Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Ajankohtaista: Global.finland.blogi

Ulkoministeriön kehitysviestintä, puh. 0295 351182. Verkkojulkaisun päivitys päättyi 30.6.2014.
flickr facebook
reuna

Global.finland.blogi

Banneri: global.finland.blogi

Blogimme kokoaa epävirallisia ajatuksia, näkökulmia ja tunnelmia globaalien kehityskysymysten ja kehitysmaiden arjen ympäriltä. Blogin kirjoittajat työskentelevät ja liikkuvat eri puolilla maailmaa. Artikkelit edustavat yksinomaan niiden kirjoittajien kantaa.

RSSTilaa Global.finland.blogi RSS-syötteenä

Johanna Latvala: Uranaisten pelko Keniassa: kotiapulainen vie miehen

Vaikka työllisyystilanne Keniassa myös korkeasti koulutettujen parissa on heikko, joillakin menee taloudellisesti hyvin. Menestys ei kuitenkaan tule ilman uhrauksia. Korkeasti koulutetut naiset joutuvat uhraamaan pahimmassa tapauksessa perheensä, tai ainakin aviomiehensä, työlle.

Esimerkiksi Elisabeth, joka työskentelee psykologina perheneuvolassa ja suorittaa samalla jatko-opintoja yliopistossa, kertoi minulle heräävänsä joka aamu neljältä, että ehtii suorittaa aamutoimensa, laittaa kahdelle pienelle tyttärelleen ja miehelleen aamiaisen, ja kylvettää tyttärensä ennen töihin lähtöä. Työpäivän ja iltaopintojen jälkeen hän palaa kotiin rättiväsyneenä aikaisintaan seitsemältä, jolloin esikouluikäiset lapset ovat jo nukkumassa. Laatuaika perheen ja erityisesti lasten kanssa jää vähiin.  

Ilman kotiapulaista perheen elämästä ei tulisi mitään. Hän ei asu perheen talossa, mutta tulee sinne joka aamu kuuden jälkeen, jolloin vanhemmat lähtevät töihin. Hän vie lapset kouluun, siivoaa, pesee pyykit, tekee ruokaostokset, hakee lapset koulusta, valmistaa illallisen ja tarjoilee sen lapsille. Kun Elisabeth ja hänen niinikään kiireinen arkkitehtimiehensä palaavat kotiin, koti on siisti, ruoka pöydässä ja lapset nukkumassa.

Vaikka Elisabethin perheessä mieskään ei paljon ehdi kotona olla, monessa muussa kenialaisessa perheessä mies huomaa viettävänsä aikaa enemmän kotiapulaisen kuin uravaimonsa kanssa. Taannoin paikallisessa lehdessä keskusteltiin siitä, onko ihme, että mies kiintyy vähitellen kotiapulaiseen ja alkaa pitää tätä vaimonaan. Kotiapulainenhan huoltaa kodin ja lapset ja on aina paikalla. Hän pitää huolta siitä, että miehellä on puhtaat vaatteet ja kiillotetut kengät. Hän tekee ruoan ja tarjoilee sen. Hän tietää, haluaako mies drinkin vai teetä kotiin palattuaan.

Uhka on kenialaisille uranaisille todellinen. Perinteisistä sukupuoliroolikäsityksistä ei ole helppo luopua, ja Keniassa ne edellyttävät pitkälti sitä, että nainen on kodin hengetär. Miehen tehtävä puolestaan on olla perheen pää ja tienata perheelle rahaa. Kun kotiapulainen tekee kaikki perinteiset vaimon tehtävät, mikä rooli vaimolle oikeastaan jää?

 


JOHANNA LATVALA, 22.6.2009

Kommentit (0)

Päivi Arvonen: Sikainfluenssapaniikki jatkuu Kairossa

Kairon kaduilla on aiemmin nähnyt hengityssuojaimia lähinnä japanilaisturisteilla. Sikainfluenssan vuoksi suojaimista on tullut yleinen näky ja niiden myynti apteekeissa on kymmenkertaistunut. Kaikki eivät luota edes hengityssuojaimiin vaan pyrkivät minimoimaan liikkumisensa kodin ulkopuolella.

Egyptiläinen sika, jota ei enää ole. Kuva: Päivi Arvonen.Egyptiläinen sika, jota ei enää ole. Kuva: Päivi Arvonen.

Egyptissä raportoitiin ensimmäinen H1N1 -virustartunta kesäkuun alussa. Kesäkuun puolivälissä tartunnan saaneita on 23, joista kenenkään tilanne ei ole vakava ja moni on jo kokonaan parantunut. Tartunnan saaneet ovat pääosin joko ulkomailta palanneita tai heidän perheenjäseniään. Syytä hysteriaan ei siis tosiseikkojen valossa pitäisi olla.

Egyptissä ylireagoitiin sikainfluenssaan jo ennen sen saapumista maahan. Toukokuussa hallitus määräsi varotoimenpiteenä kaikki Egyptin noin 300 000 sikaa tapettaviksi, vaikka WHO:n suositustenkin mukaan toimenpide oli tarpeeton.

Sianlihaa kasvattavat ja syövät Egyptissä vain kristityt, joiden mielestä sikojen tappaminen oli jälleen yksi valtion kristittyihin kohdistama syrjinnän muoto. Huomion keskipisteeksi nousivat kristityt jätteenkerääjät, joiden asuinalueilla siat syövät valtaosan kerätystä orgaanisesta jätteestä. Nyt jätteenkerääjien kotiympäristössä ollaan uuden ongelman edessä – orgaaninen jäte mätänee kesän kuumuudessa ja aiheuttaa varmasti paljon suurempia haittoja kuin sitä syövät siat.

Sikojen julma ja raaka kohtelu tappamisoperaatioissa sai Egyptin ja maailman eläinaktivistit kuohuksiin. Sikoja paitsi retuutettiin, revittiin ja hakattiin, myös poltettiin ja haudattiin elävänä. Egyptiläiset kohtelevat eläimiä yleisestikin hyvin julmasti ja välinpitämättömästi, joten tapettaviksi määrättyjen ja valtaväestön mielestä saastaisten eläinten julma kohtelu ei sinänsä yllätä.

Sikainfluenssasta liikkuu hurjia huhuja niin tekstiviesteillä kuin sähköpostillakin – milloin on hallitus sulkenut kokonaisia kaupunginosia, milloin kaikki maan pikaruokaketjuravintolat. Sikainfluenssaan ei ole Egyptissä vielä kukaan kuollut ja siihen on tarjolla parantava lääke. Egyptin liikenteessä kuolee vuosittain noin 6000 ihmistä eli noin 16 joka päivä. Egyptiläisten suhteellisuudentaju tuntuu olevan pahasti kadoksissa.


PÄIVI ARVONEN, 17.6.2009

Kommentit (0)

Johanna Latvala: Mitä ihminen tarvitsee? Alle euron päivässä

www.mittaamaailmasi.fi -sivustoilla voi mitata, mitä ihminen tarvitsee. Sen mukaan minä olen ‘kirkasotsa’, joka kuluttaa eettisesti ja on jonkinlainen maailmanparantaja-hihhuli. Monessa kohdassa yhdyn arvioon, mutta kohta, jossa luonnehdittiin minun kuluttavan melko paljon, ihmetytti. Protestoin ensin mielessäni - enhän kuluta juuri mihinkään, mutta sitten laajensin näkökulmaani globaalille tasolle ja mielipide muuttui. 

