Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Köyhät vastaan rikkaat? - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Julkaisut: Kehitys-Utveckling / Artikkelit

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 11.6.2007

Köyhät vastaan rikkaat?

Maatalouspolitiikan vapauttamisesta käydään kovaa vääntöä, vaikka teollisuusmaiden ja köyhien tuottajien edut ovat ristiriidassa enää vain harvojen tuotteiden osalta.

Maailman kauppajärjestö WTO pyrkii alentamaan maailmankaupan esteitä. Ulkomaankaupan kasvu yhdistetään taloudelliseen kehitykseen ja myös köyhyyden vähentämiseen kehitysmaissa, mutta ihan niin yksinkertaista se ei ole. Taloudellinen kasvu ja yhteiskunnallinen kehitys riippuvat muistakin tekijöistä kuin viennistä tai tuonnista.

Maataloustuotteiden kauppa korostuu WTO:n Dohan neuvottelukierroksella siksi, että varsinkin köyhille maille maatalous on suurin työllistäjä, ja monilla mailla ei ole juuri muuta vietävää kuin maataloustuotteet.

Neuvottelujen edistymistä ovat vaikeuttaneet monet harhakäsitykset, joista vahvimpia lienee se, että teollisuusmaiden ja erityisesti EU:n maataloustuki estää köyhien afrikkalaisten maiden taloudellisen kehityksen ja siten köyhyyden poistamisen. 

Afrikassa maatalous on tärkeä tuotannonala. Maataloussektorin hyvä kehitys on välttämätön kansantalouden kasvulle ja köyhyyden poistamiselle. Useissa maissa yli 70 prosenttia väestöstä saa toimeentulonsa maataloudesta tai lähes puolet kansantuotteesta syntyy maataloussektorilla.

Esimerkiksi Tansaniassa uusi kasvu- ja köyhyyden vähentämisohjelma tavoittelee 6-8 prosentin kasvua, mikä edellyttäisi maataloustuotannon vuosikasvun nostamista 4-5 prosentista 10 prosenttiin. Maatalouden suurimmat ongelmat ovat alhainen tuottavuus, kehno infrastruktuuri sekä markkinointijärjestelmien ja osaamisen puute. Tuotteita ei saada edes lähimarkkinoille.

Kehitys- ja kauppakeskustelun painopiste onkin siirtymässä aid for trade -kysymyksiin, joiden edistäminen on edellytys viennin kasvulle. Afrikan maat tarvitsevat monitahoista apua kaupan ja myös tarjonnan kehittämiseen.

Kauppa etelässä kasvaa

Maatalouskaupassa huomiota on kiinnitetty etupäässä siihen, miten kehitysmaiden vientituotteet pääsisivät parhaiten teollisuusmaiden markkinoille.

Samaan aikaan kehitysmaiden välinen kauppa on kasvanut merkittävästi ja levinnyt uusille alueille. Muutokset selittyvät erilaisilla tuotantomahdollisuuksilla ja erityisesti uudella kysynnällä, joka kasvaa huimaa vauhtia niin sanotuissa nousevissa kehitysmaissa.

Tuonti kasvaa nopeimmin Aasian teollistuvissa maissa kuten Kiinassa, Koreassa ja Intiassa. Kiinassa kotieläintuotteiden kulutus nousee elintason kasvaessa, mutta liha ja muut kotieläintuotteet halutaan tuottaa omassa maassa. Koska viljelypinta-alaa ei voida enää lisätä, kotieläintuotannon kasvu merkitsee lisääntyvää rehun tuontia. Soijan tuonti Kiinaan on lähes kuusinkertaistunut kuluneella vuosikymmenellä. 

Osa kehitysmaista on suuria ja kilpailukykyisiä maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden viejiä. Sellaisia ovat etenkin Brasilia, Argentiina ja Thaimaa.

Brasilian maatalousvienti kasvaa nopeasti, ja markkinat löytyvät yhä useammin toisista kehitysmaista. Valkuaisrehun ja öljykasvien, kuten soijan, tuotanto yli kaksinkertaistui ja vienti yli kolminkertaistui kymmenessä vuodessa.

Tuonnin kasvu Aasiassa on mahdollisuus myös Afrikan maille. Maataloustuotteiden vienti köyhistä kehitysmaista keskituloisiin kolminkertaistui parissakymmenessä vuodessa eli kasvoi nopeammin kuin vastaava vienti teollisuusmaihin.

Sokerissa tilaa kehitysmaille

Afrikan köyhien maiden kilpailuedut menevät ristiin teollisuusmaiden kanssa enää suhteellisen harvojen tuotteiden osalta. Tyypillisiä kehitysmaatuotteita ovat kahvi, kaakao, tee, trooppiset hedelmät ja eräät kuidut. Sokerissa eturistiriita on kuitenkin ilmeinen.

Kehitysmaissa tuotetun sokeriruo’on osuus maailman tuotannosta on nyt kolme neljäsosaa ja sokerijuurikkaan neljäsosa.

Teollisuusmaiden sokerintuotanto on ollut varsin suojattua, koska tuotantokustannukset ovat juurikkaassa selvästi ruokosokeria korkeammat. EU:n sokerimarkkinat alkoivat nopeasti muuttua, kun unioni antoi vuonna 2001 vapaan tuontioikeuden vähiten kehittyneille maille (LDC).

