Blogimme kokoaa epävirallisia ajatuksia, näkökulmia ja tunnelmia globaalien kehityskysymysten ja kehitysmaiden arjen ympäriltä. Blogin kirjoittajat työskentelevät ja liikkuvat eri puolilla maailmaa. Artikkelit edustavat yksinomaan niiden kirjoittajien kantaa.
Tervetuliaisillallinen Windhoekissa. On marraskuu 2009. Olin Afrikassa viimeksi 11-vuotiaana. Olin vanhempieni työn vuoksi asunut kolmasosan siihenastisesta elämästäni Somaliassa ja Zimbabwessa. Namibiaan lähtiessä ajattelin, että Afrikassa tulisi varmaan heti itku. Mutta minua ei itketä. George's Beerhouse ei muistuta minua yhtään mistään.
Päätin kerran, etten ikinä menisi takaisin Afrikkaan. Ja tässä minä nyt istun. Puhumme Vantaa-Windhoek yhteistyöstä. Mietimme miten vuosi 2009 on mennyt, ja suunnittelemme seuraavaa. Käytämme sellaisia sanoja kuin "priorisoida ja "panostaa". Pitää puhua lujaa ja läheltä, sillä meneillään on jalkapallo-ottelu. Ilmassa on afrikaansinkielisiä huudahduksia.
Illallisen jälkeen käymme Casinossa. Joku tuhahtaa, että tämä ei oikein tunnu Afrikalta. Alan herätä. Miksei? Afrikka on maailma. Siihen mahtuvat myös Windhoekin suorat kadut, Casino ja George's Beerhouse. Tuntuu, että oma ääneni tulee jostain kaukaa, se kuulostaa saarnaavalta.
Casinon parkkipaikalla ajattelen, että ehkä Afrikka ei olekaan mikään yhteinen nimittäjä, ehkä Windhoek ei ole sen lähempänä lapsuuttani kuin Montevideo, Jakarta tai Washington. Mutta sitten näen autovahdin paljaat varpaat. On hiljaista... Paitsi että ei olekaan, sirkat huutavat yössä. Muistan jotain. Afrikanko? En tiedä. Tiedän vain, että se on nyt siinä; itku. Se tulee kuin García Lorcan runossa, kuin valtava koira, tai viulu.
Kirjoittaja koordinoi ulkoministeriön rahoittamaa Vantaa-Windhoek yhteistyötä.
VEERA JANSA, 22.12.2009
Kommentit (0)
Egyptissä on käyty vilkasta huivikeskustelua, joka sai alkunsa Al Azharin johtajan sheikki Tantawin päätöksestä kieltää kasvot peittävät huivit Al Azharin vain naisille tarkoitetuissa tiloissa. Huivi kiellettiin myös valtion yliopistojen naisten asuintiloissa sekä tenttisaleissa. Yliopisto-opiskelijat ovat järjestäneet lukuisia mielenosoituksia kasvohuivikieltoa vastaan.
Päätöksestä suivaantuneet opiskelijat nostivat kasvohuivikiellosta myös oikeussyytteen muslimien lakimiesyhdistyksen avulla vedoten kiellon rikkovan perusihmisoikeuksia. Tuomioistuin totesi, että opetusministeriön päätös kieltää kasvohuivit rikkoo Egyptin perustuslain määrittelemää uskonnonvapautta. Yliopistot ja opetusministeriö eivät kuitenkaan ole muuttaneet kantaansa.
Kiistan kohteena oleva kasvot peittävä huivi, niqab, on yleistynyt egyptiläisnaisten pukeutumiskulttuurissa huomattavasti viime vuosina. Vielä noin kymmenen vuotta sitten itsensä kasvoja myöten peittävä musliminainen oli Egyptissä harvinaisuus. Kasvonsa peittävät naiset peittävät yleensä ihonsa kokonaan myös käsiä ja jalkateriä myöten.
