Blogimme kokoaa epävirallisia ajatuksia, näkökulmia ja tunnelmia globaalien kehityskysymysten ja kehitysmaiden arjen ympäriltä. Blogin kirjoittajat työskentelevät ja liikkuvat eri puolilla maailmaa. Artikkelit edustavat yksinomaan niiden kirjoittajien kantaa.
Vuosittainen sadekausi on haaste Jakartalle. Lähes 9 000 ihmistä on paennut kodeistaan välikaikaismajoituksiin. Määrä noussee, sillä sateita on luvattu lisää.
Tulvia paenneille on perustettu 26 väliaikaiskeittiötä, joista saa ilmaista ruokaa. Lisäksi pisteissä jaetaan erikseen vauvanruokaa ja naisten sanitaatiotarvikkeita.
Lisäksi tarvittaisiin peitteitä lapsille ja ilmaista terveydenhoitoa, sanoo Tini, joka on majoittuneena itä-jakartalaisen sairaalaan viereen.
”Yleensä saamme oireita vasta muutaman päivän kuluttua, jolloin nousee kuume, alamme yskiä ja oksentaa”, kertoo Tini.
Tänä vuonna lahjoituksia on saatu vähemmän kuin edellisenä vuonna, joka oli eduskunta- ja presidentin vaalien aikaa. Tänä vuonna vain Punainen Risti ja sairaala Hermina ovat avustaneet tulvan uhreiksi joutuneita.
Tulvavaroitus tuli Itä-Jakartaan kello kolme lauantaiyönä. Puoli neljältä alkoi vesi nousta. Vasta kello seitsemältä veden tulo loppui. Siihen mennessä veden korkeus ylti joillain alueilla aina kahteen metriin saakka.
Yusnanin perheelle tulvista on tullut melkein vuosittainen rituaali. Yusnani pitää kotona valmiiksi pakattua matkalaukkua, jossa on kaikkein tärkeimmät tarvikkeet perheen joutuessa evakkoon.
”Olemme oppineet jo kokemuksesta, mitä tarvitsemme. Pakkaan laukkuun tärkeät paperit, lasten kouluvaatteet ja omat vaatteeni – kaikki yhteen laukkuun”, kertoo Yusnani.
Viikonloppuna vietettiin Jakartassa myös kiinalaista uutta vuotta. Silloin kiinalainen vähemmistö kokoontuu temppeleihin toivoen sadetta ja myös tulvia, sillä se lupaa hyvää tulevaa vuotta.
Sen sijaan tulva-alueilla asuva Yusnani on hieman kitkerä. ”En enää muista, kuinka monta kertaa olemme lähteneet evakkoon. Me ikäänkuin tilaamme tämän vuosittaisen niin kutsutun siunauksen.”
Vuosittaisista tulvista huolimatta monet eivät halua muuttaa kodeistaan muualle.
”Älkää ymmärtäkö meitä väärin, emme pidä tästä, emme halua tulvia joka vuosi, mutta näin asiat vain ovat. Me vain yritämme olla sopeutuvaisia ja tehdä olomme mahdollisimman mukavaksi, sillä, mitä meillä on”, kertoo Yusmanin naapuri Tini.
Jakartan kaupungin puhemies Cucu Ahmad Kurnia kertoo, että viranomaiset ovat yrittäneet asukkaan uudellensijoitetuiksi.”Olemme pyytäneet ihmisiä muuttamaan ja tarjonneet uudet asuinsijat, mutta ihmiset sanovat että 365 päivästä vuodessa, tulvia on vain seitsemänä päivänä. Joten heidän mielestään ei ole syytä muuttaa.”
Tästä huolimatta Jakartan kaupunki ei ole luopunut uudelleensijoitusohjelmastaan.
Hollantilaiset aikoinaan suunnittelivat kaupungille riittävän tehokasta viemäriverkostoa, joka säästäisi kaupungin vuosittaiselta vitsaukselta. Sitä ei koskaan toteutettu.
Kirjoittaja on Jakartassa työskentelevä viestintäalan asiantuntija.
Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
EEVA SUHONEN, 16.2.2010
Kommentit (0)
Eletään vuotta 2005. Kymmenvuotias Lid on yksi niistä Burman sotilasdiktatuuria paenneista, jotka osallistuvat Thaimaan jälleenrakennustyöhön tsunamin jälkeen. Kolmatta vuotta rakennuksilla työskentelevän pojan tehtävänä on täyttää ämpäreitä sementillä ja kuljettaa ne tulevan luksushotellin seiniä tekeville työläisille kuten 14-vuotiaalle Sakmonille.
Samaan aikaan niin ikään burmalaiset teini-ikäiset pojat liikkuvat kapeilla lautatelineillä varoen, sillä laittomina työntekijöinä he eivät onnettomuuden sattuessa suinkaan saa työnantajan maksamaa sairaalahoitoa, vaan potkut töistä. Pahimmassa tapauksessa laittomasti kotimaastaan lähteneet palautetaan Burmaan, jossa karkurit saatetaan tuomita pakkotyöhön tai jopa teloittaa.
Thaimaassa arvioidaan elävän noin kaksi miljoonaa burmalaista, joista ainakin puolet on maassa laittomasti. Koska Thaimaa ei ole allekirjoittanut YK:n pakolaissopimusta, se ei myöskään tunnusta burmalaisten pakolaisasemaa. Heidän olonsa ovatkin epäinhimilliset.
Tiedot käyvät ilmi Jennie Dielemansin tuoreesta kirjasta Tervetuloa paratiisiin, joka käsittelee turismiteollisuuden nurjia puolia. Eräs burmalainen työntekijä kertoo saavansa päivässä 150–200 bahtia, puolet vähemmän kuin thaimaalaiset työtaidoista riippumatta. Palkasta vähennetään kuukaudessa suoraan 600 bahtia poliiseille meneviä lahjuksia, joilla burmalaiset voivat nimellisesti olla turvassa ilman työlupiakin. Silti poliisit voivat pysäyttää heidät mielivaltaisesti kadulla, vaatia lisää lahjuksia, viedä heidän rahansa tai pahoinpidellä heidät. Lisäksi työnantaja saattaa milloin tahansa lakata maksamasta palkkoja. Maassa luvatta olevat pakolaiset eivät voi valittaa, ainoastaan etsiä uuden paikan ja toivoa parempaa onnea.
Avustusjärjestöjen edustajat kertoivat Dielemansille, että burmalaisten työläisten tilanne Thaimaassa yllätti heidät täysin. Heidän mukaansa burmalaiset ovat käytännössä maaorjia, joiden on vaarallista liikkua ulkona työajan jälkeen. Edes avustusjärjestöjen on vaikea päästä heidän kanssaan kontaktiin, sillä työnantajat estävät ulkopuolisille puhumisen.
Tsunami on osasyyllinen tilanteeseen: jälleenrakennukseen tarvittiin nopeasti paljon työvoimaa, jolloin jotkut rakennuttajat maksoivat ihmissalakuljettajille burmalaisten tuomisesta maahan. Burmalaisia ei luultavasti paljon tarvinnut houkutella. Eräs työläinen toteaakin kirjassa, että päästyään yhdestä helvetistä joutui toiseen.
Voisiko samantyyppinen tilanne olla edessä haitilaisilla? Naapurimaahan Dominikaaniseen tasavaltaan rakennetaan kiihtyvällä tahdilla hotelleja, joissa on ennenkin työskennellyt enimmäkseen haitilaisia. Kun Haitin tilanne on maanjäristyksen vuoksi luultavasti vielä pitkään helvetillinen, heitä on entistä helpompi houkutella rakentamaan turisteille paratiiseja, työehdoista riippumatta.
Kirjoittaja on kehityskysymyksiin perehtynyt vapaa toimittaja ja tutkija.
Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
JOHANNA LATVALA, 11.2.2010
Kommentit (0)
Egyptiläinen islamin auktoriteetti, sheikki Abdel Hamid Al-Atrash, on tuominnut internetin sosiaaliset mediat kuten Facebookin synniksi, koska ne hajottavat perheitä ja aiheuttavat avioeroja. Uskonoppineen kommentista nousi valtaisa kohu arabiankielisessä mediassa ja etenkin verkossa. Hänen väitetään julistaneen Facebookin kieltävän fatwan eli opillisen laintulkinnan Lontoossa julkaistavassa Asharq Aawsat –sanomalehdessä.
Sheikki Al-Atrash on islamin sunnimuslimien ylimmän opillisen auktoriteetin, Kairon Al-Azhar instituution fatwa-komitean entinen jäsen ja uutinen levisikin ensin tietona, että nimenomaan Al-Azhar olisi julkaissut Facebookin kieltävän fatwan. Oletettavasti kohun seurauksena sheikki Al-Atrash on joidenkin lähteiden mukaan perääntynyt lausunnossaan.
Al-Atrash perusteli jyrkkää kantaansa Facebookiin ja muihin Internetin sosiaalisiin medioihin egyptiläisen tutkimuslaitoksen tuoreella tutkimuksella, jonka mukaan joka viidennes egyptiläisistä avioeroista aiheutuu Facebookissa tai muualla internetissä alkunsa saaneesta avioliiton ulkopuolisesta suhteesta.
Al-Atrashin mukaan Facebook ja muut sosiaaliset mediat ovat vakava uhka islamilaiselle perheyhteydelle, koska ne rohkaisevat rikkomaan islamilaista lakia. Fatwa on laintulkitsijan antama ohjeellinen mielipide, jonka noudattaminen tai noudattamatta jättäminen on jokaisen uskovan henkilökohtaisen harkinnan vallassa. Islamilaisessa maailmassa tunnetaan useita keskenään ristiriitaisia fatwoja.
Facebook-fatwakeskustelu on oivallinen osoitus siitä, että Egyptin uskonoppineet ovat reaaliajassa kärryillä yhteiskunnan muutoksesta ja ihmisten elämään vaikuttavista uusista ilmiöistä. Facebookin käyttäjät ovat kuitenkin Egyptissä hyvin marginaalinen ryhmä. Egyptin noin 85 miljoonasta asukkaasta Internetiä käyttää noin 15 prosenttia eli alle 13 000 miljoona. Facebookin käyttäjiä Egyptissä oli elokuussa 2009 julkaistun tilaston mukaan noin 1,8 miljoonaa.
Monet Egyptin ihmisoikeusaktivisteista näkivät Facebookin kieltävän fatwan olevan osa taistelua sosiaalisen median kautta toimivia toisinajattelijoita vastaan. Presidentti Mubarakin nimittämä laintulkitsija suurmufti Ali Gomaa ei toistaiseksi ole ottanut kantaa sosiaalisen median synnillisyyteen.
PÄIVI ARVONEN, 10.2.2010
Kommentit (0)
Sexed Pistols, the Gendered Impacts of Small Arms & Light Weapons
Toimittajat: Vanessa Farr, Henri Myrttinen ja Albrecht Schnabel
Julkaisija: United Nations University Press, 2009.
Viime vuoden lopulla julkaistu teos Sexed Pistols, the Gendered Impacts of Small Arms & Light Weapons nostaa esiin uuden ulottuvuuden pienaseiden maailmaan. Yksi kirjan toimittajista on suomalainen Henri Myrttinen, joka tekee väitöskirjaa mieskuvista ja väkivallasta Itä-Timorilla.
Kirja perustuu tutkijoiden artikkeleihin maailman eri kolkkien pienaseongelmasta. Erityistä on uusi näkökulma, joka ottaa huomioon aseiden vaikutukset sukupuolinäkökulmasta ja inhimillistää aseiden käyttäjät. Henri Myrttinen painottaa, että pienasepuhe on usein teknistä ja unohdetaan, että aseita käyttävät ovat ihmisiä – hyvin eri taustoista.
Teos antaa laajan kuvan maailman erilaisista aseellisista selkkauksista. Pienaseista puhuttaessa ohitetaan usein naiset ja tytöt, joiden oletetaan olevan vain uhreja, eikä aktiivisia aseiden käyttäjiä, välittäjiä tai rauhanrakentajia.
