Anne Heinonen: Saippuan päässä koulusta

Äärimmäinen köyhyys ja tuntemattoman sairauden aiheuttama vamma vaarantavat kenialaisen Caron mahdollisuudet käydä koulua.

Kotona ollessaan Carolyne Muhusa auttaa vanhempiaan muun muassa tiskaamalla. Kuva: Anne Heinonen

Kun Carolyne Muhusa oli pieni lapsi, voimat hänen jaloistaan alkoivat kadota. Aiemmin pihaa pitkin juoksennellut tyttö palasi aluksi konttaamaan, sitten vetämään itseään käsivoimin eteenpäin.

Kukaan ei tiedä, mitä jaloille tapahtui.

Vammastaan huolimatta Caro, 13, tahtoo kouluun. Kouluun hän myös pääsee, sinnikkään pyytämisen jälkeen, vanhempiensa ja eri järjestöjen avulla.

Pitkä kotimatka

Caro asuu Kenian maaseudulla kaukana lähimmästä kaupungista Vihigasta. Matkaamme tapaamaan häntä, jotta Pelastakaa Lapset voi kertoa tukijoilleen yhden esimerkin järjestön toiminnasta.

Tie on niin mutainen, että maasturi on jonkin ajan päästä jätettävä tienviereen ja matkaa jatkettava jaloin. Tiessä on syviä kivisiä uria, mutta maisemien kauneus tasapainottaa vajaan tunnin kestävää kävelyä. Kuumuus luo hikipisaroita.

Tieltä risteää pieni polku Caron kodille. Kävelemme läpi metsikön, yli notkuvan käsintehdyn sillan ja ylös liukasta mäen reunaa. Mäen päältä näkyykin jo pieni peltikattoinen talo.

Olemme kaikki helpottuneita, ettei matka ole enää pidempi.

”Köyhyys on niin valtavaa, että sitä on hankala nähdä”

Haastattelen tytön ja hänen vanhempansa. Selviää, että tytön koulu Vihigassa olisi nyt ensimmäistä päivää loman jälkeen auki, mutta vanhemmilla ei ole ollut rahaa tilata moottoripyörätaksia häntä sinne kuljettamaan.

Tarjoaisimme kyytiä, mutta auto on kovin kaukana. Eikä tyttö voisi lähteä muutenkaan: vanhemmilla ei ole vielä antaa hänelle sisäoppilaitoksen asukkailta vaadittavaa saippuaa. Ja miten voisikaan olla? Kahteen päivään ei ole ollut oikein syötävääkään.

Tilanne alkaa tuntua epätodelliselta. Köyhyys on niin valtavaa, että sitä on hankala nähdä. Että jonkun koulunkäynti voi oikeasti olla kiinni saippuanpalasta.

Toivon että koko tilanne paljastuisi joksikin oudoksi suureksi huijaukseksi, mutta niin ei käy.

Mukanani oleva järjestön työntekijä katsoo hetken perhettä. Sitten hän kaivaa lompakostaan pari seteliä: taksimaksun. Vanhemmat ottavat setelit hiljaisina vastaan.

Kävellessämme takaisin autolle mietin, miten vanha valkotukkainen nainen seuraavana päivänä kantaa 13-vuotiaan tyttärensä selässään alas sen liukkaan mäen ja yli sen pienen käsin tehdyn sillan, kuinka hän nostaa tytön isommalla tiellä moottoripyörän selkään ja istuu tämän taakse pitääkseen tyttärensä turvallisesti pyörän päällä.

Mietin, mitä kaikkea oikeus koulutukseen voi pitää sisällään ja miten paljon ihmiset ovat valmiita sen eteen ponnistelemaan. Ja kuinka kaiken sen ansiosta matka ei onneksi aina katkea, vaikka omat jalat eivät kanna.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka viettää vuoden 2012 Itä-Afrikassa. Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.