Kasvohuivikieltoa on perusteltu ennen kaikkea turvallisuussyillä, koska kasvohuivin kanssa mieskin voisi pujahtaa naisten asuntiloihin tai yliopiston tentin voisi suorittaa huivin suojissa kuka hyvänsä.
Kasvohuivikeskustelun taustalla on kuitenkin turvallisuuskysymyksiä painavammat syyt eli maltillisen islamintulkinnan taistelu konservatiivisempaa ja fundamentalistisempaa islamintulkintaa edustavien suuntauksien kanssa.
Kasvohuivia pidetään Egyptissä salafismin symbolina. Islamin varhaisvaiheista opinsisältönsä saaneen salafismin suosio kasvaa egyptiläismuslimien keskuudessa. Salafismin oppisisältö on pitkälti yhtenevä Saudi-Arabian islamintulkinnan kanssa ja suuntaus onkin saanut paljon kannattajia erityisesti Saudi-Arabiasta palanneiden siirtotyöläisten myötä. Egyptiläismuslimien mielipiteitä muokkaavat voimakkaasti myös Saudi-Arabian satelliittikanavien suositut keskusteluohjelmat.
Salafismi saa kannattajia myös köyhemmän kansanosan keskuudessa, koska suuntauksen nimissä ylläpidetään taloudellista ja terveydellistä hyväntekeväisyystoimintaa. Salafismillä on myös paljon yhteyksiä Egyptin oppositioryhmään Muslimiveljeskuntaan, mistä syystä Egyptin valtio on erityisen huolestunut, joidenkin mielestä jopa peloissaan, salafismin suosion kasvusta.
PÄIVI ARVONEN, 21.12.2009
Kommentit (2)
Miljoonia ihmisiä maailmassa, erityisesti tyttöjä ja naisia, ostetaan ja myydään kuin esineitä. Heillä ei ole ihmisarvoa, vaan heitä hyväksikäytetään ja pahoinpidellään.
Vaikka nykyorjuudella on monia ilmenemismuotoja, yhteistä on se, että siinä ihminen pakotetaan tekemään jotakin vastoin tahtoaan, häneltä viedään ihmisarvo, häntä kohdellaan hyödykkeenä, jonka joku omistaa ja hänen liikkumistaan rajoitetaan.
Kyseessä ei tosiaankaan ole mikään nappikauppa. Ihmiskauppa on kolmanneksi tuottoisin järjestäytyneen rikoksen muoto, ja bisneksessä liikkuu 8-31 miljardia dollaria vuosittain, arvioivat YK ja Yhdysvallat. Ihmisoikeusjärjestöt puolestaan arvelevat, että maailmassa elää 12:sta 27 miljoonaan ihmiskaupan uhria joko kotiorjina, seksiorjina tai muunlaisessa pakkotyössä.
Esimerkiksi Keniassa ihmiskauppa on lisääntynyt viime aikoina. Maassa vallitsevat kuivuus, nälkä ja poliittinen epävakaisuus sekä naapurimaiden levottomuudet ovat lisänneet pakolaisuutta alueella, mikä luo täydelliset olosuhteet ihmiskaupalle.
Pakolaisleirillä elävälle ei tarvitse paljon luvata, kun hän on valmis tarttumaan tilaisuuteen. Erityisesti nuoret naiset ja miehet sekä lapset joutuvat enenevässä määrin ihmiskauppakartellien uhreiksi.
Kenian tapauksessa ihmisiä kaupataan sekä maan rajojen yli että niiden sisällä. Sisäisessä ihmiskaupassa kuvio on yleensä se, että tyttöjä houkutellaan maalta tai pakolaisleireiltä kaupunkeihin lupaamalla työtä tai koulutusta, mutta he päätyvätkin seksiorjiksi. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) ihmiskauppakonsultti Japheth Kasimbu totesi taannoin Daily Nation -lehdessä, että ihmiskauppa kukoistaa Nairobissa, jossa bordellit ja hierontapaikat ovat lisääntyneet. Niihin tuodaan tyttöjä ja naisia paitsi muualta Keniasta, myös ainakin Etiopiasta, Burundista, Ruandasta, Kongosta, Ugandasta ja Somaliasta. Myös rannikoiden turistikeskuksiin kaupataan tyttöjä prostituutioon.