Sokerin tuonnissa sovelletaan siirtymäaikaa, joka päättyy kesällä 2009. On oletettavaa, että tuonti useista LDC-maista EU-alueelle kasvaa. Siksi EU toteutti sokerireformin, jossa alennettiin tuotantokiintiöitä ja pudotettiin sisämarkkinahintaa 36 prosenttia.

EU pyrkii supistamaan sokerintuotantoa niin paljon, että sen vienti kolmansille markkinoille loppuu. Tämä tarkoittaa tuotannon supistamista noin 17 miljoonasta tonnista 10 miljoonaan tonniin. Suomen sokerintuotannolle se voi merkitä kuoliniskua.

Häviäjiä ovat myös ne Lomé- ja Cotonou-sopimuksista hyötyneet Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maat eli AKT-maat, jotka saivat aikanaan vientikiintiön EU:n sisämarkkinoille.

Puuvillassa edut vastakkain    

Rikkaimpien ja köyhimpien tuottajien edut ovat selkeimmin ristiriidassa puuvillan tuotannossa. Suuria tuottajia ovat Kiina, Yhdysvallat, Intia, Pakistan ja Uzbekistan.

Puuvillan tuotanto on taloudellisesti elintärkeää Länsi-Afrikan köyhille maille, kuten Burkina Fasolle, Beninille, Tshadille, Malille ja Togolle. Ne kuuluvat maailman köyhimpiin maihin. Niiden vientituloista 30-40 prosenttia tulee puuvillan viennistä. Maat kilpailevat vientimarkkinoilla Yhdysvaltojen, Australian ja Keski-Aasian tuottajien kanssa.

Vastakkainasettelua kärjistää se, että Yhdysvaltojen noin 25 000 puuvillantuottajaa saa 3-4 miljardia dollaria tukea, mikä osaltaan on vaikuttanut puuvillan maailmanmarkkinahintojen laskuun ja köyhien maiden vientitulojen putoamiseen.

Afrikan puuvillantuottajien kilpailukyky pysyy heikkona myös siksi, ettei mailla ole puuvillan tuotannossa ja jalostuksessa varaa vastaavaan tuotantotekniseen kehitykseen kuin vauraammilla mailla. Afrikassa tuotanto perustuu käsityövaltaiseen ja härkävetoiseen viljelyyn, kun  teollisuusmaissa sato korjataan neljännesmiljoona euroa maksavilla koneilla.

Yhdysvalloissa yli 70 prosenttia tuotannosta kylvetään geenimuunnelluilla siemenillä, mikä alentaa torjuntakustannuksia ja nostaa satoa. Epätasainen kilpailutilanne alentaa maailmanmarkkinahintaa. Burkina Fasossa tuottaja saa raakapuuvillasta vain 25 senttiä kilolta.

Euroopan unionin alueella puuvillan tuottajia ovat Kreikka, Espanja ja Bulgaria. Ne saavat tuotantotukea noin miljardi dollaria vuodessa. EU on kuitenkin valmis tulemaan köyhien puuvillantuottajien vaatimuksia pitkälle vastaan.

Tuoretuotteet mahdollisuus

Maataloustuotteissa on paljon tuoteryhmiä, joissa kehitysmaat voivat kasvattaa vientiään. Niitä löytyy kalataloudesta, leikkokukista, vihanneksista ja hedelmistä. Vihannesten ja hedelmien maataloustuki on alempi kuin keskeisissä elintarvikkeissa.

Vihannesten ja hedelmien suosio kasvaa elintason noustessa ja ruokatottumusten muuttuessa. Niiden tuotanto maailmassa on kasvanut parissa vuosikymmenessä tuntuvasti. Suuntaus näkyy etenkin Kiinassa, jossa niiden tuotanto kymmenkertaistui vuosina 1980-2005. 

Afrikassa on paljon mahdollisuuksia vihannesten ja hedelmien vientiin, koska Lähi-idän ja Euroopan kasvavat markkinat ovat lähellä.

Köyhät maat tarvitsevat silti voimakasta kehitystyötä ja teollisuusmaiden tukea, jotta niiden tuotanto-olosuhteet, sadon käsittely, varastointi, kuljetus ja markkinointi vastaavat laatua arvostavien kuluttajien tarpeita.

Kasvu on kaikkien etu

Euroopan unioni on tehnyt kauppapolitiikassa jo paljon Afrikan köyhien maiden hyväksi. Lähes kaikki Saharan eteläpuolisen Afrikan maat saavat vähiten kehittyneinä maina yksipuolisen, kiintiöttömän ja tullittoman tuontiedun EU-markkinoille.

EU:ssa on myös tulossa voimaan kumpaakin osapuolta hyödyttävä vapaakauppa Pohjois-Afrikan maiden ja Etelä-Afrikan kanssa. EU:ssa ja köyhän Afrikan alueella tuotetaan varsin harvoja maataloustuotteita, joissa alueiden kilpailuedut menevät ristiin.

Saharan eteläpuolisen Afrikan ongelmat ovat maataloustuotteiden tarjonnan ja markkinointijärjestelmien kehittämisessä. Elintarvikkeita ei tahdo riittää omalle väestölle saati sitten vientiin. On myös EU:n etu, että Afrikan maiden maataloustuotanto ja markkinat kasvavat, sillä kerrannaisvaikutukset koko talouteen ovat mittavat. Kärjistynyt kauppapoliittinen asetelma valitettavasti osittain sulkee tämän näkymän.

 

Kalle Laaksonen

Kirjoittaja on Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen ekonomisti.

Kehitys-Utveckling 2.2007

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Päivitetty 11.6.2007


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi