Blogimme kokoaa epävirallisia ajatuksia, näkökulmia ja tunnelmia globaalien kehityskysymysten ja kehitysmaiden arjen ympäriltä. Blogin kirjoittajat työskentelevät ja liikkuvat eri puolilla maailmaa. Artikkelit edustavat yksinomaan niiden kirjoittajien kantaa.
Ilmastonmuutos on kuuma aihe. Siitä puhutaan paljon myös kehitysyhteistyössä. Kaikissa uusissa hankkeissa on oltava aktiviteetteja, jotka tähtäävät ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen ja siihen sopeutumiseen.
Mutta kuka vaivautuu kiireessään etsimään tieteellistä tietoa oman kohdealueensa ennustetusta muutoksesta. Eli mikä itse asiassa tuleekaan muuttumaan ja mihin kohdeväestöä pitäisi ohjata sopeutumaan?
Mutta kaikkihan sen jo tietävät – ilmastonmuutos tuo lisää aavikoita, kuivuutta ja tulvia. Ja toiset väittävät sen jo omin silminkin nähneen.
Hetkinen, voisikohan tätä vähän tarkentaa - missä alueilla mitäkin on luvassa? Millä aikavälillä olet sen ilmastonmuutoksen omin silmin nähnyt? Ja oletko varma, että näkemäsi johtuu ilmastonmuutoksesta, vai voisiko näkemällesi ehkä löytyä jokin muu selitys - esimerkiksi ylilaidunnus, viljely ilman lannoitteita, puuston tuhoaminen tai vain ekosysteemien jatkuva muutoksen kiertokulku?
Olen vuosien varrella Pohjois-Tansaniassa ja Keniassa usein jutellut viljelijöiden kanssa siitä, miten ilmasto on heidän mielestään muuttunut. Vanhemmat ihmiset ovat sitä mieltä, että sateet ovat vähentyneet koska puusto on tuhottu. Joet ovat kuivuneet sateiden vähetessä, sadot huonontuneet ja elämä käynyt vaikeammaksi.
Lämpötiloista ei koskaan mainita oma-aloitteisesti, mutta kun kyselen siitä erikseen, he ovat sitä mieltä, että nykyään on lämpimämpää. Vanhat miehet kertovat elävästi siitä, miltä heidän kotikylänsä näytti 30 vuotta sitten. Oli paljon puita. Käsi viittaa suuntaan mistä sateet aina ennen vanhaan kohinalla tulivat – tietenkin aina ajallaan, normaaliin kylvöaikaan. Joissa virtasi vettä ympäri vuoden.
Kuvaus on osittain oikea, osittain virheellinen. Moni tutkija ja kehitysyhteistyöntekijäkin menee tässä lankaan. Onhan meitä opetettu olemaan osallistavia ja kuuntelemaan paikallista tietoa (indigenous tai local knowledge). Mutta ilmasto ja ekosysteemien toiminta on niin monimutkainen aihepiiri, ettei siitä saa selvyyttä Afrikan vanhaa viljelijää haastattelemalla.
Kun syitä ja seurauksia on monia ja muistikuvat hämärtyvät jo yli kolmen vuoden takaisista sateista, on mahdoton rakentaa selitystä muutoksesta. Eikä siitä saa selvää tutkijakaan ilman valtavaa määrää ymmärtämystä ilmastosta ja ekosysteemeistä, ilman kvantitatiivista historiallista dataa, sopivia mittavälineitä ja mallinnusta.
Itä-Keniassa tehty tutkimus osoittaa, että kahden viime vuosikymmenen aikana on saatu parempia sateita kun aiemmin. Samaan aikaan peltojen tuottavuus on kuitenkin laskenut. Viljelijöiden mukaan huonojen satojen syynä on sateiden määrän pieneneminen, mutta tutkimuksen mukaan se johtuu maatalousmaan maaperän köyhtymisestä. Mutta viljelijöilläpä ei olekaan käytössään sademäärädataa tai maaperätutkimuksen tuloksia.
Observointi ei ole kovin luotettava tietolähde, varsinkaan silloin kun etsitään syy- ja seuraussuhteita. Niiden etsiminen johtaa usein vuosia kestävään mallien kehittelyyn ja tieteelliseen keskusteluun. Yhtenä esimerkkinä tästä on puupeiton tai sen häviämisen vaikutus paikallisiin sateisiin.
