Anne Heinonen: Mielikuvia suurempi Etelä-Sudan

Kun BBC:n sivuilla kerrottiin heimojen välisten karjavarkauksien vaatineen jälleen sata kuolonuhria, olin samassa osavaltiossa. En nähnyt yhtään tappoa enkä kuullut yhtään aseen laukaisua.

Etelä-Sudan on yksi Afrikan valtavista valtioista, joka kunnon teiden puuttumisen takia tuntuu vieläkin valtavammalta. Ennen Etelä-Sudanin itsenäistymistä Sudan oli Afrikan suurin valtio. Opin sen vasta kuukautta ennen kuin lähdin Etelä-Sudaniin.

Nuoret tanssimassa eri heimojen tansseja viikonlopputanssit Malakalissa, joka sijaitsee pohjoisosassa Etelä-Sudania. Kuva: Anne Heinonen

Sudan oli kauan alue, jonne en olisi suin surminkaan suostunut lähtemään, en etenkään maitse. Siitä syytän, tai kiitän, kymmeniä sudanilaispakolaisia ja rajan tuntumasta Herran vastarinta -armeijaa paenneita ugandalaisevakkoja, jotka ovat kertoneet, miksi joutuivat kotinsa jättämään.

Olin kuitenkin kuullut asioiden muuttuvan. Vuosien ajan maahan oli valunut paluumuuttajia, jotka tahtoivat kokeilla, josko vihdoin olisi aika lopettaa odottaminen ja aloittaa oma elämä uudelleen.

Muistin sudanilaispojan, joka kertoi rakastuneensa korvia myöten pakolaisleirillä tapaamaansa sudanilaistyttöön. Heidän yhteisenä haaveenaan oli perustaa perhe Sudanissa, sitten kun siellä olisi siihen tarpeeksi turvallista.

Todellisuus oli kuitenkin toisenlainen

Ennakkoluulot olivat kuitenkin tiukassa. Ugandasta lähtiessäni mietin puolitosissani, pitäisikö matkatavaroikseni pakata 20 litraa puhdasta vettä. Luin jopa artikkeleita siitä, miten mahdollisissa uhkaavissa tilanteissa pitää toimia.

Vietin Etelä-Sudanissa maaliskuussa kaksi viikkoa, ja sinä aikana todellisuus paljastui toisenlaiseksi.

Se oli bussin penkillä pomppiva vanhahko nainen, joka tarjosi arabiaksi sitruunakeksipakettia ja joka sinkoillessaan töyssyjen voimasta milloin mihinkin suuntaan nauroi ääneen kuin huvipuistossa. Kuuden tunnin ajan.

Se oli eteläsudanilaisen pikkukaupungin taianomainen pölyävä pääkatu, jota Khartoumista vedetty sähkö valaisi auringon laskiessa kadun toiseen päähän ja täysikuun noustessa toisesta.

Se oli lauantai-illan tuhatpäinen juhlaväki tanssimassa naimisiin meneviä shilluk-heimonsa jäseniä. Ja joka puolella ihmisiä, jotka toivottavat tervetulleeksi, ihmisiä, jotka kertovat maalleen olevan siunaus, että ulkomaalaiset ovat auttamassa heitä uuden valtion rakentamisessa.

Vuosia sodassa ja paossa eläneet ihmiset ovat nyt täynnä toivoa siitä, että elämällä on tarjota heille juuri se, mitä he tahtovat: koulutusta, lääkäreitä, öitä jolloin ei tarvitse pelätä.

Vaikka väkivaltaisuudet ja nälänhätä edelleen vaikeuttavat useiden eteläsudanilaisten elämää, aseet ovat hiljenneet jo monissa osissa maata. Joillekin ihmisille se on muuttanut koko maailman.