Blogimme kokoaa epävirallisia ajatuksia, näkökulmia ja tunnelmia globaalien kehityskysymysten ja kehitysmaiden arjen ympäriltä. Blogin kirjoittajat työskentelevät ja liikkuvat eri puolilla maailmaa. Artikkelit edustavat yksinomaan niiden kirjoittajien kantaa.
Amnesty Internationalin tuoreella Kairon köyhimpiä asuinalueita käsittelevällä raportilla on pysähdyttävä nimi ”Buried alive”, Elävältä haudattu. Nimellä viitataan reilun vuoden takaiseen kivivyöryyn, joka tappoi virallisten tietojen mukaan 107 ihmistä Kairon köyhällä Manshiyet Nasser -asuinalueella.
Epävirallisten tietojen mukaan kuolonuhrien määrä on paljon suurempi ja alueen asukkaat väittävät, ettei valtaosaa kivivyöryn alle kuolleista koskaan löydetty.
Amnesty moittii Egyptin hallitusta köyhimpien asuinalueiden asukkaiden unohtamisesta ja laiminlyönnistä. Kaikille kivivyöryssä kotinsa menettäneille ei ole löytynyt korvaavaa asuntoa ja osa on majoitettu uusille asuinalueille ilman virallista todistusta asumisoikeudesta. Uuden kodin saaneetkin elävät siis jatkuvassa epävarmuudessa ja siirtouhan alla.
Kairolaiset ovat hyvin kotipaikkaorientoituneita. Sosiaaliset verkostot samalla alueella eläviin suurperheen jäseniin, sukulaisiin ja naapureihin ovat egyptiläisen hyvinvoinnille elintärkeitä. Muutto täysin vieraalle asuinalueelle on monelle perheelle katastrofi, koska jopa työnsaanti on vaikeaa ilman sosiaalisen turvaverkon tukea.
Amnestyn raportti muistuttaa myös siitä, että vuoden takaisen kivivyöryalueen riskit olivat hallituksen ja viranomaisten tiedossa. Kivivyöry oli siis vain ajan kysymys. Amnestyn mukaan vastaavia riskialueita on Kairossa jopa parikymmentä. Egyptin hallituskin on kartoittanut nämä turvattomat alueet ja laatinut suunnitelman niiden kehittämisestä vuoteen 2050 mennessä.
Manshiyet Nasserin kaltaisille ilman lupia rakennetulle ja osin vailla toimivaa viemäröinti- ja vesijohtoverkostoa oleville alueille on suunniteltu rakennettavaksi puistoja ja turistialueita. Ihmisoikeusjärjestöt ovat huolissaan siitä, että suunnitteluvaiheessa ei ole kuultu suunnitelmien alta purettavien asuinalueiden asukkaiden mielipiteitä ja toiveita.
Amnestyn raportti perustuu kahteen lontoolaisen kansalaisjärjestön kenttätutkimusaineistoon, jossa on haastateltu kymmeniä kivivyöryssä kotinsa menettäneitä. Osa asukkaista menetti kotinsa onnettomuuden siivousurakassa, sillä kaikille ei annettu edes mahdollisuutta hakea mitään henkilökohtaisia tavaroitaan kodeistaan ennen kuin tapahtuma-alueen ja sen reunamien talot hävitettiin maan tasalle.
Miljoonille kairolaisille sikainfluenssahysteriakin on ylellisyyttä, jolle arjen haasteissa ei ole tilaa.
Kirjoittaja on Kairossa asuva vapaa toimittaja.
Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
PÄIVI ARVONEN, 23.11.2009
Kommentit (0)
Ulkoministeriössä konflikti- ja yhteiskuntakehityksen neuvonantajana työskentelevä Olli Ruohomäki vieraili hiljattain Nepalissa kahdella maoistitaistelijoiden leirillä.
Maoistit ovat vuonna 2006 solmitun rauhansopimuksen mukaan vetäytyneet YK:n Nepal-operaation UNMINin valvomille leireille.
Chitwanin alueella on kansanvapautusarmeijan (People's Liberation Army, PLA) 3. divisioona, jossa on yhteenä 3 950 taistelijaa ja 600 muuta henkilöä, jotka ovat alaikäisiä tai joita ei muuten lasketa taistelijoiksi.
Sekä pääleirissä että sen kolmessa satelliittileirissä oli meneillään varsinainen "baby boom", sillä kolmen vuoden aikana on syntynyt yli 400 lasta.
Leirien yleisilme oli siisti ja perusinfrastruktuuri toimivaa. Leirejä ympäröivät kylät ovat hyötyneet leirien infrastruktuurista, mikä on omiaan lisäämään maoistien ja kyläläisten hyviä välejä. Osa leireistä on myös perinteisillä maostien kannatusalueilla.