Muutama päivä sitten pisti erään suomalaisen yliopiston sivuilla silmään lause Ilmastonmuutos on todellisuutta Afrikassa! Eräs järvi oli ollut rutikuiva heinäkuussa 2009, vaikka siinä vuodesta 2000 lähtien oli joka vuosi riittänyt vettä myös kuivien kausien yli.
Moni meistä tekee huomioita aivan liian lyhyellä aikavälillä. Ilmastonmuutos on tilastollisesti merkitsevä vähintään vuosikymmeniä jatkuva muutos ilmaston keskiarvoisessa tilassa tai sen keskiarvoisessa vaihtelevuudessa.
Ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutokset riippuvat maantieteellisestä alueesta. On siis järjetöntä puhua ilmastonmuutoksesta Afrikassa, ikään kuin koko Afrikka muuttuisi samalla tavalla.
Tosin koko Afrikan ilmasto, niin kuin koko maapallonkin ilmasto on lämmennyt. Afrikka lämpeni 1900-luvulla 0,05 astetta vuosikymmenessä. Eniten lämpenemistä tapahtui 1910–1930, ja 1970-luvulta eteempäin, samaan aikaan kun lämpenemistrendi oli voimakkaimmillaan kaikkialla maapallolla. Seuraavan sadan vuoden aikana Afrikan on ennustettu lämpenevän noin 3,2 astetta.
Mutta sademääriin liittyvät ennusteet ovatkin sitten aluekohtaisia. Osa Afrikasta muuttuu kosteammaksi, osa muuttuu kuivemmaksi, eikä osassa Afrikkaa ole juuri ilmastonmuutokseen liittyviä muutoksia odotettavissa.
Toisin kuin myytti kertoo, ei Itä-Afrikka ainakaan ole kuivumassa. Mallinnus on tosin vaikeaa, sillä Itä-Afrikan ilmasto on luonnollisesti erittäin vaihteleva ja vaikeasti ennustettava. Kuitenkin 18 mallia 21 mallista ennustaa Itä-Afrikan vuotuisen sademäärän lisääntyvän.
Itä-Afrikasta tulee siis kosteampi.
Ilmastonmuutos tulee tuomaan useimmiten muutoksia ilmaston ääri-ilmiöihin kuten kuivuusjaksoihin ja tulvia aiheuttaviin sateisiin. Äärimmäisten voimakkaiden sateiden (wet extremes, high rainfall event occuring once every 10 years) intensiteetti Itä-Afrikkassa voimistuu. Noin kymmenen vuoden välein esiintyvien huonojen sadekausien (dry extremes) sademäärän on taas ennustettu olevan tulevaisuudessa korkeamman kuin nykyisen keskiarvon.
Eli huonoimmat sadekaudet eivät tulevaisuudessa olisi ihan niin huonoja kun nykyään. Mallit tosin osoittavat tämän luotettavasti ainoastaan lyhyiden sateiden osalta. Pitkien sateiden osalta asia ei ole yksiselitteinen. Voidaan kuitenkin hiukan yksinkertaistaen todeta, että Itä-Afrikkassa on odotettavissa suurempia tulvia ja intensiteetiltään vähemmän ankaria kuivuusvuosia.
Kun suuria tulvia aiheuttavat sateet yhdistää ylilaidunnukseen ja metsätuhoihin, on katastrofiskenario valmis. Maanvyörymissä kuolee jo nyt ihmisiä runsassateisina vuosina, ja ihmiset istuivat Koillis-Keniassa taannoin päiväkausia puissa odotellen tulvaveden laskeutumista.
Ilmaston nykyinen vaihtelu Itä-Afrikassa on valtavan suuri, minkä unohdamme valitettavan usein kehitysprojekteissamme. Itä-Afrikassa kolme vuosikymmentä maatalousalan tutkijana toiminut asiantuntija antaa yhden neuvon: keskity ratkaisemaan tämänhetkiset haasteet.
Jos opimme hallitsemaan nykyisen ilmaston vaihtelun tuomat haasteet, voimme myös hallita ilmastonmuutoksen tuomat haasteet tulevaisuudessa.
Mutta ilmastonmuutosta ei kannata syyttää, kun joet kuivuvat ylärinteiden metsien hakkuiden johdosta, puut hupenevat polttopuuksi, laidunmaat on kaluttu erämaiksi, sadot pienenevät ilman lannotteita ja maa-aines häviää jyrkkärinteisiltä pelloilta ilman terasseja.
Ilmastonmuutosta on vaikea torjua, mutta näitä köyhyydessä elävien ihmisten paikallisesti aiheutettuja ympäristötuhoja olisi huomattavasti helpompi torjua ja korjata.
Se tuttu kuva kehitysyhteistyöjärjestöjen ilmastonmuutoskalentereissa, jossa lannistettu afrikkalainen viljelijä pää riipuksissa katselee kuivuudesta halkeilevia tiluksiaan, ei siis kuvaa Itä-Afrikan ilmastonmuutosskenariota. Se on kylläkin kuva todellisuudesta, jossa suuret määrät Itä-Afrikan viljelijöitä kamppailee.
Tilanteeseen johtavista syistä selvin on väestönkasvu, joka on pakottanut yhä useamman viljelijän viljelykelvottomille kuivuusalueille.
Kirjoittaja on kehitysmaantieteilijä, joka on työskennellyt yli 10 vuotta Tansaniassa, Keniassa ja Ugandassa.
EIJA SOINI, 28.7.2010
Kommentit (2)
Kenialaiset ovat raivostuneet kansanedustajien tekemästä aloitteesta nostaa palkkojaan. Ovatko kenialaiset kansanedustajat sitten huonosti palkattuja? Eivät tosiaankaan.
Jo nyt kenialaiset kansanedustajat tienaavat 79-kertaisesti kansalaisten keskipalkan, ja tavoitteena on nostaa palkkaa niin, että se tulisi olemaan 113-kertainen keskipalkkaan verrattuna.
Huh huh. Naapurimaassa Tansaniassa kansanedustajat tienaavat 54-kertaisesti maan keskipalkan, ja Isossa-Britanniassa ”vain” kahdeksankertaisesti.
Tietysti on ymmärrettävää, että köyhissä maissa kansanedustajien palkat suhteessa keskipalkkaan ovat suuremmat kuin maissa, joissa palkkataso yleisestikin on kovempi.
Mutta jo nyt kenialaiset kansanedustajat ovat maailman parhaiten palkattujen kansanedustajien joukossa. Siis ei suhteessa kansalliseen keskipalkkaan, vaan ihan shillingeissä, euroissa tai dollareissa mitattuna. Korotuksen jälkeen kansanedustajan palkka olisi runsaat 11 600 euroa kuukaudessa.
Valtiovarainministeri Uhuru Kenyatta ja pääministeri Raila Odinga, samoin kuin osa kansanedustajista, vastustaa korotuksia pitäen niitä kohtuuttomina. Suurin osa edustajista ottaisi kuitenkin häikäilemättä palkankorotuksen vastaan. Heidän mielestään korotus on välttämätön, koska elinkustannukset Keniassa ovat nousseet.
Hupsista! Karkasikohan jollakulla mopo käsistä pahemman kerran?
Pääministeri Raila Odingalle suunniteltu uusi palkka - jota Odinga siis itse vastustaa - olisi vaatimattomasti reilusti yli 300 000 euroa vuodessa. Pelkästään eduskunnan istuntoihin osallistumisesta napsahtaisi edustajille 300 euroa päivässä, kaksinkertaisesti aiempaan nähden.
Nyt täytyy muistaa, että puhutaan maasta, jossa bruttokansantuote asukasta kohden on noin 600 euroa vuodessa, ja suuri osa ihmisistä elää alle eurolla päivässä.
Kansalaisten usko poliitikkoihin ei ole Keniassa ylipäätään suuren suurta. Tämä aloite - toteutuupa se tai ei - vähentää varmasti luottamusta entisestään.
JOHANNA LATVALA, 22.7.2010
Kommentit (0)
Paul Collier: The Plundered Planet, Penguin Books, London 2010, 271 s.
Yhdeksi maailman mielenkiintoisimmaksi kehitystutkijaksi viime vuosina noussut entinen Maailmanpankin tutkimusjohtaja ja nykyinen Oxfordin yliopiston taloustieteen professori Paul Collier on uusimmassa kirjassaan The Plundered Planet tarttunut aikamme ehkä polttavimpaan kysymykseen: kuinka ihmiskunnan alati jatkuva pyrkimys hyvinvoinnin lisäämiseen voidaan sovittaa yhteen rajallisen maailmamme kanssa?
Collierin mukaan aikamme kaksi suurinta haastetta, ympäristöllisen järjestyksen palauttaminen ja globaalin köyhyyden poistaminen ovat toisistaan riippuvaisia. Mikäli epäonnistumme yhdessä, epäonnistumme molemmissa.
Collierin mukaan tähänastiset yrityksemme niin sanotun kestävä kehitys -konseptin ympärillä näiden ongelmien ratkaisemiseksi ovat olleet tehottomia eivätkä hallitusten väliset ylhäältä alas -ratkaisut ole toimineet.
Nyt on välttämätöntä löytää uusi ajattelutapa aiemman resurssien vapaaseen tuhlaamiseen ja ”ryöstämiseen” perustuvan first come first serve -ajattelun tilalle.
Collier ei kelpuuta uuden ajattelun luojiksi rikkaiden maiden ”ympäristöromantikkoja”, joille hän ei tekstissään armoa anna. Hän toteaa, että flirttailu kuvitteellisilla luonnon idylleillä rikkaissa maissa on johtanut kehitysmaiden kaupunkien köyhien nälänhätään globaalin ruoantuotannon vähenemisen vuoksi.
Erityisesti Collier kritisoi Euroopan ja sitä seuranneen Afrikan (poikkeuksena Etelä-Afrikka) päätöstä kieltää geneettisesti muunnellun ruoan tutkimus ja tuotanto. Tämän mielestään perusteettoman ja virheellisen päätöksen purkua hän pitää välttämättömänä maailman ja erityisesti Afrikan ruoan tuotannon turvaamiseksi.
Hän pitää myös avunantajien pienviljelijöiden tukemiseen perustuvaa maatalouspolitiikkaa vääränä. Afrikka tarvitsee riittävän isoja, tuottavia tiloja eikä miljoonia pieniä.
Tulevaisuus ei myöskään ole maaseudulla vaan kaupungeissa. Yllättävä on näkemys siitä, että Afrikka tarvitsee lisää megakaupunkeja.
Collierin resepti globaaliin hyvinvointiin ei ole luonnon tarpeeton suojelu, vaan luonnonresurssien järkevä hyödyntäminen, modernin teknologian käyttö sekä riittävien säätelymekanismien luominen. Luonnonvarojen järkevä hyödyntäminen on suuri haaste. Suurin ongelma tällä hetkellä on niiden huono hallinto. Taistelu luonnonvaroista voi maksaa yhtä paljon tai jopa enemmän kuin on niiden koko arvo. Tästä syystä tarvitaan säätelyä. Vapaa markkinatalous ei tässä kohtaa toimi.
Collierin mukaan me tunnemme kehitysmaiden maanalaisista luonnonrikkauksista tällä hetkellä vain viidesosan ja sitäkin osaa hyödyntävät ilman sääntelyä kansainväliset yritykset ja kehitysmaiden korruptoitunut eliitti.
Kirjoittajan ehdotus siitä, että luonnonrikkauksia ryhdyttäisiin entistä enemmän etsimään ja hyödyntämään julkisen vallan toimesta ja myös kehitysyhteistyön tuella, on kiehtova. Tällä hetkellähän tuo "ryöstäminen" tapahtuu käytännössä niin, että suuret yksityiset yritykset lahjovat kehitysmaiden eliitin ja jakavat tuotot keskenään. Tästä tulee ilmaisu "rikkauden kirous".
Kehitysmaiden tulevaisuus olisi jotain aivan muuta, jos niiden rikkaudet käytettäisiin oikein ja kaikkien kansalaisten hyväksi. Tähän pääsemiseksi tarvitaan vahvempaa YK:ta sekä aktiivisempaa ja avoimempaa tiedonvälitystä ja kansalaistoimintaa sen jäsenmaissa.
Bottom Billionin ja Wars, Guns and Votes -kirjojen tekijä onnistuu jälleen löytämään monia uusia, mielenkiintoisia näkökulmia keskeisiin kehityskysymyksiin. On selvää, että monet eivät kirjasta myöskään pidä ja jotkut pitävät sitä pettymyksenä Collierin edellisiin kirjoihin verrattuna.
Ympäristöihmisten mielestä kirja uhraa luonnon kasvun alttarille, hämäriin kauppoihin ja suuriin voittoihin kehitysmaissa tottuneet yritykset eivät halua lisää vahtikoiria toimiaan seuraamaan, pienviljelijäjärjestöt eivät pidä tehomaatalouden puolestapuhujasta jne. jne.
Virheitäkin kirjasta löytyy, esimerkiksi väite, että mineraaleja voidaan käyttää vain kerran, ja jäätikköjen sulamisen sotkeminen Himalajan sulamiseen.