Maissi on kenialaisten peruselintarvike. Kuva © Curt Carnemark / World Bank, julkaistu Creative Commons -lisenssilläMaissi on kenialaisten peruselintarvike. Kuva © Curt Carnemark / World Bank, julkaistu Creative Commons -lisenssillä
Kuin paremmaksi vakuudeksi luin kenialaisesta sanomalehdestä siitä, millaisiin vaikeuksiin ihmiset ovat Keniassa joutuneet ruoan hinnan noustua. Esimerkiksi kahden lapsen yksinhuoltajaäiti, joka on työtön, mutta yrittää ansaita jonkin verran siivoustöitä tekemällä, kertoo, että koko perheen ruokkimiseen hänellä on käytettävissä korkeintaan 90 senttiä päivässä. Tämä edellyttää sitä, ettei hän itse syö lounasta ollenkaan. Nainen kertoo, ettei illallisella silti ole koskaan tarpeeksi ruokaa. 

Hän kuluttaa päivässä 40 senttiä maissijauhoon, alle 10 senttiä tomaattiin ja sipuliin ja alle 20 senttiä pinaattiin. Nainen kertoo, ettei edes muista, milloin olisi viimeksi syönyt jotain muuta. 

Yksin elävä miesvartija puolestaan käyttää ruokaan 45 senttiä päivässä. Hän kävelee edestakaisin kolmen ja puolen kilometrin matkan työpaikalleen päivittäin, koska säästää sillä tavalla vähän alle 40 senttiä. Aamiaiseksi ja lounaaksi riittää kuppi teetä, illalla myös hän syö maissipuuroa ja vihanneksia. Hän käyttää päivittäin 20 senttiä maissiin, alle 10 senttiä vihanneksiin ja alle 5 senttiä ruokaöljyyn sekä alle 10 senttiä ruoanlaittoon tarvitsemaansa polttoaineeseen. 

Se, että ihminen voi kymmenien senttien tarkkuudella ilmoittaa ruokaan käyttämänsä rahasumman, kertoo karua kieltään siitä, kuinka täpärää elanto on. Kaikki raha menee välttämättömään. Verrattuna vaikkapa edellä esiteltyihin ihmisiin, oma kulutukseni tuntuu suorastaan huikealta. 

Vietän säännöllisesti nuukailuviikkoa, jolloin en osta mitään. Impulssiostokset jäävät pois ja uimaan mennessä oma vesipullo kulkee mukana sen sijaan, että ostaisin kalliin vissypullon uimahallin kahvilasta. Silti touhussa on hurskastelun makua. En osta mitään -viikkohan edellyttää sitä, että olen etukäteen ostanut varastoon tarpeeksi ruokaa, huolehtinut siitä, että matkakortissa on arvoa ja niin edelleen. 

Mitä ihminen tarvitsee -testissä arvioitiin, että toivelahjani olisi vuohi Sierra Leoneen. Sellainen minulla jo on, tosin Keniassa. Itse en ole sitä tavannut, mutta olen vakuuttunut siitä, että se on tullut jollekulle todelliseen tarpeeseen.


Johanna Latvala, 15.6.2009

Kommentit (0)

Päivi Arvonen: Obama näki tyhjän ja siistityn Kairon

Kairolaisille presidentti Barak Obaman vierailu 4. kesäkuuta merkitsi ennen kaikkea ylimääräistä vapaapäivää. Valtaosa kouluista ja toimistoista oli kiinni ja kansalaisia kehotettiin pysymään kotona, koska vierailu sulki monia katuosuuksia. Kairon liikenne olikin vierailupäivän ajan poikkeuksellisen hiljaista ja rauhallisempaa kuin yleensä edes varhain pyhäpäivän perjantain aamuna. 

Presidentti Barack Obama ja ulkoministeri Hilary Clinton Sultan Hassanin moskeijassa Kairossa 4. kesäkuuta 2009. Kuva: FreeMass/Flickr, julkaistu Creative Commons -lisenssilläPresidentti Barack Obama ja ulkoministeri Hilary Clinton Sultan Hassanin moskeijassa Kairossa 4. kesäkuuta 2009. Kuva:FreeMass/Flickr, julkaistu Creative Commons -lisenssillä

Monet iloitsivat myös kaupunkikuvan siistiytymisestä, sillä vierailureitin ympäristöä ehostettiin viikkoja ennen vierailua. Katuja puhdistettiin roskista, taloja ja muureja maalattiin, Kairon yliopiston kupoli kiillotettiin ja lopputulos koristeltiin kukkaistutuksilla.  Myös kerjäläiset ja katulapset siivottiin pois näkyvistä.

