
Aurinkoenergia ei ole Kambodžassa vielä kovin tunnettua. Suomen tukema hanke raivaa yrityksille mahdollisuuksia edistää maaseudun sähköistämistä aurinkoenergialla.
Peruslähtökohta on tässä: kolme neljästä Kambodžan kodista ei ole sähköverkossa. Silti miltei kaikissa kodeissa ladataan puhelimia ja katsotaan televisiota – monet ovat lukutaidottomia, joten televisio tarjoaa viihteen lisäksi ikkunan maailman tapahtumiin. Useimmiten virta otetaan auton akuista, jotka latautuvat dieselgeneraattoreilla.
Aurinkopaneeleilla koti sähköistyisi kätevämmin, puhtaammin ja pidemmän päälle myös edullisemmin. Aurinkoenergian käyttöä edistävä Pico Sol -järjestö on huomannut, ettei se käy kuitenkaan ihan tuosta vain.
”Moni aurinkoenergialla ladattavia tuotteita valmistava yritys on todennut, että jakelu Kambodžan maaseudulle ei ole kannattavaa”, Pico Solin toiminnanjohtaja Jolanda Zwetsloot kertoo.
Tiettömiin kyliin on hankala päästä. Ja vaikka tuotteita saisikin toimitettua, paikallista läsnäoloa vaativat asiat kuten huollot tai osamaksujen kerääminen ovat osoittautuneet hankaliksi – ja kalliiksi.
Pico Sol laskee, että Kambodžassa on kaksi miljoonaa perhettä, joille aurinkoenergia olisi ihanteellinen ratkaisu. Vaikka ostovoima ei ole valtava, nykyisin käytössä olevat auton akut osoittavat, että sähköä tarvitaan. Markkinat ovat potentiaalisesti suuret, jos ostaja ja myyjä vain saataisiin kohtaamaan.
Niinpä Pico Sol on yhdessä aurinkotuotteita valmistavan Kamworksin kanssa alkanut luoda myyntiverkostoa, jota yritykset voivat käyttää tuotteidensa jakeluun. Hanke on osa Suomen rahoittamaa Mekongin alueen energia- ja ympäristöohjelmaa, joka tukee uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja ilmastonmuutoksen torjuntaa.
Hanke alkoi vuonna 2011. Tähän mennessä Pico Sol on kouluttanut 70 pienyrittäjää maaseudun kylissä. Toistaiseksi he myyvät vain Kamworksin valmistamia auringossa ladattavia Moonlight-lamppuja, mutta jatkossa jakeluverkosto laajenee muidenkin aurinkoenergiayritysten tuotteiden välittämiseen.
”Tavoitteemme on, että vuoteen 2018 mennessä verkosto toimii itsenäisesti eikä enää tarvitse tukirahoitusta”, Zwetsloot kertoo.
Yksi haaste maaseudun sähköistämiseen aurinkoenergialla on ihmisten asenteissa ja tietämättömyydessä. Monet ovat epäluuloisia. Tuotteiden pitää siksi olla erityisen hyvälaatuisia ja luotettavia, ja takuun täytyy pelata, sanoo Kamworksin operatiivinen johtaja Brecht van der Laan.
”Pystymme helposti korjaamaan laitteet, koska ne valmistetaan täällä. Markkinoilla on esimerkiksi Kiinassa valmistettuja aurinkolamppuja, jotka ovat rikkoutuessaan käyttökelvottomia, koska varaosia ei ole saatavilla”, van der Laan sanoo.
On myös tärkeää, että tuotteet sopivat paikallisiin olosuhteisiin.
”Kun haluamme tehdä markkinatutkimusta, kävelemme tuohon kylän raitille”, van der Laan kertoo. ”Moonlight-lamppu kehitettiin pitkälti yhteistyössä kyläläisten kanssa.”
Kamworksin tuotteet valmistetaan Sré Ampilin kylässä, noin tunnin matkan päässä pääkaupungista Phnom Penhistä.
Kerosiinilamput ja auton akut virtalähteenä tulevat pidemmän päälle kalliimmiksi kuin aurinkopaneelit. Asetelmassa on ristiriita: köyhillä ei ole varaa halvempaan aurinkoenergiaan, koska muutaman sadan euron alkukustannus on liian suuri, sanoo Kamworksin johtaja ja toinen perustajista Arjen Luxwolda.
”Auton akut ovat itse asiassa erittäin huono ratkaisu kotien sähköistämiseksi. Auton akku on tarkoitettu käynnistämiseen, eli antamaan lyhyen aikaa paljon virtaa. Televisio taas tarvitsee vähän virtaa pitkän ajan. Siksi akut rikkoutuvat helposti ja ihmisten pitää ostaa uusia. He ostavat akkuja myös käytettynä, mikä tekee yhtälöstä vieläkin kalliimman”, Luxwolda selittää.
Esimerkiksi koko talon sähköistäminen aurinkoenergialla maksaa itsensä takaisin parissa vuodessa, Luxwolda sanoo.
Aurinkolamppujakin tarjotaan osamaksulla: asiakas voi maksaa noin 20 euroa maksavan lampun kolmen tai kuuden kuukauden aikana.
Jatkossa jakeluverkostoon onkin suunnitteilla ottaa mukaan mikrolainoitusorganisaatioita, jotta rahoituskuvio järjestyisi joustavammin ja tehokkaammin, Pico Solin Jolanda Zwetsloot sanoo.
Olli Moilanen
Hollantilaisella insinöörillä Arjen Luxwoldalla oli vuosien ajan tapana tulla Sré Ampilin kylän orpokotiin tekemään vapaaehtoistyötä. Työstä suuri osa oli aurinkoenergialaitteiden asennusta.
Pikku hiljaa alkoi syntyä ajatus, että aurinkoenergiaa voisi käyttää laajemminkin maaseudun sähköistämiseen. Vuonna 2006 Luxwolda perusti yhdessä maanmiehensä Jeroen Verschellingin kanssa Kamworksin.
”Aluksi ajattelimme, että perustaisimme kansalaisjärjestön, koska tavoitteemme oli yhteiskunnallinen”, Luxwolda muistelee. ”Pian kuitenkin ymmärsimme, että meidän pitää perustaa yritys, jotta toiminta olisi kestävää. Kyse on tuotteiden valmistamisesta ja myymisestä.”
Yrityksen missioksi määriteltiin maaseudun sähköistäminen aurinkoenergialla. Toimitilatkin ilmentävät yrityksen ideologisia tavoitteita: yritys ja sen vieressä toimiva Pico Sol -järjestö pyörivät aurinkoenergialla.
Sähkölinja kuitenkin asennettiin pari vuotta sitten, kun yritys tarvitsi rakentamiseen varasähköä eikä generaattori ollut hyvä vaihtoehto. Etuna on, että silloin kun yritys ei itse käytä kaikkea energiaa, Kamworksin aurinkopaneelit syöttävät energiaa Kambodžan sähköverkkoon.
”Mittaamme menestystämme mieluummin sillä miten paljon olemme pystyneet levittämään aurinkoenergian käyttöä kuin että kuinka paljon olemme tehneet voittoa”, yhtiön operatiivinen johtaja Brecht van der Laan selittää.
Yritys tuottaa aurinkoenergiaratkaisuja pienistä Moonlight-lampuista koko talon sähköistykseen. Moonlight-valaisimia on viety myös naapurimaihin Kaakkois-Aasiaan ja moniin Afrikan maihin.