Itselleni monista kirjan ajatuksista jää deja vu -tunnelma, mutta silti jää lähinnä ihmettelemään sitä, miksi näitä asioita ei laajemmin tunneta eikä niistä käydä syvällisempää keskustelua niillä foorumeilla, joilla asioista päätetään.
Tämä liittyneekin koko nykyiseen hallitustenvälisen neuvottelumekanismin toimimattomuuteen. ”Ikävien” asioiden poispitämiseen agendalta löytyy aina jokin lobby, ja lopputuloksista tulee lähes aina pienimmän yhteisen nimittäjän lopputulos.
Suurimman haasteen Collier heittää selvästi yritysmaailman suuntaan. Vapaan markkinatalouden oloissa vapaudellakin on rajansa ja sen mukana tulevat myös velvollisuudet. Pörssikurssit eivät mittaa kaikkea eivätkä suunnittele asioita tulevien sukupolvien perspektiivistä. Maailman voimatasapainon ollessa siirtymässä lännestä itään ja nousevien talouksien suuntaan toimivan globaalihallinnon luomisella alkaa olla kiire.
Collier laittaa toivonsa kansalaisiin ja internetiin. Vaikka hallitukset eivät ongelmia kykenekään ratkaisemaan yksittäisen valistuneen kansalaisen tasolla, oltiinpa idässä tai lännessä, oikeat arvostukset ja painotukset asioille on löydettävissä. Toivoa sopii, että Collier on oikeassa.
Rooman klubin samoista asioista puhuneesta linjauksesta ”Kasvun rajat” on aikaa neljäkymmentä vuotta ja kovin vähän on aikaan saatu. Kasvua on saatu, muttei rajoja sille, vaikka ainakin rikas osa maailmaa on jo aikoja sitten ylittänyt sen materiaalisen hyvinvoinnin tason, jonka jälkeen positiivista yhteyttä ihmisen onnellisuuden lisääntymiseen ei enää löydy.
Kuten New York Times muutama vuosi sitten kysyi, mitä tulee American Dreamin jälkeen, tärkeintä olisikin ehkä esittää kaiken pohdinnan pohjaksi juuri tämä kysymys - mihin aina vaan jatkuvaa kasvua tarvitaan? Collier käyttäisi sitä erityisesti köyhyyden poistamiseen, mutta valtaosa maailman hyvinvoivista ihmisistä ilmeisesti johonkin muuhun.
Keskustelua maailman luonnonvaroista, niiden jakautumisesta kaikkien kesken, mukaan lukien myös tulevat sukupolvet sekä koko kasvun tavoitteista tarvitaan lisää. Collierin kirja on merkittävä panos tähän keskusteluun.
***
Kirjan keskeiset luonnonresurssien ”oikean” hyödyntämisen 12 toimintaohjetta löytyvät Natural Research Charter -aloitteesta, johon Collier toivoo mahdollisimman monen liittyvän.
MATTI KÄÄRIÄINEN, 16.7.2010
Kommentit (0)
Egyptissä arvioidaan olevan noin kolme miljoonaa 6-15-vuotiasta lapsityöläistä, joista neljännes on 6-11-vuotiaita. Osa lapsista työskentelee vaarallisissa oloissa jopa 12-tuntisia päiviä kuutena tai seitsemänä päivänä viikossa, vaikka Egyptin lainsäädäntö kieltää alle 15-vuotiaiden työskentelyn ja vaarallisen työn alle 17-vuotiailta.
Egyptin lapsityöläisten joukossa on merkittävä ryhmä työtä tekeviä lapsia, jotka eivät näy tilastoissa ja joista ei puhuta edes juhlapuheissa: kotiapulaisena työskentelevät tytöt, joista nuorimmat ovat 6-8-vuotiaita.
Kairon amerikkalainen yliopisto julkaisi kansainvälisenä lapsen oikeuksien päivänä tutkimuksen kotiapulaisina työskentelevistä tytöistä. Tutkimustulokset ovat hämmentäviä. Lapsia työllistävät perheet toisaalta häpeävät tekoaan, mutta pitävät itseään hyväntekijöinä, jotka tarjoavat lapselle paremman elämän.
Kotiapulaisina työskentelevät tytöt asuvat isäntäperheessä eikä heillä ole työaikaa. Heidän tulee tarvittaessa olla käytettävissä vaikka keskellä yötä. Heillä ei ole myöskään vapaa-aikaa eikä riittävästi aikaa lepoon. Monet joutuvat tekemään kokoonsa nähden liian raskaita työtehtäviä ja kokemaan väkivaltaa tai jopa seksuaalista hyväksikäyttöä.
