Kehityspolitiikkaa kutsutaan mielellään osaksi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Mutta onko populistisen kuuloiselle lauseelle katetta, tai pitääkö katetta edes olla, kehitysmaatutkimuksen emeritusprofessori Juhani Koponen?
Kehityksellä ja turvallisuudella on kytkös: riittävän pitkälle kehittyneet valtiot enää harvoin sotivat keskenään.
“Mutta kyllä siinä aika pitkälle saadaan mennä. Historian valossa kausaalisuus ei ole kovin pitävä”, muistuttaa Juhani Koponen, kehitysmaatutkimuksen emeritusprofessori Helsingin yliopistosta.
Koposen mukaan suhde ei ole myöskään yksinkertaisen lineaarinen, vaan jopa käännetyn U:n muotoinen. Eli jossain vaiheessa vauraus ja kehitys saattavat johtaa konfliktialttiuden lisääntymiseen?
“Kun tietyn ryhmän olot valtion sisällä paranevat, kasvaneet elintasoerot voivat synnyttää jännitteitä ryhmien välille”, Koponen perustelee, ”ja jos katsoo valtioiden välisiä konflikteja ja vaikkapa Euroopan historiaa, niin taloudellinen ja tekninen kehitys on johtanut laajenemispyrkimyksiin, jotka ovat johtaneet kahteen isoon maailmansotaan.”
Mutta ei Koponen tietenkään sitä tarkoita, etteikö köyhyyden vähentämiseen tulisi pyrkiä.
“Sellaista korrelaatiota ei ole, että aina kun kehitystä tapahtuu, se johtaisi konfliktiin. Mutta asioita pitää katsoa tapauskohtaisesti ja kontekstisidonnaisesti. Ei pidä hämmästyä, jos taloudellinen kehitys lietsoisikin jossain konflikteja.”
Olisiko maailma sitten turvattomampi paikka, jos kehitysyhteistyötä ei koskaan olisi tehty?
“Tämä on asia, josta monilla ihmisillä on vakaita käsityksiä. Tutkijana olen kuitenkin sitä mieltä, että nämä käsitykset lepäävät aika hataralla pohjalla”, Koponen aloittaa.
“Me emme tiedä tarkalleen, mikä osa kehityksestä on kehitysyhteistyön tulosta, ja minulla itselläni on käsitys, että kehitysyhteistyön rooli on ollut suhteellisen vähäinen. Joissain tapauksissa se on toiminut katalyyttinä tai osana kehitysprosessia, mutta toisissa tapauksissa voi ehkä sanoa, että siitä on tullut ennemminkin osa ongelmaa.”
Koponen ottaa esimerkikseen Tansanian, keskeisen tutkimuskohteensa ja Suomen pitkäaikaisen kehitysyhteistyön kumppanimaan.
Tansania on suhteellisen vakaa ja rauhallinen mutta äärimmäisen köyhä maa. Koposen mukaan Tansania on onnistunut luomaan – pitkälti ulkomaisella rahalla – järjestelmän, jossa kaikki poliittiset voimat pidetään materiaalisesti tyytyväisinä ja sidoksissa toisiinsa. Tähän joukkoon kuuluu myös armeija, vaikkei kehitysrahoja toki suoraan armeijalle kanavoida. Kehitysapu nimittäin vapauttaa valtion omia, esimerkiksi koulutukseen kaavailtuja rahoja, muihin kohteisiin.
“Hypoteesinomaisesti voisi ajatella, että kun Tansanian-tyyppiseen poliittiseen järjestelmään annetaan rahaa, sillä pystytään ehkäisemään konfliktin puhkeaminen. Mutta onko se pitkällä tähtäimellä Tansanialle eduksi, kun talouden perusta ja sosiaaliset ja poliittiset epäkohdat ovat vieläkin ratkaisematta?” Koponen pohtii.
“Eikä Tansanian poliittista vakauttakaan pidä ihan annettuna ottaa, koska pikkaisen on merkkejä, että joskus siellä saattaa vielä konfliktikin syttyä.”
Entä sitten Suomi ja suomalaiset, onko kehitysyhteistyö lisännyt tai taannut meidän turvallisuuttamme?
“Kehitysyhteistyö on osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa nimenomaan laajan turvallisuuden merkityksessä, kuten turvallisuuspoliittisessa selonteossakin sanotaan.”
Toinen asia on, että kehitysyhteistyö on Suomen ulkopolitiikkaa.
“Jos katsotaan, että EU-jäsenyys on Suomen turvallisuutta parantanut, niin kehitysyhteistyö on ollut mukana tämän lisääntyneen turvallisuuden aikaansaamisessa”, Koponen pohtii.
“Yksi asia vielä”, emeritusprofessori lisää.
“En ole ihan vakuuttunut, että se on ollut kauhean hyväksi kehitysyhteistyön sisällölle, että se on niin voimakkaasti ulkoasiainministeriön alaisuudessa ja poliittisessa ohjauksessa.”
Ulkoministeriössä byrokratia on keskitettyä ja kehitysyhteistyön suunta riippuu siitä, kuka sattuu istumaan huipulla. Ihmiset vaihtuvat ja institutionaalinen muisti haipuu, samoja asioita toistetaan ja päätöksenteko on edelleen varsin Helsinki-keskeistä, Koponen listaa.
“Kun tätä UM-hommaa on tullut aika pitkää seurattua, niin on tullut fiilis, että se ei välttämättä ole kaikista paras paikka tehdä sen tyyppistä hommaa, kuin pitkäjänteinen kehitysyhteistyö ideaalisimmillaan on.”
Jos kehityspolitiikka ja -yhteistyö ei olisi hallinnollisesti ulkoministeriön alaisuudessa, alkaisiko maamme Kehityspoliittisen toimenpideohjelman esittelykään sanoilla Kehityspolitiikka on keskeinen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa?
“Toki se lause siellä olisi, koska sitä tarvitaan jo siihen käytettävien rahojen perusteluksi. Mutta ehkei se ihan niin keskeisellä sijalla olisi.”
Lauri Haapanen
Onko kehitysyhteistyö turvallisuuspolitiikkaa? “Toki”, sanoo neuvonantaja Olli Ruohomäki ulkoministeriön kehityspoliittiselta osastolta.
“Mutta nykymaailmassa asioiden yhtymäkohdat ja syy–seuraus-suhteet ovat niin kompleksiset ja monitasoiset, että suoria yhteyksiä on mahdotonta yksiselitteisesti vetää.”
Turvallisuus on jakamatonta eli turvattomuus jossakin on aina myös meiltä pois. Tämä on laajan turvallisuuskäsityksen lähtöoletus, ja perinteisesti tätä on pidetty myös kehityspolitiikan tausta-ajatuksena.
“Mutta meilläkin on menty Yhdysvaltojen tapaan kohti suppeammin määriteltyä turvallisuutta”, sanoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.
Päivitetty 6.6.2012