ja tunnelmien luoja. Lukija pääsee nauttimaan kookosriisistä, maissimuhennoksesta, jamssiviipaleista ja okpa-piiraista sekä puutarhan kukkien ja puiden huumaavista tuoksuista.

Kulissit peittävät ahdistuksen

Kirjan kertoja-minä on 15-vuotias Kambili, joka elää ahtaan uskonnollisessa katolisessa perheessä. Perhe on varakas, talo iso, autot hienoja. Uskonnollisessa yhteisössään korkealle arvostettu perheen isä vaatii perheeltään erinomaista koulumenestystä, moitteetonta käytöstä ja ulospäin kaikki näyttääkin täydelliseltä. Talon seinien sisällä vallitsevat kuitenkin pelko, hiljaisuus, väkivalta, ahdasmielinen uskonnollisuus ja ankara kuri.

Uskonnon varjolla isä pahoinpitelee vaimoaan ja lapsiaan, puhdistaakseen nämä synnistä. Alussa isän tekoja ei kyseenalaista kukaan, eikä niistä puhuta edes perheen sisällä. Kambilin sanoin:

“Me teimme usein niin: kysyimme toisiltamme sellaista, mihin tiesimme jo vastauksen. Voi olla, että teimme niin välttääksemme toisenlaisia kysymyksiä, niitä joihin emme tahtoneet tietää vastausta.”

Toisenlainen maailma herättää

Kambilin täti on yliopistossa työskentelevä naisasianainen, rempseäkäytöksinen, naurava, vitsaileva, avoin – eli vanhempien täydellinen vastakohta. Alussa tädin vapaa käytös järkyttää Kambilia.

“Aina kun Ifeoma-täti puhui isälle, minun sydämeni pysähtyi ja alkoi sitten lyödä uudelleen hurjasti hakaten. Se johtui tädin epäkunnioittavasta äänensävystä. Hän ei tuntunut käsittävän, että puhui isälle, että isä oli erilainen, ainutlaatuinen. Minun teki mieli nipistää tädin huulet yhteen ja saada pronssinkiiltoista huulipunaa sormiini.”

 

Purppuranpunainen hibiskus -kansi

Täti ja tädin ystävä, pappi, muodostuvat kuitenkin käänteentekeviksi tytön elämässä. Jo ensivierailulla tädin luona Kambili alkaa vapautua varovasti.

“Sinä yönä minä näin unta että nauroin, mutta ääni ei kuulostanut minun naurultani, vaikka en ollut varma, miltä minun nauruni kuulostaisi.”

Kokeepa hän viattoman ensirakastumisensakin, Isä Amadiin.

”Hän katsoi minua suoraan silmiin. Hän oli liian lähellä. Hänen kosketuksensa oli niin keveä, että minun teki mieli puskea päätäni eteenpäin saadakseni tuntea hänen kätensä painon. Halusin vajota häntä vasten. Halusin painaa hänen kätensä päälaelleni, painaa sen vatsalleni, niin että hän tuntisi sisälläni virtaavan lämmön.”

Kulissi särkyy, kun isä pahoinpitelee tyttärensä sairaalakuntoon saatuaan selville tytön rakkauden kuollutta isoisäänsä kohtaan (joka ei elänyt isän vaatimusten mukaan, eli ollut harras katolinen). Täti saa vanhemmat ylipuhuttua ja Kambili lähtee veljensä kanssa toipumaan tätinsä luokse.

Pelokkaista ja puhumattomista nuorista kasvaa itsenäisesti ajattelevia ja mielipiteensä ilmaisevia. Myös perheen äiti saa tilanteesta tarpeekseen. Loppuratkaisu on dramaattinen, surullinen ja vapauttava.

Universaalisti inhimillistä

Etsiessäni netistä tietoja kirjailijasta, löysin hänen afrikkalaista kirjallisuutta ja eurooppalaista lukijakuntaa käsittelevän kommenttinsa, joka mielestäni tavoittaa syvällisen ajatuksen.

“Oletko miettinyt, miksi kirja-arvostelijat ja -esittelijät kiirehtivät vakuuttamaan lukijoille, että Afrikkaa käsittelevä kirja (joka yleensä on mustan afrikkalaisen mustille afrikkalaisille kirjoittama) ei ole vain afrikkalainen, vaan myös universaali teos? Ikään kuin ‘afrikkalainen’ ja ‘universaali’ olisivat toisensa poissulkevia käsitteitä. Kukaan ei koskaan informoi lukijoita, että suuri englantilainen tai amerikkalainen kirja on universaali, koska sen lähtökohtaisesti oletetaan, ilman muuta, sitä olevan.” (Emerging writers forum, 6.4.2004)

Adichien kirjasta ei tarvitse etsiä universaalia sanomaa. Se avautuu varmasti jokaiselle lukijalle, olipa kulttuuritausta mikä hyvänsä.


JOHANNA LATVALA, 19.1.2011

Kommentit (0)

Sami Kontola: Rakastaa on enemmän

On jälleen tammikuu. Ennustajat sanovat, että 2011 on naisten vuosi. Nähtäväksi jää, miten feminiini äidillinen ote näkyy Brasilian arjessa ja juhlassa. Haasteita paratiisimaisella maalla riittää. Uskon ja toivon naisten löytävän lääkkeitä Brasilian oireisiin ja tuovan ymmärrystä itse taudin aiheuttajiin.

Viime vuoden päätteeksi valtakunnalliset poliitikot nostivat palkkojaan noin 60 prosenttia. Kuulin, että se on jo muodostunut perinteeksi. Samaan aikaan kymmenet miljoonat kansalaiset pohtivat, miten saada perheelle ruokaa ja mistä löytää kelvollista palkkatyötä.

Favela, kuva: Sami KontolaFavela, kuva: Sami Kontola

Marras-joulukuun vaihteessa Riossa käytiin huumesotaa. Sen päätteeksi satoja rikollisia lennätettiin erikoisvartioituihin vankiloihin ympäri maata. Riolaiset etsinevät uudet tavarantoimittajat.

Ystäväni, jo varttunut riolaisrouva vietti uudenvuoden vaihteen tuttavansa luona slummialueella, eli favelassa, jonne ennen poliisien ja sotilasjoukkojen ”puhdistusoperaatiota” ulkopuoliset eivät juuri astuneet. Nyt alueelle järjestetään turistikierroksia. Asukkaat itsekin ovat helpottuneita ja iloisia muutoksista.

Rion paikallishallinto on tyytyväinen, koska sai huumesodan avulla siistittyä paikkoja sekä turvattua strategiset kulkureitit kansainvälisen lentokentän ja jo rakenteilla olevan vuoden 2016 olympiakylän välillä.

Brasilian Big Brotherin 11. tuotantokausi alkoi televisiossa. Kilpailijat kertovat halukkuudestaan poseerata lehdissä ja ovat valmiita tutustumaan toisiinsa myös tositarkoituksella. Kaverini väittelevät Facebookissa, katsoako ohjelmaa vai ei.

Aurinko paistaa. Nahka lähtee. Vettä sataa. Kadut tulvivat. Ihmiset hymyilevät ja halailevat. Silloin tällöin turisteja ryöstetään. Musiikki soi.

Minulta kysytään usein, tykkäänkö Brasiliasta. Vastaan usein: ”En tykkää. Rakastan.”


SAMI KONTOLA, 17.1.2011

Kommentit (1)

Kirjavinkki: Afrikkalainen oravanpyörä

Naom Nyarigoti, The Broken Promise, Authorhouse, 2009 

Naom Nyarigoti, The Broken Promise, Authorhouse, 2009 Mweri on tavallinen kenialainen nuorehko virkamies, jolla on vaimo ja kaksi tytärtä. Työnsä tehottomuuteen kyllästyneen miehen elämän muuttaa opiskelija-apuraha. Hän lähtee Iso-Britanniaan palatakseen vuoden kuluttua. Näin ei käy, vaikka lupaus oli annettu. 

Kenialaisen kirjailijan Naom Nyarigotin romaani The Broken Promise perustuu hänen omiin havaintoihinsa. Fiktion tapahtumat sijoittuvat saman yliopiston maisemiin Iso-Britanniassa, jossa kirjailija itsekin valmisteli väitöskirjaa.

Opinnoista orjuuteen

Todellisuus uudessa maassa on yllätys Mwerille. Opiskelija-asunto ei vastaa perheenisän standardeja ja kaipuu perheen luokse on suuri. Pian sukulaiset Keniassa osoittavat omat rasittavat puolensa. 

Suvun taloudellinen tukeminen siirtyy kokonaan ulkomailla opiskelevan vastuulle. Afrikkalaiset ystävät näyttävät mallia, kuinka hankitaan rahaa. Eihän kotiin voi palata kuin rikkaana. 

Pian Mweri huomaa astuneensa virkamiehen uraltaan orjuuttavaan työntekoon Iso-Britanniassa, jossa pysyy keplotellen tahkoamassa rahaa. 

Mweri lupaa ja lupaa vaimolle ja tyttärilleen palata takaisin. Aikaa kuluu ja tyttäret varttuvat. Vaimo ja lapset lakkaavat odottamasta.

Tyypillinen tarina

Nyarigoti paneutuu aiheeseen, joka on vaiettu, vaikkakin iso asia. Siirtotyöläisiin ja opiskelijoihin kotimaasta kohdistuvat taloudelliset paineet ovat raskaat. Joskus se johtaa surkeaan oravanpyörään, joka ei lakkaa pyörimästä. 

Romaani valottaa selkeästi eräänlaista orjuuden muotoa. Ja siihen eivät ole valkoiset yksin syyllisiä. 

