
Sambia pyrkii nousemaan keskituloisten maiden joukkoon. Talouden vetureina ovat toimineet kaivosteollisuus, matkailu ja monipuolistunut maatalous. Matkailijoita houkuttelee etenkin maan rikas luonto ja kansallispuistot villieläimineen.
Eteläisessä Afrikassa sijaitseva Sambia on tunnettu etenkin Mosi-oa-Tunyan putouksista, jotka tutkimusmatkailija David Livingstone nimesi myöhemmin kuningatar Viktorian mukaan. Sambia on Suomen pitkäaikainen kehitysyhteistyön kumppani.
Sambian 12-miljoonainen väestö koostuu yli 70 bantukansasta. Englannin lisäksi seitsemällä paikalliskielellä on virallisen kielen asema.
Talouskasvustaan huolimatta Sambia kuuluu maailman vähiten kehittyneisiin maihin. YK:n kehitysohjelman inhimillisen kehityksen indeksissä Sambia on 187 maan joukossa sijalla 164 (2013).
Sambian tavoitteena on siirtyä keskituloisten maiden joukkoon vuoteen 2030 mennessä. Maan nopeaa talouskasvua siivittävät kaivosteollisuus ja korkea kuparin hinta.
Sambian sisäiset tuloerot ovat valtavia. Kasvava epätasa-arvo vaikuttaa palvelujen, koulutuksen ja terveydenhuollon saantiin.
Sambia on Suomen pitkäaikainen kehitysyhteistyön kumppanimaa.
Pinta-ala: 752 610 km2
Väestö: 13,26 miljoonaa
BKTL/asukas: 1 070 USD (2010)
Eliniänodote: 47,3 vuotta (2010)
Koulun aloittaa: 95 % kouluikäisistä (2001-2009)
Lähteet: Maailmanpankki, UNDP
Viime vuosina äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä on vähentynyt merkittävästi, mutta kehitystä uhkaa maailman pahimpiin lukeutuva aids-tilanne. Toinen suuri haaste on ympäristöhallinnon kehittäminen ja metsävarojen suojeleminen.
Suomi ja Sambia tekevät yhteistyötä maatalous- ja teollisuustuotannossa, tieteen ja teknologian saralla sekä metsien ja luontokohteiden suojelussa. Suomi haluaa myös edistää avoimuutta ja hyvää hallintoa sekä tukea Sambian hallituksen kykyä toteuttaa sen kehitysohjelmaa.