Huonolta kuulostavista työskentelyolosuhteista huolimatta sekä työtä tekevät tytöt että heitä haastatelleet tutkijat päätyvät toteamaan, että työskentely kotiapulaisena on tuntuva parannus tyttöjen elämäntilanteeseen verrattuna elinolosuhteisiin köyhässä lapsuudenkodissa.
Huonokin kohtelu isäntäperheessä voittaa siis kotiolot, joissa ei aina ole edes riittävästi ruokaa tai puhdasta vettä. Alemmankin keskiluokan perheen ruuantähteitä syövä tyttö saa todennäköisesti terveellisempää ja monipuolisempaa ravintoa kuin lapsuudenkoti pystyisi tarjoamaan.
Monet työnantajat myös haluavat sivistää kotiapulaisiaan ja opettavat heitä lukemaan ja kirjoittamaan – kotikylässään tyttö todennäköisesti ei saisi samaa mahdollisuutta.
Tutkijat myöntävät, että ihanteellisin tilanne olisi saada lapsityöläiset työmarkkinoilta kouluun. Tavoite on kuitenkin kaukainen unelma ja sen toteutumista odotellessa olisi hyvä saada yleiseksi käytännöksi kirjallinen sopimus työnantajan ja lapsityöläisen välillä. Tutkijat suosittelevat, että sopimuksessa tulisi määritellä ainakin riittävä palkka ja vapaa-aika sekä taata lasten mahdollisuus olla yhteydessä perheeseensä.
Lisäksi lapsen tulisi saada perusopetusta sekä omaan käyttöönsä osa palkasta, joka yleensä poikkeuksetta maksetaan kokonaan tytön perheelle.
PÄIVI ARVONEN, 12.7.2010
Kommentit (1)
Käynnissä olevien, ensimmäistä kertaa Afrikassa pidettävien MM-kisojen toivotaan yleisesti paitsi vaikuttavan positiivisesti ihmisten Afrikka-kuvaan, myös edistävän kansojen välistä suvaitsevuutta ja vähentävän rasismia.
Mitenkähän asia on, ovatko kisat muuttaneet suomalaisten juniorijalkapalloilijoiden käsityksiä Afrikasta? Kyselin Premier Cupin karsintoihin osallistuneilta 14-vuotiailta pojilta heidän ajatuksiaan.
Juniorifutaajat seuraavat kisoja aktiivisesti, jopa fanaattisesti. Millaisia ajatuksia Afrikka herätti heissä ennen kisoja?
Monet sanoivat ajatelleensa ensimmäiseksi - kuultuaan, että kisat pidetään Etelä-Afrikassa - sitä, miten afrikkalainen maa ylipäätään pystyy järjestämään niin isot kisat. Onko siellä edes kunnollisia stadioneita? Köyhyys nousi päällimmäisenä mieleen.
Toisaalta Afrikan luontoon liittyvät positiiviset mielikuvatkin, kuten savannit, leijonat, kirahvit ja sarvikuonot, olivat vahvasti esillä.
Kun kysyin, millaiseksi he arvelevat afrikkalaisten samanikäisten elämän, pojat menivät hiljaisiksi ja mietteliäiksi. Suurin osa ei yksinkertaisesti tiennyt.
Jotkut pohtivat sitä, ettei heillä ainakaan varmasti ole hyviä jalkapalloja, jalkapallokenttiä tai jalkapallokenkiä. Onkohan niillä tarpeeksi ruokaa? Telkkareita tai pleikkoja? Toisaalta, siellä on aina lämmin, joten jalkapalloa voi pelata ympäri vuoden ulkona.
Entä nyt? Ovatko kisat muokanneet näitä mielikuvia? Ilmeisesti ovat. Yleinen mielipide tuntui olevan, että Afrikka vaikuttaa ihan hyvältä paikalta. Sitä kuvailtiin äänekkääksi, surisevaksi, iloiseksi, hauskaksi, värikkääksi ja yllättävän moderniksi. ”Se on just paras mesta”, totesi yksi pojista muiden nyökytellessä vieressä.
Pieni juniorijalkapalloilijoiden otos ei varmaankaan kerro paljon siitä, miten kisat ovat muokanneet maailman Afrikka-kuvaa, mutta poikien vilpittömän positiivinen - joskin realistinen - näkemys luo uskoa siihen, että kisat olisivat yleisemmälläkin tasolla poikineet myönteisemmän asenneilmaston.
Toivottavasti siitä seuraa myös konkreettisia tekoja, esimerkiksi matkailun kasvua tai ulkomaisten yritysten lisääntyneitä investointeja Afrikkaan.
JOHANNA LATVALA, 9.7.2010
Kommentit (0)
Waris Dirie - Cathleen Miller: Aavikon kukka. 2010. WSOY.
Somalialaisen huippumallin ja YK:n hyväntahdonlähettiläänä toimivan Waris Dirien omaelämäkerta on painavaa luettavaa. Dirien elämä on uskomaton selviytymistarina Somalian aavikolla paimentolaisena kasvaneesta tytöstä, joka joutuu pakenemaan kotoaan 13-vuotiaana välttääkseen avioliiton itseään kymmeniä vuosia vanhemman miehen kanssa.
Hänelle käy lopulta hyvin, mutta vaatimattomalta vaikuttava Dirie ei hehkuta kirjassa menestystään tai huippumallina olemista.
Sen sijaan kirjoittajan motiivina on selvästi ollut puhua tyttöjen ympärileikkausta ja pakkoavioliittoja vastaan ja toisaalta kuvata elämää somalipaimentolaisena.
Dirie ympärileikattiin 5-vuotiaana. Hänen äitinsä piti tyttöä tiukasti kiinni sylissään, kun mustalaiseksi kutsuttu nainen poisti jo ennestään verisellä, tylsällä partaterällä hänen klitoriksensa ja häpyhuulensa. Dirie kertoo tuskan olleen sietämätön, ja hän menettikin tajuntansa jossakin vaiheessa.
Leikkauksen jälkeen nainen teki akaasiapuun piikillä reikiä ihoon ja ompeli haavan paksulla langalla kiinni, jättäen vain tulitikun mentävän aukon virtsaamista ja kuukautisverta varten. Dirien jalat sidottiin, etteivät ompeleet repeäisi ja hänet jätettiin yksin risuista tehtyyn majaan toipumaan.
Dirien ollessa 13-vuotias, hänen isänsä toi näytille vanhan miehen, joka oli luvannut maksaa tytöstä viisi kamelia. Äitinsä suostumuksella tyttö päätti karata ja mennä tätinsä luokse Mogadishuun. Samana yönä hän yksinkertaisesti lähti juoksemaan aavikolle, tietämättä lainkaan kuinka kaukana - tai edes missä suunnassa - Mogadishu on.
Juostuaan ja käveltyään päiväkausia syömättä tai juomatta hän tuli autotielle ja sai kyydin kuorma-autosta, jonka kuski yritti raiskata hänet auton lavalla. Neuvokas tyttö sai napattua lastista ison kiven, jolla iski miestä päähän ja lähti jälleen karkuun.
Mogadishussa hän onnistui löytämään tätinsä, ja pääsi Lontoossa suurlähettiläänä olevalle sukulaisperheelle kotiapulaiseksi. Elämä Lontoossakaan ei ollut helppoa aavikolla kasvaneelle paimentolaistytölle. Paitsi ettei hän puhunut sanaakaan englantia, hän ei myöskään osannut lukea tai kirjoittaa, sillä ei ollut koskaan käynyt koulua.
Kirjan kuvaus ympärileikkauksesta on hirvittävä, ja sen lukeminen tekee pahaa. Silti en usko sen olevan dramatisoitu. Miljoonat tytöt maailmassa joutuvat kokemaan saman tuskan kuin Waris Dirie.
Dirie kertoo, miksi hän päätti puhua julkisesti sukupuolielintensä silpomisesta, vaikka asia hävetti ja pelotti häntä.
“Jos olisin keksinyt jonkin hyvän syyn, voisin ehkä hyväksyä sen mitä minulle tehtiin. Mitään syytä en kuitenkaan ole keksinyt. Mitä kauemmin olen turhaan yrittänyt keksiä syytä, sitä vihaisempi minusta on tullut. Minun oli pakko puhua salaisuudestani, jota olin piilotellut sisimmässäni koko elämäni ajan.”
Hän kertoo myös ympärileikkauksen fyysistä vaikutuksista elämäänsä, muun muassa piinallisen pitkistä ja tuskallisista kuukautisista, pelostaan ryhtyä seurustelemaan, koska oli ”viallinen”, ja kyvyttömyydestä tuntea seksuaalista nautintoa.