Fiktiota lukiessa tulee ajatelleeksi uudestaan ulkomaalaisten työntekoa. Korkeasti koulutetut maahanmuuttajat eivät huvikseen siivoa vessoja ja kerää pulloja. Taustalla on paljon, paljon muuta. 

Suosittelen kirjaa kaikille, joita kiinnostaa afrikkalainen näkökulma kehitysmaista lähtevien opiskelijoiden arjesta ja paineista. 

Kirjoittaja on kehityskysymyksiin perehtynyt viestintäalan asiantuntija. 

Global.finlandissa  kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.


EEVA SUHONEN, 14.1.2011

Kommentit (0)

Hanna Koivisto ja Sami Seppänen: Apua lapsen kasvoilla

Kummijärjestöltä tulee kirje, että olisi aika muistaa kummilasta syntymäpäivänä. Pojalle voi lähettää tervehdyksen tai pienen lahjan, ihan kuin muistaisi sukulaispoikaa Suomessa.

Vaikka kummijärjestöt yleensä kertovatkin melko selvästi, ettei kummin raha mene ainoastaan yhdelle lapselle ja hänen perheelleen vaan koko yhteisön kehittämiseen, moni varmaan kokee tukevansa nimenomaan omaa suojattiaan. Monesti kummilapsensa saa jopa valita, jos ei nyt kuvan perusteella, niin ainakin voi päättää, mistä maasta hän on ja mitä sukupuolta edustaa.

Jos apu kuitenkin on yleistä, miksi se pitää myydä lapsen kasvoilla ja henkilökohtaisella suhteella, varsinkin kun henkilökohtaisten siteiden ylläpitäminen vaatii monen ihmisen työpanoksen sekä lahjoittaja- että saajamaassa?

Nigeriläinen kylä. Kuva: Hanna KoivistoNigerissä lahjoittajien rahoilla rakennetaan muun muassa kaivoja. Kuva: Hanna Koivisto

Apua saavat todelliset ihmiset

Me olemme sponsoroineet nigeriläistä poikaa kansainvälisen kummijärjestön kautta pari vuotta. Viime vuonna meille tarjoutui hyvä mahdollisuus käydä pojan kylässä, kun liikuimme muutenkin lähialueella, ja halusimme tietenkin nähdä, mihin kuukausittain maksamamme raha käytetään.

Vierailu toi uutta mielekkyyttä sponsorointiin, sillä näimme, että kylään on lahjoittajien rahoilla rakennettu muun muassa koulu, kaivo ja terveyskeskus. Vaikka meille on tärkeämpää tukea yhteisöä kuin pelkästään omaa kummilasta, myös nelivuotiaan, vilkkaan ja uteliaan kummipojan tapaaminen oli tietenkin mahtavaa.

Vaikka montaa muunkinlaista hanketta olisi ihan yhtä tarpeellista tukea, henkilökohtainen suhde antaa kieltämättä avulle kasvot ja tekee apua saavat ihmiset todellisemmiksi, vaikka heidän luonaan ei koskaan kävisikään ja heidät tuntisi vain satunnaisten kirjeiden ja kummijärjestön lähettämien kuvien perusteella.

Sponsorointi yleistyy

Ehkä moni juuri konkreettisuuden takia tukee mieluummin tiettyä lasta kuin jotain laajempaa hanketta. Tavallisen ihmisen ei esimerkiksi ole helppo hahmottaa, miten korruptio on vähentynyt, naisten asema parantunut tai villieläinten suojelua kehitetty, vaikka maassa vierailisikin.

Eräs kansainvälisessä kummijärjestössä ja toisessa pienemmässä kamerunilaisessa järjestössä työskentelevä taisi olla oikeassa, kun totesi, että henkilökohtaisella sponsoroinnilla on helpompi saada lahjoituksia.

Sponsorointiin perustuva rahankeruu on yleistynyt paljon, ja sen perusteella järjestelmä vaikuttaisi ainakin taloudellisesti kannattavalta. Onkohan trendillä vaikutusta kehitysavun suuntautumiseen?

Kirjoittajat lähtivät lokakuussa 2009 Suomesta kiertämään Afrikan mannerta maa- ja meriteitse ja pelkästään julkisin kulkuneuvoin. He saapuivat Afrikkaan Espanjasta jouluna 2009, ja tarkoituksena on kiertää Etelä-Afrikan kautta aina Egyptiin asti. Matkalla tulee väkisinkin pohdittua kehityskysymyksiä ja arjen erilaisuutta eri maissa.

Koivisto on vapaa toimittaja, ja Seppänen työskenteli ennen matkaa it-yrityksen helpdeskissä.


HANNA KOIVISTO JA SAMI SEPPÄNEN, 11.1.2011

Kommentit (0)

Sivu 1/2

  1. 1
  2. 2

Arkisto