Toki myös presidentti Obaman puhetta odotettiin ja kuunneltiin mielenkiinnolla. Erityisesti egyptiläisiä puhuttelee se, että Amerikan presidentin isä on afrikkalainen muslimi. Obaman kristillisyys tosin myös hämmentää, sillä islamin periaatteiden mukaan muslimi-isän lapsi on aina automaattisesti ja poikkeuksetta muslimi ja islamissa kääntyminen kristityksi eli islamista luopuminen tulkitaan synneistä vakavimmaksi.

Obaman puheen sisältöä merkityksellisempi seikka monille egyptiläisille tuntuu olevan se, että kaikille maailman muslimeille suunnatun puheen pitopaikaksi valittiin juuri Egypti ja nimenomaan Kairo eikä useimpien valtiovierailujen näyttämö Sharm El Sheik.

Kukkaistutukset ovat kohta jo kuihtuneet ja kuuma tuuli pyörittää kaduilla hiekkaa ja roskia. Uudet maalipinnat hohtavat vielä hetken ja sammuvat pian hiekkapölyn ja saasteiden sumentamaksi harmaudeksi. Egyptiläisten arki täyttyy taloudellisista huolista – riittävätkö rahat ruokaan ja lasten koulumaksuihin. Toiveet uudesta alusta ja rauhasta ovat kiistatta hienoja tavoitteita, mutta valtaosalle egyptiläisistä maailmanpolitiikan pohdinta on ylellisyyttä, johon arjen ponnistelujen keskellä ei riitä energiaa.

Kirjoittaja on Kairossa asuva vapaa toimittaja.


PÄIVI ARVONEN, 8.6.2009

Kommentit (0)

Juho Ahava: Katkeria muistoja kuoleman kentiltä

Punakhmerien ajan kauhut Kambodzhassa kokeneelle Denise Affonçolle Vietnam edustaa vapauttajaa, joka pelasti maan totaaliselta tuholta.

Kirjailija Denise Affonço Maailma kylässä -festivaaleilla. Kuva: Juho AhavaKirjailija Denise Affonço Maailma kylässä -festivaaleilla. Kuva: Juho Ahava
Noin 1,7 miljoonan ihmisen on arvioitu kuolleen punakhmerien hirmuhallinnon aikana Kambodzhassa 1975-79, mikä tarkoittaa noin neljännestä maan tuolloisesta väkiluvusta. Äskettäin julkaistu Denise Affonçon kirjoittama ”Elossa kuoleman kentillä” on koskettava ja älykäs kuvaus hänen omakohtaisista kokemuksistaan tuolta kuoleman ja kauhujen aikakaudelta. Se on myös ensimmäinen koskaan suomennettu muistelmateos punakhmerien ajalta.

Etnisesti ranskalais-vietnamilainen Affonço oli punakhmerien valtaannousun hetkellä jo jättämässä Kambodzhan lastensa kanssa, sillä Ranskan kansalaisena hänelle olisi järjestynyt evakuointi. Hänen kiinalainen aviomiehensä Seng oli kuitenkin vannoutunut kommunisti, joka halusi jäädä maahan luomaan uutta tasa-arvoista yhteiskuntaa eräänlaista äärimaolaisuutta edustaneiden punakhmerien johdolla. Hallinnon todellinen luonne kuitenkin paljastui pian. Punakhmerit eivät tarvinneet innokkaita ideologeja tai intellektuelleja, vaan nöyriä maatalousorjia. Seng joutuikin teloitetuksi jo varhaisessa vaiheessa.