Maan sisällä ihmisiä myydään myös kotiorjiksi ja pakkotyöhön rakennuksille ja maatalouteen, esimerkiksi kukkaviljelmille. Keniasta on tullut myös merkittävä kauttakulkumaa Eurooppaan, Aasiaan, Lähi-Itään ja Yhdysvaltoihin suuntautuville ihmiskauppamarkkinoille. Tällöin uhrit tulevat paitsi muualta Afrikasta, myös Kiinasta, Intiasta ja Pakistanista.
Kenian lisääntynyt ihmiskauppa on seurausta paitsi maassa ja lähialueilla lisääntyneestä pakolaisuudesta ja köyhyydestä, myös ihmiskauppaa koskevan lain puuttumisesta. “Ihmiskauppiaiden kannalta uhrit ovat otollisessa tilanteessa pakolaisuuden ja lakien puuttumisen myötä”, totesi Tal Raviv IOM:stä viime viikolla Nairobissa. Hänen mukaansa laki olisi kiireellinen, koska ihmiskaupan uhrien saamiseksi turvaan tarvitaan viralliset säädökset, joita voidaan noudattaa.
Lakiesitys on kuitenkin jo viety eduskunnalle ja se todennäköisesti käsitellään helmikuussa. Vuoden 2007 lopusta asti käynnissä ollut vallan uudelleenjako Keniassa on hidastanut lainsäädännön luomista, eikä hallitus ole Yhdysvaltojen tekemän raportin mukaan juurikaan antanut resursseja ihmiskaupan vastaiseen työhön.
Yhdysvallat onkin tukenut Keniaa omien intressiensä pohjalta ja niiden seurauksena Kenian ja Somalian välistä rajaa valvotaan nykyään aiempaa tiukemmin. Viime viikolla otettiin käyttöön kolme Yhdysvaltojen lahjoittamaa merivartiointiin käytettävää alusta, joiden tehtävänä on suojella rajaa ennen kaikkea terroristien ja huumeiden läpimenemiseltä, mutta samalla valvonta tekee ihmiskaupan vaikeammaksi. Kenian turvallisuusministeri George Saitoti pitääkin yhteistyötä Yhdysvaltojen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa ensiarvoisen tärkeänä, sillä maan hallituksella ei ole tarpeellisia resursseja poliisi- ja turvallisuussektorilla tarvittaviin uudistuksiin.
Laki tarvitaan varmasti. Mutta eivät lait ihmiskauppaa pysäytä. Ihmiskaupan uhrit ovat aina epätoivoisia ihmisiä, ja niin kauan kuin maailmassa, tai Keniassa, on nälkäisiä ihmisiä, ihmiskauppa rehottaa.
JOHANNA LATVALA, 16.12.2009
Kommentit (0)
Kehitystrendien sisältö vaihtuu liian nopeasti. Trendien todelliset kirjailijat, kehitysmaiden köyhät ja vammaiset, eivät ehdi osallistumaan niihin.
Köyhyys on suosittu aihe ja se kerää ympärilleen suuren joukon meitä asiasta välittäviä. On poliitikkoja, Bonoja, konsertteja, huippumalleja ja kaikenlaisia järjestöjä. Kaikki puhuvat kilpaa köyhien suulla ollen äänenä niille, joiden ääni ei muuten kuuluisi.
Maailmanpankkikin kirjoittaa terveysasioita koskevalla sivullaan huippumallien roolista toiminnassaan; he yhdessä maiden johtajien kanssa mobilisoivat viisi miljardia terveyteen.
Kaikki siis sujuu mallikkaasti ja osallistavasti.
Osallistavuus onkin yksi kehitystaikurien taikasanoista, jolla saadaan muutos aikaan myös siellä missä köyhät ovat. Lähes mikä tahansa menee läpi kun todetaan, että tämä on Afrikan itsensä ääni, he omistavat tämän ajatuksen. Aina ei kuitenkaan tällaisen äänen alkuperä löydy dokumenttien lähdeluettelosta, ei edes suomalaisessa kehityspolitiikassa.
Saharan eteläpuoleinen Afrikka laahaa jäljessä kaikissa mittareissa, tosin sekin on jo sisältä käsin hyvin eriarvoistunut. Enää ei ole siis vain äärimmäisen köyhiä vaan on kaikkea siltä väliltä. Äänetkin siis voivat olla hyvin erilaisia.
Lähes puolet elämästäni olen ollut Tansaniassa. Minulla kesti kuitenkin vuosia oppia yhteisöjen rakenteita ja ymmärtää edes vähän paremmin, milloin ihminen saattaa oikeasti olla köyhä ja millaista heidän elämänsä on.
Viimeiset vuodet työskentelin vammaisten lasten perheiden kanssa. Melko pian huomasin, että kehitystrendi on sana, jota ei löydy ruohonjuuri-sanakirjasta, ei ainakaan vammaisten henkilöiden ja heidän perheiden kohdalta. Kehitystrendien sisältö yksinkertaisesti vaihtuu niin nopeasti, etteivät trendien todelliset kirjailijat ehdi osallistumaan tähän.
Tutustuin vammaisen lapsen isään Omar Tuwaan, joka kiertää yhteisössä puhumassa muille isille siitä miten isien tulisi kantaa vastuuta perheestä, jossa on vammainen lapsi. Hän puhuu myös joskus päättäjille ja johtajille. Hänen viestinsä oli aina selkeä: "älkää väsykö tekemään työtä, lapsemme oikeudet odottavat vielä toteutumistaan." Hänen kehitystrendinsä oli, että muutokset eivät synny hetkessä.
YK:n vuosituhattavoitteet ovat globaalin maailmamme kunnianhimoinen tavoite saada aikaan yhteinen muutos. Vammaisten henkilöiden sekä heidän järjestöjensä viestinä on, että he haluavat mukaan ja että ilman heidän huomioimistaan tavoitteet jäävät saavuttamatta.
Maailman vammaisten päiväkin 3. joulukuuta muistutti tästä, tosin Suomen kehityspiirit jättivät sen tänä vuonna tiedotuksessaan noteeraamatta. Monelta suomalaiselta jäi tämän vuoksi yksi tärkeä ääni kuulematta.
Ehkä kehityksen viihdesektorilla olisi aika siirtyä askel eteenpäin. Ehdotankin, että suljetaan köyhyyden konserttisalit ja palautetaan huippumallit työhön, jonka he oikeasti osaavat.
On aika investoida kehitykseen, tutkimukseen, muutokseen ja toimintamalleihin, joista voi hyötyä muukin kuin me globaali eliitti. On aika uskaltaa rikkoa ”patentoidut” rakenteet, jotka sulkevat viidenneksen maailman väestöstä pois paremmasta elämästä.
Nämä rakenteelliset muutokset voitaisiin aloittaa vaikka kuuntelemalla oikeasti heitä, joiden puolesta puhumme. Ellei sitten kehityspoliittisessa kentässä ole päätetty osallistaa heidät vasta seuraavalla toimintakaudella vuoden 2015 jälkeen.
Kirjoittaja on 34-vuotias kahden tyttären isä ja koulutukseltaan fysioterapeutti, joka työskenteli johtavana neuvonantajana 2004 - 2009 Tansaniassa, Tangan kaupungissa Fida Internationalin EU-rahoitteisessa vammaishankeessa. Hän opiskelee parhaillaan Master in international health - tutkintoa Tampereen yliopistossa.
KARI PEKKA MURTONEN, 10.12.2009
Kommentit (3)
Yhdeksi maailman kauneimmaksi mainittu Atitlán-järvi tekee kuolemaa. Guatemalassa sijaitseva, tulivuorien ja maya-intiaanikylien ympäröimä, välkehtivisistä vesistään kuuluisa järvi hukkuu kirjaimellisesti kakkaan. Pitkään muhinut ympäristökatastrofi räjähti vihdoinkin silmille marraskuussa: vajaassa kahdessa viikkossa Atitlán-järvi peittyi cianobakteerin aiheuttamaan vihreään, toksiseen levämönjään.
Väestönkasvu alueella on ollut huimaa: vuonna 2002 laakson alueella asui 200 000 ihmistä, kun 2008 asukasmäärä oli jo kaksinkertaistunut yli 400 000:een. Järven kylissä ei ole vedenpuhdistamoita muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, vaan kaikki kuntien likavedet lasketaan suoraan järveen. Järvestä myös ottaa juoma- ja käyttövetensä ainakin kolme järvenrantakylää. Kemialliset lannoitteet, eroosio ja maatalous ovat toisia osasyyllisiä järven kuolemaan. Sen lisäksi ilmaston lämpeneminen on tuonut oman kortensa kekoon.
Atitlán-järven alueen suurin tulonlähde on turismi, joka on tuonut alueelle vuosittain 200 miljoona Yhdysvaltain dollaria.
Alue on valtaosaltaan maya-intiaanien asuttamaa ja kärsii akuutisti Guatemalaa riivaavista kehitysongelmista: lasten kroonisesta aliravitsemuksesta, korkeasta äitiys- ja lapsikuolleisuudesta, äärimmäisestä köyhyydestä, alhaisesta koulutuksentasosta...
Turismi on tuonut elannon niin paikallisille kuin myös sadoille ulkomaalaisille. He ovat valinneet seudun asuinpaikakseen ja perustaneet hotelleja, ravintoloita ja kauppoja etenkin Panajacheliin, jonka katujen varsilla kaupataan maya-intiaanien taidokkaita käsitöitä. Tätä nykyä Panajachelin kadut ovat hiljaisia muutamaa harvaa turistia lukuunottamatta; hotellit ja ravintolat ovat jo joutuneet vähentämään henkilökuntaansa tai sulkemaan ovensa.
Valtiovalta yhdessä ympäristöjärjestöjen kanssa on pitänyt hätäkokouksia, suunnitelmia on tehty ja apua on anottu donoriyhteisöltä, mutta toistaiseksi mitään konkreettista ei ole saatu aikaiseksi.
Ympäristöasiantuntijoiden mukaan järvi voidaan vielä pelastaa, jos pystytään pikaisesti estämään cianobakteeria ruokkivan fosforin ja typen päätyminen järveen.
Järven pelastamisen arvoidaan maksavan 350 miljoonaa dollaria. Se on pieni summa yhden maailman kauneimman järven hengestä, tuhansien ihmisten elinkeinon pelastamisesta ja vuosisataisen elintavan säilyttämisestä. Rahaa ei kuitenkaan tähän tunnu löytyvän, vaikka näennäistä poliittista tahtoa ehkä löytyisikin.
Guatemalalainen musta huumori on jo nimennyt järven uudelleen: Lago de Atitlán on nyt Lago de Popotitlán...
OUTI KARPPINEN, 7.12.2009
Kommentit (0)
Homoseksuaalisuutta pidetään useimmissa Afrikan maissa täysin marginaalisena ilmiönä. Näin ollen siihen ei ole kiinnitetty huomiota myöskään aidsin yhteydessä. Tänä syksynä homoseksuaalisuus on kuitenkin noussut yllättäväksi puheenaiheeksi muun muassa Nigeriassa, Keniassa, Burundissa ja Ugandassa.
Nigeriassa juuri tehdyn tutkimuksen mukaan homoseksi on vaikuttanut hivin leviämiseen, ja arviolta neljännes nigerialaisista homoseksuaaleista on hiv-positiivisia. Valtaosa tutkimukseen osallistuneista ei kuitenkaan käyttänyt kondomia tai pitänyt sen käyttöä edes tarpeellisena.
Keniassa puolestaan tehtiin vuonna 2007 selvitys, jonka mukaan 15 prosenttia uusista hiv-tartunnoista saadaan homoseksin kautta. Ensi kesänä alkaa laaja tutkimusprojekti, jossa aiotaan selvittää ensimmäistä kertaa maan homoseksuaalien määrä, heidän seksitapansa ja asenteensa osana aidsin vastaista toimintaa. Tämä on ennenkuulumatonta maassa, jossa homoseksuaalisuutta pidetään lähes luonnottomana ja josta voidaan tuomita 14 vuodeksi vankeuteen.
Tutkimuksen tarkoituksena on paitsi saada tietoa homoseksin merkityksestä hivin leviämiselle, myös saada homot paremmin palveluiden, hoidon ja tiedon pariin. Niin Nigeriassa kuin Keniassakin uskotaan nimittäin yleisesti, ettei hiv-tartu homoseksin välityksellä.
Aihe nousi jokin aika sitten esiin, kun Daily Nation uutisoi kahden kenialaismiehen menneen naimisiin Englannissa. Uutinen herätti valtaisan keskustelun, enimmäkseen homoseksuaalisuutta vastaan. Se kuitenkin mursi vaikenemisen muurin ja voi toivoa, että asiasta keskustelu on muuttanut asenteita positiivisemmaksi.
Keniassa homoseksuaalit kokevat nykyisellään niin paljon syrjintää, etteivät he usein halua hakeutua esimerkiksi hiv-testeihin, hoitoihin tai etsiä tietoja turvaseksistä. Homojen terveysoikeuksia ajavan ryhmän johtajan Peter Njanen mukaan esimerkiksi sairaalan vastaanotosta saatetaan jopa huudella "tulkaa katsomaan homoa!"
Monissa Afrikan maissa homoseksuaalisuus on kriminalisoitu. Näin on esimerkiksi Nigeriassa, Keniassa ja Ugandassa. Burundi puolestaan kriminalisoi homouden keväällä, mikä tuomittiin laajasti kansainvälisen yhteisön ja auttajamaiden taholta. Varsinainen pommi putosi viime viikolla, kun Burundin presidentti Pierre Nkurunziza totesi saaneensa Assisi Pax Prize -rauhanpalkinnon osin siksi, että on toiminut homoseksuaalisuuden kitkemiseksi maasta.
Mutta ei tämä vielä mitään. Eniten kohua on aiheuttanut Ugandassa tehty lakiesitys, joka ehdottaa elinkautista tuomiota homoseksuaalisuudesta. Lisäksi lakialoite antaisi kolme vuotta vankeutta kenelle tahansa, joka tietää homosta tai lesbosta, mutta ei ilmoita asiasta vuorokauden sisällä poliisille. Hiv-positiiviselle homolle, joka harrastaa seksiä, lakialoite ehdottaa kuolemantuomiota. Tämän lisäksi lakialoitteessa esitetään jopa seitsemän vuoden tuomiota kenelle tahansa, joka puolustaa homojen oikeuksia.
Amnesty International ja Human Rights Watch ovat tuominneet lakialoitteen, ja Yhdysvaltojen ja Ranskan hallitukset kritisoineet sitä. Niiden mukaan lakialoite veisi Ugandan ihmisoikeustilannetta merkittävästi taaksepäin.
Aidsin vastaiselle työlle laki olisi kohtalokas. Kuka suostuisi menemään hiv-testiin tai hakeutumaan hoitoon, jos hoitohenkilökunnalla olisi velvollisuus ilmoittaa hänestä poliisille, koska seksuaalinen suuntautuminen on ’väärä’?
Kirjoittaja on kehityskysymyksiin perehtynyt vapaa toimittaja ja tutkija.
Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
JOHANNA LATVALA, 2.12.2009
Kommentit (0)