Yksittäinen PLA:n taistelija saa kuukaudessa 5 000 rupiaa (44 euroa) "palkkaa" ja 72 rupiaa (0,64 euroa) päivässä taistelijaa kohti ruokakuluihin. Leirit saavat myös könttäsummana 200 000 rupiaa (1786 euroa) kuukaudessa terveyshuoltoon.
Keskustelut divisioonan komentajan, varakomentajien sekä alempien upseerien kanssa osoittivat, miten hyvin maoistit ovat perillä Katmandun poliittisista keskusteluista.
PLA:n edustajat olivat myös yksimielisiä siitä, että ainoa ratkaisu on rauhansopimuksen mukaisesti sulauttaa kansanarmeija osaksi Nepalin armeijaa. Ajatukset siviiliyhteiskuntaan sopeuttamisesta eivät saa kannatusta. Itse asiassa useat upseerit totesivat, että miksi heidät pitäisi sopeuttaa yhteiskuntaan tilanteessa, jossa "me olemme yhteiskunta".
Divisioonan komentaja comrade Rajesh oli käynyt UNMINin opintomatkalla Ruandassa ja Etelä-Afrikassa tutustumassa niiden aseistariisumisen, aseellisesta organisaatiosta irrottamisen ja yhteiskuntaan jälleensopeuttamisen prosesseihin (disarmament, demobilisation, reintegration, DDR). Ruandassa on ollut Suomenkin tukema DDR-prosessi, jossa entiset taistelijat on sopeutettu yhteiskuntaan erilaisin tukipaketein, kun taas Etelä-Afrikassa kyse oli ANC:n taistelijoiden integroimisesta apartheidin aikaiseen turvallisuuskoneistoon. Comrade Rajesh halusi Etelä-Afrikan mallin Nepaliin.
Leirillä oli myös UNMINin valvomat asekontit, joita tarkkaillaan 24/7-periaatteella. Avaimet kontteihin on kuitenkin divisioonan komentajalla. Maoisteilla on leireillä myös aseet "ympärysalueen suojelemiseen". UNMINin asevalvojien mukaan mitään erityisiä turvallisuusuhkia ei ole ollut, ja tilanne on pitkään ollut stabiili.
Illalla tarjosimme illallisen maoistien komentajalle ja apulaisilleen, piirikunnan johtajalle, Nepalin armeijan paikalliselle pataljoonan komentajalle sekä piirikunnan poliisipäällikölle.
Pataljoonan komentaja oli ollut YK:n rauhanturvatehtävissä Libanonissa ja Norsunluurannikolla. Vieraiden mukaan oli ensimmäinen kerta, kun kukaan ulkopuolinen oli kutsunut heidät illalliselle. Erityisen mielenkiintoista oli, että sanomansa mukaan maoistikomentaja ja armeijan paikalliskomentaja tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa sosiaalisissa merkeissä.
Nawalparasin alueen pääleirillä tilanne oli melko lailla samanlainen kuin Chitwanissa. Täällä meillä oli tilaisuus yli kahden tunnin pituiseen istuntoon alempien upseerien kanssa. Keskustelut keskittyivät yleiseen poliittiseen tilanteeseen, näkemyksiinsä PLA:n ja Nepalin armeijoiden yhdistämisestä,väkivaltaisen konfliktin perussyihin sekä henkilökohtaisiin kertomuksiin siitä miksi olivat liittyneet maoisteihin.
Eräs naispuolinen upseeri tiivisti monien tarinan: "nuorena tulin tietoiseksi siitä, että on niitä joilla on ja niitä joilla ei ole". Kaikista keskusteluista paistoi vahva marksilainen narratiivi luokkataistelusta. Ylipäätänsä maoistien analyysi maan tilanteesta oli varsin terävä. Tämä oli erityisen suuri kontrasti Nepalin hallinnon virkamiehiin, joilla oli sammunut katse ja joiden analyysi maan tilanteesta oli pinnallisen heikko.
Kenelläkään ei ole vastausta siihen kuinka kauan maoisteja voidaan pitää leireillä. Alunperin leirit olivat väliaikaisratkaisu ja puhuttiin kuuden kuukauden määräajasta. Sittemmin aikaa on kulunut kolme vuotta ja tilanne on edelleen täysin auki. Nuorempien maostien kertomuksista kuvastui turhautuminen. Joidenkin mukaan on mahdollista, että taistelu aloitetaan uudelleen, mikäli armeijoiden yhdistäminen ei etene.
Tilanteesta huolimatta leirien tukeminen on tärkeä osa rauhanprosessia, sillä paluu väkivaltaiseen konfliktiin ei ole kenenkään intressissä.
Kirjoittaja työskentelee konflikti- ja yhteiskuntakehityksen neuvonantajana ulkoministeriössä.