Vietnamilaiset pelastivat
Kambodzhan totaaliselta tuholta

Kirja on ravistelevaa luettavaa. Kuolema ja pelko olivat koko ajan läsnä. Affonçon 8-vuotias tytär kuoli nälkään äitinsä silmien edessä. Hänen poikansa selvisi hengissä, mutta tämäkään ei saanut olla äitinsä kanssa. Punakhmerit nimittäin erottivat lapset vanhemmistaan, etteivät nämä ”saastuttaisi” lapsia taantumuksellisilla ajatuksillaan.

Uutta tietoa punakhmerien tutkimukselle kirja ei juuri tarjoa, sillä samantyyppisiä kokemuksia sisältäviä muistelmia ovat julkaisseet jo lukuisat terrorista hengissä selvinneet kambodzhalaiset. ”Elossa kuoleman kentillä” kuitenkin eroaa muistelmien valtavirrasta edukseen, ja sen suomentaminen on ollut erinomainen valinta. Painavan sisällön lisäksi Affonçon teksti ei ole vailla kirjallisiakaan ansioita. Kauhuista ja järkytyksistä huolimatta hän kykenee analysoimaan kokemaansa erittäin älykkäästi ja paikoittain jopa sarkastisesti.

Aikalaistodistuksena mielenkiintoisin on kuitenkin ehkä kirjan loppuosa, joka käsittelee punakhmer-hallinnon jälkeistä aikaa. Kambodzhalaiset nationalistit ovat luoneet sittemmin eräänlaisen miehitysmyytin, jonka mukaan punakhmerit kukistanut Vietnam teki Kambodzhasta oman siirtomaansa 80-luvun ajaksi. Punakhmerien ajan kauhut kokeneelle Affonçolle Vietnam edustaa kuitenkin vapauttajaa, joka pelasti maan totaaliselta tuholta.

Päästyään Ranskaan loppuvuodesta 1979 Affonço yritti kertoa maailmalle, millaiselta tuholta Vietnam kambodzhalaiset pelasti, mutta häntä pyydettiin ystävällisesti vaikenemaan. Kansainvälisen politiikan ilmapiiri nimittäin oli sellainen, ettei ollut soveliasta puolustaa Vietnamia, jonka kansainvälinen yhteisö oli jo ehtinyt tuomita syylliseksi hyökkäyssotaan.

Vihdoinkin oikeutta?

Punakhmerit edustivat ehkä historian kaikkien aikojen totalitaarisinta hallintoa. Vainotuksi joutui erityisesti maaseudulle riisinviljelyyn pakkosiirretty koulututettu kaupunkilaisväestö, jota pidettiin myös itsenäiseen ajatteluun taipuvaisena ja täten potentiaalisena uhkana.

Punakhmer-hallinnon kaaduttua 1979 olivat myös hengissä selvinneet huonokuntoisia, nälkiintyneitä ja pakkotyön riuduttamia.

Punakhmerien kuuluisin ja pahamaineisin johtaja Pol Pot menehtyi 1998 joutumatta koskaan oikeuden eteen. Myös monet muut punakhmer-johtajat ovat ehtineet jo kuolla ilman, että olisivat joutuneet teoistaan vastaamaan.

Viime aikoina edistystä on kuitenkin tapahtunut, ja muutama vuosi sitten perustettiin kansainvälinen rikostuomioistuin käsittelemään punaisten khmerien aikakauden rikoksia. Sen  tie on tähän mennessä kuitenkin ollut varsin kivinen. Toimintaa ovat varjostaneet korruptioepäilyt, oikeusprosessin hitaus sekä huhut Kambodzhan hallituksen sekaantumisesta.


JUHO AHAVA, 8.6.2009

Kommentit (0)

Olli Moilanen: Ei huvita osallistua, jos ei usko voivansa vaikuttaa

YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin vierailu herätti pohtimaan osallistumisen ja todellisuuden ymmärtämisen teemoja. Loppukevennyksenä ihmistyyppien nelikenttä!

Osallistuin viime viikolla tilaisuuteen, jossa Suomessa vieraillut Ban Ki-moon tapasi kansalaisjärjestöjä. Kantavana teemana Banin puheissa kulki osallistuminen. Jokainen voi ja oikeastaan jokaisen pitää osallistua asioiden hoitoon, koska maailma on kaikille yhteinen. Jokainen voi vaikuttaa.

Tämähän on oikeastaan itsestään selvää ja latteaa, mutta vaikuttamismahdollisuutta ei voi liikaa korostaa. On nimittäin masentavaa kuulla mitä ihmiset gallupien mukaan ajattelevat mahdollisuudestaan vaikuttaa.

Samana päivänä, kun Ban puhui järjestöille, Terveyden edistämisen keskus julkaisi terveysbarometrinsa, jonka mukaan lähes 40 prosenttia vastaajista ei usko mahdollisuuksiinsa vaikuttaa oman kuntansa päätöksentekoon. Mikähän prosentti on valtakunnallisissa asioissa, puhumattakaan globaaleista? Toinen esimerkki: tuoreimman Eurobarometrin mukaan europarlamenttivaalit eivät kiinnosta 53 prosenttia EU-kansalaisista.

Jokainen toimii omalla tavallaan

Ban Ki-moon painotti, että on monia tapoja osallistua ja kukin toimii omalla tavallaan. Ja se riittää. Vaikuttamismahdollisuuksia vähättelevistä gallupeista alamaihin painunut mieli virkistyykin, kun muistaa miten jotkut näyttävät vilpittömästi uskovan kykyynsä muuttaa maailmaa parempaan suuntaan.

Yksi tällainen henkilö on 80-vuotias lääkäri Chimele Abengowe, jonka tapasin huhtikuussa Nigerian pääkaupungissa Abujassa. Hän käy vapaaehtoistyönä kerran viikossa hoitamassa läheisen kylän lapsia. Abengowe on perustanut pienen järjestön, jonka tavoite on paitsi hoitaa sairaita myös kouluttaa kyläläisiä niin, että he oppisivat itse huolehtimaan paremmin terveydestään.

Kysyin Abengowelta, että miksi hän tällaista työtä tekee ja mikä on hänen päämääränsä. "Haluamme antaa kyläläisille mahdollisuuden elää paremmin", hän vastasi.

Chimele Abengowe kertoi ylpeänä kuinka pienet lapset reilun kahden vuoden säännöllisen työn jälkeen voivat huomattavasti paremmin, kun muun muassa hygieniataso oli kohonnut. Malaria oli vähentynyt hyttysverkkojen myötä ja niin edelleen. Pienet asiat olivat muuttaneet ihmisten elämää.

Kokemus ohjaa toimimaan

Mihin sitä sitten tarttuisi? Mistä saa inspiraation toimintaan? Tämänkin Ban Ki-moon nosti esiin. Hän suuntasi puheensa erityisesti nuorille ja kehotti heitä tutustumaan oman arjen ulkopuoliseen maailmaan. Minusta tämä oli Banilta tärkeä viesti. Nostin sen myös kärjeksi juttuun, jonka kirjoitin tapaamisesta.

Banin sanoma kuului, että vauraassa valtiossa – kuten Suomessa – voi helposti välttyä kohtaamasta muun maailman todellisia ongelmia. Ban kehotti katsomaan suurempaa kuvaa ja kurkistamaan maailmoihin, joita ei normaalisti näe.

Voisi ajatella, että Chimele Abengowen on helppo nähdä ja kokea epäkohtia köyhässä ja korruptoituneessa Nigeriassa. Suomessa sen sijaan voi helposti välttyä ymmärtämästä oikeasti merkittäviä maailman ongelmia, kun elämä on materiaalisesti yltäkylläistä ja maailman tapahtumat sulautuvat joka tuutista tulvivaksi abstraktiksi uutismössöksi.

Abujassa maailma oli muuttunut piirun verran paremmaksi, koska Chimele Abengowe ymmärsi välillä siirtyä omasta yltäkylläisestä asuinympäristöstään rikkaalta asuinalueeltaan läheiseen savimajakylään, mikä taas johti tekoihin. Ne ovat olleet ihan tavallisia tekoja, sitä minkä hän parhaiten osasi, koska uskoi, että niillä on vaikutusta.

Loppukevennys: ihmistyyppien nelikenttä

Jotta tämä teksti ei kävisi liian vakavaksi, jaan lopuksi kaikki maailman ihmiset neljään tyyppiin sillä perusteella mitä he uskovat vaikutusmahdollisuuksistaan ja kuinka hyvin he ymmärtävät todellisuutta oman arkensa ulkopuolelta.

Näin muodostuvat perustyypit viisas, tietämätön, kyyninen ja naiivi.

Kun ihmisen kokemusmaailma muuttuu, hänen tyyppinsä oletettavasti voi vaihtua toiseen. Ideaaliliike muodostuu oikean alakulman tietämättömästä vasemman yläkulman viisaaseen. Naiivi ja kyyninen ovat harhapolkuja, joita tulisi välttää.

Pyrkikäämme tiukasti nuolen osoittamaan suuntaan! (Mutta miten välttyä kyynisyydeltä ja naiiviudelta?)

Ihmistyyppien nelikenttä.

 


OLLI MOILANEN, 4.6.2009

Kommentit (0)

Outi Karppinen: Saavillinen guatemalalaista verta

”Jos katsot tätä videota, minut on murhattu....”. Näin alkaa kylmät väreet nostattava, YouTubeen ladattu video, jonka 10. toukokuuta Guatemala Cityssa murhattu juristi Rodrigo Rosenberg jätti testamentikseen. Murhastaan hän syyllistää Guatemalan presidenttiä Alvaro Colomia, tämän vaimoa ja heidän lähipiiriään. 

Mielenosoittajat Guatemala Cityssä vaativat oikeutta, rauhaa ja omanarvontuntoa. Taustalla rauhansopimuksen muistomerkkiMielenosoittajat Guatemala Cityssä vaativat oikeutta, rauhaa ja omanarvontuntoa. Taustalla rauhansopimuksen muistomerkki

Rosenbergin murha ja hallitukseen kohdistuvat syytökset ovat saaneet normaalisti passiiviset ja kohtaloonsa alistuvat guatemalalaiset osoittamaan mieltään väkivaltaa, yleistä turvattomuutta ja korruptiota vastaan. He vaativat Colomin irtisanoutumista tehtävistään ja puolueetonta rikostutkimusta murhatun asianajajan syytöksistä.

Presidentti puolustautuu sanomalla, etta kaiken takana on salaliitto, jonka tähtäimenä on horjuttaa hänen hallintoaan, ja kyseenalaistaa Rosenbergin videon todenperäisyyden. Tämä on saanut sekä kolumnistit että tavalliset kansalaiset närkästymään.

Guatemalassa usko yleisen syyttäjän puolueettomuuteen on heikkoa ja kansa suuntaa toiveensa maassa parhaillaan toimivaan, Suomenkin tukea saavaan YK:n komissioon (International Commission against Impunity in Guatemala). Sen tehtävänä on avustaa maan viranomaisia taistelussa korruptiota ja yhteiskunnan kaikille tasoille yltäviä rikollismafioita vastaan.

Mielenosoituksia puolesta ja vastaan

Rosenbergin murhan jälkeisen viikon ajan guatemalalaiset osoittivat mieltään pääkaupungin keskusaukioilla. Etenkin nuoret ovat osallistuneet aktiivisesti liikehdintään ja saaneet ihmisiä liikeelle facebookin ja muiden sosiaalisen median verkostojen kautta. Mielenosoitukset huipentuivat 17. toukokuuta pidettyyn tapahtumaan, johon osallistuivat tuhannet valkoisiin pukeutuneet, väkivaltaan ja rankaisemattomuuteen kyllästyneet, etupäässa keski- ja yläluokkalaiset. guatemalalaiset.

Samaan aikaan valtapuolue UNE:n järjestämä hallitusta tukeva mielenosoitus keräsi keskusaukiolle tuhansia oletettuja presidentti Colomin kannattajia. Heitä oli tuotu paikalle bussilasteittain kaikista neljästä ilmansuunnasta.

Presidentti Colomin populistisen politiikan tuella on perustettu kansanruokaloita ja annettu kuukausittaisia raha-avustuksia köyhille maatyöläisperheille lasten koulunkäyntiä ja terveystarkastuksia vastaan. Se sai nyt köyhät liikkeelle kannattamaan ”heidän presidenttiään”.

Väkivallan kourissa

Guatemalassa noin 98 % rikostapauksista ei koskaan päädy tuomarin eteen. Yleinen rikollisuus ja turvattomuus on kasvanut viime vuosina ennennäkemättömiin lukuihin, ja tänä vuonna miltei 6 000 ihmista on kohdannut väkivaltaisen lopun.

Naisia murhataan vuosittain enemmän kuin naistenmurhistaan kuuluisaksi tulleessa Ciudad Juarezissa Meksikossa. Rikolliset nuorisojengit (maras) ovat tappaneet kuluvan vuoden aikana jo yli sata lahjuksien maksamista vastustavaa linja-auton kuljettajaa. Vakuutusyhtiöt eivät suostu antamaan henkivakuutuksia tuomareille. Poliisit ovat mukana rekkoja ryöstävissä rikollisliigoissa. Meksikolaiset huumeliigat ovat levittäytyneet Guatemalaan ja taistelevat huumebisneksistä guatemalalaisten kollegojensa kanssa. Secuestro rapido elipika-kidnappaus on osa jokaisen sanavarastoa: 5 000 - 10 000 euron lunnaat , maksu neuvotellaan mielellään jo saman päivän aikana ja kidnapattu vapautetaan välittömästi. Palkkamurhaajat risteilevät kaupungin katuja moottoripyörillään etsien seuraavaa uhriaan. Esimerkkejä riittää.

Tähän asti väkivallan uhrit ovat olleet enimmäkseen keski- ja alaluokista, eivätkä maan vaikutusvaltaiset ole ryhtyneet tositoimiin tilanteen rauhoittamiseksi. Rosenbergin murha muutti kuitenkin kaiken. Tällä kertaa uhri oli ”yksi heistä”; Harvardin ja Cambridgen käynyt liikemaailman asianajaja ja tunnettu hahmo maan yläluokan keskuudessa. Hänen murhastaan näyttää tulleen vedenjakaja Guatemalan tilanteeseen.

Skitsofreniaa

Guatemalassa mikään ei ole sitä miltä se näyttää. Ihmiset sanovat harvoin asioita suoraan ja luottamuksen puute on käsinkosketeltavaa. Väkivallan pelko on osa arkea ja turvallisuuspalveluita tarjoavilla firmoilla menee hyvin jopa lama-aikana. Vuonna 1996 päättynyt 36 vuotta kestänyt sissisota jätti jälkeensa epäluuloisen, haavoittuneen, pienaseita pursuavan ja väkivaltaisen yhteiskunnan, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Tavallinen kansalainen voi harvoin ymmärtää, mistä on kysymys ja mitä kunkin murhan, poliittisen skandaalin tai väkivalta-aallon takana oikeasti on. Se on henkisesti raskasta ja kuluttavaa.

Joskus onkin parempi vain unohtaa koko juttu ja istahtaa puutarhaan nauttimaan Guatemalan ”ikuisesta keväästä” Gallo-pullollisen seurassa.

Piedras negras: "Que todos se levanten"
http://www.youtube.com/watch?v=QuYoLLzQjSA

Paikallisten muusikoiden säveltämä ja esittämä protestilaulu, jossa toivotaan rauhaa väkivallan keskelle.


OUTI KARPPINEN, 1.6.2009

Kommentit (0)

Arkisto