Sierra Leonessa nuoret tytöt pakotettiin aseisiin ja aseiden avulla seksiorjiksi. Kun maahan tuli rauha, heidät unohdettiin sodan osapuolina. Kongossa naisiin kohdistuu aseellisia raiskauksia ja silmitöntä väkivaltaa, mutta osa naisista osallistuu aseiden kätkemiseen. Irlannissa naiset ovat mukana salakuljettamassa aseita ja aktiivisia taistelijoita. Somalinaiset taas puolestaan esittävät runoja sodan lopettamiseksi. Haitilla naiset ovat perustaneet aseellisia itsepuolustusryhmiä.
Artikkelit ovat eritasoisia, mutta kokonaisuus on niin mielenkiintoinen, että sen lukee parilla istumalla, vaikka asia on aika tukevaa. Monet tutkimukset taustoittavat ensin historiallista tilannetta ja sen jälkeen gender-näkökulmasta pienaseiden käyttöä sekä aseellisissa konflikteissa että kotiväkivallassa. Kirja korostaa, että pienaseet näyttelevät suurta osaa myös yhteiskunnissa, jotka virallisesti eivät ole sotatilassa.
Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita pienaseisiin liittyvien ongelmien sosiaalisista näkökohdista sekä niiden vaikutuksista eri yhteiskuntiin. Artikkelit ovat myös luettavissa erikseen, joten opusta kannattaa ainakin selailla.
Lukiessani opin paljon pienaseisiin liittyvistä historiallisista tilanteista ja sosiaalisista lähtökohdista. Henri Myrttistä mukaellen, sanoisin, että usein keskustelussa unohdetaan sukupuolinäkökulma: aseiden käyttöön liittyy lähes aina miehinen puhe. Taustalla voi kuitenkin olla hyvin monisyinen historia, kuten vaikka syntyminen konfliktiin, jolloin väkivalta on osa elämää.
Kirjassa ärsytti korkeintaan se, että viimeisen luvun kohdalla, jossa käsiteltiin sukupuolinäkökulmasta aseidenriisuntaa ja pienaseiden kontrollia, otteeni tiiviiseen lukukokemukseen lopahti. Liekö johtunut siitä, että artikkelit muuttuivat liian yleisluontoisiksi ja näkökulma hieman tavanomaisemmaksi.
EEVA SUHONEN, 10.2.2010
Kommentit (0)
Egyptin jatkuvasti voimassa oleva poikkeustilalaki huolestuttaa kansalaisia ja ihmisoikeusaktivisteja. Poikkeustilan nojalla periaatteessa ja käytännössä kuka tahansa voi tulla pidätetyksi koska tahansa. Ihmisoikeusjärjestöjen arvion mukaan Egyptin vankiloissa on pidätettynä ja vangittuna ilman oikeudenkäyntiä 5 000 -10 000 ihmistä.
Kidutus ja seksuaalinen väkivalta on yleistä maan poliisilaitoksilla ja vankiloissa. Aihe oli pitkään vaiettu julkinen salaisuus ja vasta viime vuosina siitä on käyty julkista keskustelua. Vuosina 2006 - 2009 väkivallasta, kidutuksesta ja viranomaiselle sopimattomasta käytöksestä sai syytteen kuitenkin vain viisi poliisia.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) arvostelee tuoreessa raportissaan kovin sanoin Egyptiä poliisivaltioksi, joka poikkeustilalain perusteella pidättää kansalaisia tekaistuin perustein ja jossa syytetyt eivät saa oikeudenmukaista oikeuskäsittelyä. Osansa kritiikistä sai myös lähes kolme vuosikymmentä vallassa ollut presidentti Mubarak, joka HRW:n Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan osastonjohtaja Sarah Leah Whitsonin mukaan on onnistunut vain yhdessä asiassa: pysymään vallassa.
HWR:n johtajan ajatukseen ”Egyptin turvallisuusviranomaisten tehtävänä olisi taata egyptiläisten turvallisuus eikä olla uhkana kansalaisille” on helppo yhtyä. Egyptiläiset pelkäävät poliiseja, erityisesti turvallisuuspoliiseja. Ihmisoikeusjärjestöjen raporttien mukaan systemaattisen pidätettyjen kidutuksen lisäksi poliisin ja turvallisuusviranomaisten toimintatapoihin on viime vuosina vakiintunut rikoksesta epäillyn perheen ja erityisesti naisten uhkailu ja pahoinpitely. Sen tavoitteena on saada tietoja tai vääriä tunnustuksia.
Poikkeustilalain tilalle on jo useamman vuoden ajan valmisteltu terrorismin vastaista lakia, joka todennäköisesti ei kuitenkaan lisäisi kansalaisten oikeusturvaa. Egyptin sisäministeri Habib El-Adly kiisti tammikuun lopussa televisiohaastattelussa näkemyksen Egyptistä poliisivaltiona. Ministeri myös sanoi poliisia vastaan nostettujen syytteiden olevan valheellisia. ”Niin kauan kuin et tee mitään väärää, poliisi suojelee sinua”, ministeri vakuutti. Tavallinen kadunkulkija on vahvasti eri mieltä – ja ”väärää” on Egyptissä esimerkiksi maan johdon arvostelu.
Kirjoittaja on Kairossa asuva vapaa toimittaja.
Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
PÄIVI ARVONEN, 3.2.2010
Kommentit (1)
Vuonna 1873 Sir Francis Galton, Charles Darwinin serkku ja tutkimusmatkailija, kirjoitti kirjeen The Times -lehdelle, jossa hän suunnitteli ’Mustan maanosan’ kesyttämistä brittien tarkoitusperille sopivammaksi seuraavalla tavalla: ”Ehdotan, että kannustamme kiinalaisten siirtokuntien perustamista Afrikkaan osana politiikkaamme, jotta kiinalaiset paitsi tulisivat osaksi afrikkalaisia yhteiskuntia, myös lisääntyisivät ja heidän jälkeläisensä syrjäyttäisivät alkeellisemman Negro-rodun.”
Törkeän rasistinen ehdotus kertoo paitsi eurooppalaisten suhtautumisesta afrikkalaisiin (ja kiinalaisiin) 140 vuotta sitten, herättää kiinnostuksen pohtia ajankohtaista ilmiötä: kiinalaisten ja afrikkalaisten lisääntyneitä kahdenvälisiä suhteita ja niihin liittyviä ennakkoluuloja.
Siinä missä eurooppalaiset yhtiöt ovat viime vuosina ulkoistaneet toimintojaan Kiinaan halpojen tuotanto- ja työvoimakustannusten vuoksi, kiinalaiset itse ovat jo kauan suunnanneet liiketoimintansa Afrikkaan. Kiinan yhteistyö Afrikan maiden kanssa onkin kasvanut räjähdysmäisesti. Kiinan läsnäolo Afrikan mantereella ei kuitenkaan ole uusi ilmiö. Esimerkiksi kiinalaiset naisjärjestöt aloittivat verkostoitumisen afrikkalaisten naisjärjestöjen kanssa jo 1950-luvulla tukemalla taloudellisesti niiden toimintaa ja järjestämällä esimerkiksi tekstiiliteollisuuden alan koulutusta. Tällä hetkellä ne pyrkivät muun muassa tukemaan afrikkalaisten naisopiskelijoiden opiskelua kiinalaisissa yliopistoissa, onhan afrikkalaisstipendiaateista nykyisellään naisia vain noin neljäsosa.
Kasvaneen taloudellisen yhteistyön seurauksena kiinalaisten ja afrikkalaisten kontaktit ovatkin yleistyneet puolin ja toisin lisääntyneenä siirtolaisuutena. Afrikassa arvioidaan asuvan noin 750 000 kiinalaista ja Kiinassa puolestaan on vähintään kymmeniätuhansia afrikkalaisia. Kauppaa käydään, mutta työn ulkopuoliset sosiaaliset kontaktit eivät näytä lisääntyneen yhtä vauhdikkaasti. Kulttuurit eivät aina kohtaa rakentavassa hengessä, syynä molemminpuoliset ennakkoluulot vastapuolta kohtaan.
