Elina Hirvonen: Afrikkalaisen yhtenäisyyden irvikuva
Libyalainen autiomaaopas Ohman esittelee kännykkäkameralla kuvattua videota. Tuuli pyörittää autiomaan hiekkaa, taustalla soi omituisen imelä musiikki. Pian kuvaan ilmestyy ihmisiä. Maassa makaavia, outoihin asentoihin jähmettyneitä mustaihoisia miehiä. ”Löysimme heidät sattumalta matkalla Libyan Saharassa. Heitä oli kaksikymmentäviisi. Kaikki olivat kuolleet.” Ohman ja hänen kollegansa soittivat satelliittipuhelimella poliisit paikalle. Virallisen selityksen mukaan miehet olivat ylittämässä Saharaa eteläisemmän Afrikan maista, ja kuolivat matkan aikana janoon.
Öljystä ja arvaamattomasta presidentistä tunnettu Libya on toiseksi viimeinen Afrikan maa vajaan kolmen kuukauden ajomatkallamme Sambiasta Suomeen. Maahan pääsy turistina ei ole ihan yksinkertaista: matkailijat pääsevät Libyaan vain paikallisen matkanjärjestäjän avulla. Matkatoimisto hoitaa viisumit, kaikkialle tarvittavat matkustusluvat ja loputtoman byrokratian. Lisäksi koko ajan mukana kulkee matkatoimiston edustaja, jonka tehtävä on valvoa matkailijoita. Meidän takapenkillämme istuu matkatoimiston lähettämä Herra Ahmed, tupakkaa ketjussa polttava bussikuski, joka ei puhu sanaakaan englantia. Kommunikaatio hoituu piirtämällä, käsimerkeillä ja arabian oppikirjan avulla.
Siirtolaisten virta
Egyptin ja Libyan rajalla tulkiksi tulee raja-aseman johtaja herra Sharafddin, Englannissa 1970-luvulla opiskellut hampaaton herra, joka ehtii rajamuodollisuuksiin kuluvan kolmen tunnin aikana kertoa näkemyksiään maan historiasta ja nykytilasta. Yksi asia tulee toistuvasti esiin: vaikka länsimaisen matkailijan on hankala tulla Libyaan, maan rajojen yli kulkee massoittain afrikkalaisia siirtolaisia. ”Heitä on kohta jo saman verran kuin libyalaisia”, kertoo Sharafddin.
Libyan pääkaupungin Tripolin kaduilla kulkee tyylikkäästi pukeutuneita, huivipäisiä, ranskaa puhuvia naisia. He ovat marokkolaisia, ja tulleet Libyaan työn perässä. Yksi heistä on 25-vuotias Amal, joka polttaa vesipiippua tripolilaisessa katukahvilassa. Yleensä vesipiipun julkinen polttelu on Libyassa miesten puuhaa, mutta Amal ei piittaa siitä. ”Tulin tänne, koska Marokosta on vaikea löytää töitä. Mutta elämä täällä on hankalampaa, vapauksia on niin vähän.”
Amalin kaltaisten, itsevarmojen, maahan työpaikan perässä tulleiden ihmisten lisäksi Libya on täynnä myös toisenlaisia siirtolaisia. Ihmisiä, jotka ovat tulleet maahan laittomasti, ja usein riskeeranneet henkensä matkalla. Osa heistä on nuoria nigerialaisia tyttöjä, jotka on kuljetettu maahan prostituoiduiksi. Osa on pakolaisia Tshadin, Sudanin ja Afrikan sarven maiden konfliktialueilta, osa useista Afrikan maista aavikon halki kulkeneita siirtolaisia, joiden haaveissa on matka meren yli Eurooppaan.
Ihmisoikeusjärjestöt huolissaan
Libyan presidentti Muammar Gaddafi on ollut äänekäs Afrikan Unionin puuhamies ja afrikkalaisen yhtenäisyysajattelun julistaja. Nyt afrikkalaiset ihmisoikeusaktivistit ovat kutsuneet Libyan tapaa kohdella siirtolaisia koko afrikkalaisen yhtenäisyysajattelun irvikuvaksi. Taustalla ovat uutiset, joiden mukaan libyalaiset viranomaiset ovat tappaneet viimeisen kahden vuoden aikana useita satoja siirtolaisia vain siksi, että nämä ovat tulleet maahan ilman papereita. Myös nyt sadat nigerialaiset ja sudanilaiset siirtolaiset odottavat teloitetuksi tulemista Libyassa.
Myös YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on kritisoinut voimakkaasti Libyan tapaa kohdella siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita. Asia on noussut esiin erityisesti sen jälkeen, kun Italia palautti toukokuussa rannikolleen saapuneita turvapaikanhakijoita Libyaan tutkimatta sitä, kuinka moni heistä olisi ollut kansainvälisten sopimusten nojalla oikeutettu hakemaan turvapaikkaa. Nyt monet EU-maat toivovat tiiviimpää yhteistyötä Libyan kanssa Afrikan maista tulevien siirtolaisten pitämiseksi Euroopan rajojen ulkopuolella. Yksi EU-maiden toiveista on, että Libya voitaisiin määritellä pakolaisten vastaanottomaaksi niin, etteivät sitä kautta kulkevat turvapaikanhakijat koskaan saapuisi Euroopan puolelle. UNHCR ja kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt pitävät ajatusta Libyan ihmisoikeustilanteen takia mahdottomana.
"Me emme kestä tätä tilannetta enää"
Kun katselemme Ohmanin esittelemää tuhruista videota pohdimme, mitä siinä näkyville ihmisille oikeasti tapahtui. Ei kaksikymmentäviisi ihmistä kuole janoon sillä tavalla, jokainen samaan aikaan ja samassa paikassa. Ohman kohauttaa hartioitaan. ”Täällä on kohta miljoonia laittomia siirtolaisia, eikä hallitus pysty pitämään rajoja kiinni. Sen on loputtava. Me emme kestä tätä tilannetta enää.”
Kirjoittajan nimellä Global.finlandissa julkaistut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajien kantaa.