Kirjan perusteella on tehty samanniminen elokuva, joka pyörii tällä hetkellä ainakin Helsingissä. Itse en ole elokuvaa nähnyt, enkä tiedä, haluanko nähdäkään, sillä se kuulemani mukaan keskittyy enemmänkin Waris Dirien uraan huippumallina kuin hänen lapsuuteensa. Ja kieltämättä, suurimmalle osalle ihmisistä Dirien kokemukset olisivatkin liikaa, edes valkokankaalta nähtyinä.
JOHANNA LATVALA, 7.7.2010
Kommentit (0)
Laosin talous on kehittynyt melkoisesti vuosituhannen alusta: bruttokansantuote henkilöä kohden vuonna 2002 oli 331 Yhdysvaltain dollaria, ja vuoteen 2009 mennessä luku oli kivunnut 906 dollariin. Kaudelle 2009–2010 ennustetaan jatkuvaa kasvua, ja hallituksen tavoitteena on saavuttaa noheva kahdeksan prosentin vuosittainen kasvuvauhti.
Keskivertokotitalous ei kuitenkaan tienaa Laosissa kovin paljoa. Iso osa väestöstä asuu vuoristoisilla viidakkoalueilla, jonne tiet eivät vie ja talouskehityksen mukanaan tuomat vähäiset työpaikat eivät ulotu.
Laos on yksi niin sanotun Kultaisen kolmion alueen maista yhdessä Thaimaan ja Myanmarin (Burma) kanssa. Oopiumunikon viljely ja köyhyys kulkevat maassa käsi kädessä. Maan 47 köyhimmästä piirikunnasta 32:ssa on viljelty huumekasveja.
Mielikuvat viljavista unikkopelloista ovat kuitenkin aika värittyneitä. Todellisuudessa oopiumunikon viljely Kaakkois-Aasiassa on vähentynyt selkeästi.
Kultaisen kolmion maista kärkipaikkaa pitää Myanmar, jonka lähtötilanne vuonna 1998 oli noin 130 000 hehtaaria. Vuoteen 2007 mennessä määrä oli vähentynyt noin 27 000 hehtaariin.
Laosin alkutilanne vuonna 1998 oli suunnilleen saman verran kuin Myanmarin vuoden 2007 tilanne, noin 27 000 hehtaaria. Vuoteen 2007 mennessä Laosissa viljeltiin oopiumunikkoa enää noin 1 500 hehtaarin verran. Huumekasvien viljely näyttäisi keskittyvän viiteen maan pohjoisosan provinssiin, joissa köyhyys on jokapäiväistä: Phongsaly, Luangnamtha, Oudomxay, Luangprabang ja Houaphan. Kaikki ovat vuoristoisia, vaikeakulkuisia alueita, joilla asuu useita eri heimoja.
YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavan toimiston UNODC:n mukaan Kultaisen kolmion maine sotalordien temmellyskenttänä, jossa lait eivät päde ja aseet puhuvat, on hyvin pitkälti väärä. Vaikka joiltakin osin alue saattaa olla hallitusten vaikutuspiirin ulkopuolella, pääosin kyseessä on kuitenkin vuoristoinen alue, jonka asukkaat ovat köyhiä viljelijöitä – eivät huumekauppiaita.
Huumekasvien on yleensä katsottu yleensä olevan hyvätuottoisia suhteessa ruokakasveihin.
Kurniva totuus on, että Laosissa vuoristoalueiden asukkaiden köyhyys ei ole vähentynyt oopiumunikkoa viljelemällä. Keskiarvolla mitattuna kansallisen köyhyysrajan alapuolella eläviä ihmisiä oli vuonna 2008 noin 28 prosenttia, mutta maan pohjoisosissa lukema hipoi 33 prosenttia.
Myanmarissa oopiumunikon viljely tuottaa kotitalouksille jopa puolet vuosittaisista rahallisista tuloista, mutta Laosissa summa vastaa vain noin kymmentä prosenttia kotitalouksien vuosituloista.
Toisaalta ruokaturvallisuus on selkeästi parempi Laosin ja Thaimaan oopiumviljelijöillä kuin Myanmarissa, joka on oopiumunikon myynnin takia myös herkempi muuttuville markkinahinnoille ja tuotannon vaihteluille.
INKA LEISMA, 1.7.2010
Kommentit (0)