Vaikka afrikkalaiset poliitikot lähes poikkeuksetta ylistävät Kiinaa ja sen toimintaa Afrikassa, tavalliset afrikkalaiset pitävät kiinalaisia yleisesti rasisteina. Silti, ulkomaalainen puoliso on monelle afrikkalaiselle mahdollisuus parempiin oloihin.
Tansanialainen Zaina, 28, kertoi The Times -lehdelle etsivänsä itselleen kiinalaista aviomiestä. Länsimainen mies olisi mieluisampi, mutta heitä on tätä nykyä vähemmän eikä kiinalaisilla ole hänen mukaansa yhtä korkeat kriteerit. Hän kun ei pidä itseään enää kovassa kurssissa avioliittomarkkinoilla ikänsä vuoksi. Rasisteja tai ei, kiinalaismiehet ovat Zainan mukaan kovia tekemään töitä, toisin kuin tansanialaiset. Huolenaiheena Zainalla on ikänsä lisäksi ulkomuoto: hän on pitkä, hoikka ja tummaihoinen, siis täysin päinvastainen kuin (hänen tulkintansa mukaan) kiinalaisten makuun olevat pienet, pyöreät ja vaaleaihoiset.
Afrikassa olevat kiinalaiset ovat lähinnä miehiä, samoin kuin Kiinassa olevat afrikkalaiset. Siinä missä monet afrikkalaisnaiset ottaisivat mielellään kotiseuduilleen asettuneen kiinalaismiehen, kiinalaisnaiset eivät juuri innostu sinne muuttaneista afrikkalaismiehistä. Kiinalaisessa sanomalehdessä haastateltu 23-vuotias Ms. Lee toteaa toimittajalle puoliksi vihaisesti ja puoliksi huvittuneesti afrikkalaismiehistä: “Tietenkään he eivät voi saada kiinalaista tyttöä!” Hänen mukaansa ystävyys on ok, mutta seurustelu olisi liian omituista.
Ms. Leen kommentti on hienovarainen, ajatellen kiinalaisten usein hyvin suorasukaisia ilmauksia afrikkalaisista. Eri tahoilta poimituissa kiinalaisten kommenteissa afrikkalaisia luonnehditaan muun muassa seuraavasti: He haisevat omituiselta, käyttäytyvät kummallisesti, ovat likaisia ja levittävät tauteja.
Kiinalaisia puolestaan kritisoidaan syystäkin afrikkalaisten työntekijöiden huonosta kohtelusta. Afrikkalaisten mielestä kiinalaismiehet myös haluavat avioitua afrikkalaisnaisten kanssa lähinnä siksi, että saisivat helpommin oleskeluluvan ja oikeuden maan ja yritysten omistajuuteen. Puhutaan myös, että kiinalaiset käyttävät afrikkalaisia vaimojaan muuleina, jotka salakuljettavat norsunluuta maasta pois ja tuovat huumeita takaisin tullessaan.
Kiinalaisia on syytetty Afrikassa ihmisoikeuksien polkemisesta ja paikallisen väestön sekä luonnonvarojen riistämisestä oman maansa talouden nostamiseksi. Kuulostaa ihan samalta kuin eurooppalaisten toiminta Afrikassa 100 vuotta sitten. Alussa esittelemäni Francis Galtonin toive syrjäyttää afrikkalaiset Afrikasta kiinalaisten voimin osana brittien siirtomaapolitiikkaa ei toteutunut, eikä taida toteutuakaan, huolimatta kiinalaisten lisääntyneestä toiminnasta Afrikassa. Mutta olisi mukava tietää, millainen on kiinalaisten visio Afrikasta ja Kiinan tulevaisuuden roolista siellä.
Kirjoittaja on kehityskysymyksiin perehtynyt vapaa toimittaja ja tutkija.
Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
JOHANNA LATVALA, 1.2.2010
Kommentit (1)