OLLI RUOHOMÄKI, 18.11.2009
Kommentit (1)
Emma Jalonen Rauman lyseosta voitti Suomen-osakilpailun Euroopan nuorten kehitysyhteistyökilpailussa. Hän kertoo blogitekstissään työnsä taustasta ja tunnelmista Tukholmassa Euroopan kehitysyhteistyöpäivillä.
Sukupuolten tasa-arvo…
Lapset ja nuoriso…
Kulttuurinen monimuotoisuus…
Kaikki kuulosti hyvältä ja kaikki aiheet tuntui puhuttelevan…
Sitten piti päättää mikä oli paras.
Rasismia en voi sietää, joten päädyin kulttuuriseen monimuotoisuuteen, jonka kautta pystyin ottamaan kantaa maailman tilaan ja siihen miten tasa-arvo ei toteudu. Erilaisuutta pelätään eikä arvosteta!
Kaikki ihmiset ovat kotoisin Afrikasta, ja sieltä on lähdetty eri puolille maailmaa – jalan. Työni voi kertoa joko Afrikasta ja sen erilaisista kulttuureista, tai sitten koko maailmasta ja sen kulttuureista. Siinä on useita eri tasoja, ja aina voi löytää jotain uutta. Jalanjäljet, jotka on tehty Afrikan kartoista, ovat kaikki erikokoisia ja värisiä, mutta silti samanlaisia. Ne voivat kuvastaa erilaisia ihmisiä, erirotuisia ihmisiä tai vaikka erilaisten ihmisten ekologista jalanjälkeä. Taustalla on syksyisiä lehtiä, jotka yhdistyvät tavallaan kuvastamaan myös aavikon kuivaa ja lohkeillutta pintaa. Käytin paljon värejä, koska ajatellessani Afrikkaa ajattelen kirkkaita ja pirteitä värejä, kuivaa ja punaista maata ja värikkäitä kulttuureja.
Tukholman matkalla tuntui siltä, kuin kaikki työni eri piirteet olisivat konkretisoituneet. Paikalla oli nuoria useista eri maista, jotka kaikki edustivat erilaista kulttuuria. Sieltä sai uusia ystäviä ja paljon kokemuksia. Euroopan kehityspäivillä meidät kaikki koottiin yhteen, tutustuimme toisiimme leikkien ja pelien avulla ja saimme kertoa kulttuureistamme.
Kun lopulta pääsimme kiertelemään messujen standeja, meillä oli valitettavasti liian vähän aikaa. Onneksi ehdimme kuitenkin nähdä omat julisteemme esillä! Olisin halunnut kierrellä enemmän, jäädä juttelemaan ihmisten kanssa ja oikeasti saada selville, miksi he olivat siellä ja mitä minä voisin tehdä auttaakseni.
Esittelypiste, joka eniten jäi mieleeni, oli SHIA - Solidarity, Human rights, Inclusion, Accessibility (Solidaarisuus, ihmisoikeudet, mukaan ottaminen ja esteettömyys). Heidän tavoitteenaan on poistaa köyhyys ja vahvistaa kehitysvammaisten ihmisoikeuksia . Oli uskomattoman hienoa nähdä ja kuulla, miten he kykenevät olemaan niin positiivisia ja iloisia, vaikka tuntuu, että heillä olisi enemmän valittamisen aihetta kuin itselläni. Jos ihmiset saisi ymmärtämään, millaista kehitysvammaisten elämä on, ja miten he osaavat iloita elämän pienimmistäkin asioista. Jos ihmiset vain näkisivät heidän ilonsa ja tuntisivat heidän elämänvoimansa, ehkä osaisimme ottaa oppia…
Kehityspäiviltä kävi matka Tukholman Kulturhusetiin, jossa oli erilaista ohjelmaa ja jossa sitten julkistettiin voittajat kaikista maista!
Tunnelma oli aika surrealistinen, kun juontaja kuulutti toiseksi tulleiden nimet eikä oma nimi ollut mukana! Kotiin oli tietysti pakko soittaa heti.
Nyt odotan innolla matkaa Ghanaan, Afrikkaan, uusien ystävieni kanssa.
Palaamalla sinne, mistä kaikki ihmiset ovat lähteneet, toivon oppivani näkemään asiat uudessa valossa ja oppivani arvostamaan elämääni eri tavalla ja auttamaan muita.
Kirjoittaja on Rauman lyseon opiskelija. Hän voitti Euroopan kehitysyhteistyökilpailun Suomen-osakilpailun. Kansalliset voittajat pääsevät opintomatkalle Ghanaan, jossa he tutustuvat kehitysyhteistyöhön ja tapaavat ghanalaisia koululaisia.
EMMA JALONEN
EMMA JALONEN, 11.11.2009
Kommentit (0)