
Kuusi vuotta rauhansopimuksen jälkeen maan tilanne on edelleen epävakaa. Nepal on kuitenkin edistynyt hyvin YK:n vuosituhattavoitteissa.
Monimuotoisuus kiteytyy Nepalissa – olipa kyse etnisistä ryhmistä, kielistä, kulttuurista, luonnosta tai uskonnoista. Maa elää nyt haurasta murrosvaihetta.
Parin viime vuosikymmenen aikana Nepal on matkannut yksinvaltaisesta monarkiasta kohti demokraattista liittovaltiota. Yli kymmenen vuotta kestänyt konflikti päättyi marraskuussa 2006.
Kuusi vuotta rauhansopimuksen jälkeen maan tilanne on edelleen epävakaa, eikä uutta perustuslakia ole saatu voimaan.
Aasian talousmahtien Intian ja Kiinan välissä sijaitseva Nepal on yksi mantereen köyhimmistä maista.
Nepal on kuitenkin edistynyt hyvin YK:n vuosituhattavoitteissa, mutta maaseudun ja kaupunkien välillä erot ovat edelleen jyrkät. Nepalissa epätasa-arvo on juurtunut syvemmälle kuin muualla Etelä-Aasiassa.
Suomi on tehnyt kehitysyhteistyötä Nepalin kanssa vuodesta 1983 lähtien.
Pinta-ala: 147 181 km2
Väestö: 28,8 miljoonaa
BKTL/asukas: 1201 USD (2008)
Eliniänodote: 67,5 (2010)
Koulun aloittaa: 79 % kouluikäisistä (2001-2009)
Yksi pitkäaikaisen yhteistyön menestystarinoista on puhtaan veden ja käymälöiden määrän lisääntyminen Nepalissa. Esimerkiksi viimeisen kahden vuoden aikana yli 1,5 miljoona ihmistä on rakentanut itselleen käymälän. Nepalin tavoite on saavuttaa puhtaan juomaveden ja sanitaation täysi kattavuus vuoteen 2017 mennessä.
Suomen kehitysyhteistyön pääaloja Nepalissa ovat opetus ja luonnonvarasektori, johon kuuluvat veden ja sanitaation lisäksi metsät ja luonnonvarat. Lisäksi Suomi kehittää naisten ja syrjäytyneiden taloudellista toimeentuloa sekä edistää maan hyvää hallintoa ja ihmisoikeuksia.