Georgiaan kuuluvat Abhasia ja Etelä-Ossetia ovat pyristelleet eroon emämaastaan Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien. 1990-luvun alun sotien jälkeen alueella oli pitkään suhteellisen rauhallista, mutta vuonna 2008 tilanne kärjistyi, kun Georgia hyökkäsi Etelä-Ossetiaan ja Venäjä vastasi kovin ottein Georgian hyökkäykseen. Kiistan taustalla ovat neuvostoajoilta periytyvät etniset ristiriidat, mutta myös vaikutusvaltaansa puolustavan Venäjän ja länsimielisen Georgian kilpailu.
Vaikka vuoden 2008 sota päättyi lyhyeen, sen paremmin Abhasian kuin Etelä-Ossetiankaan asemaan ei ole löydetty pysyvää ratkaisua eivätkä Venäjän ja Georgian välit ole parantuneet. Tuhannet pakolaiset odottavat edelleen pääsyä koteihinsa.
Abhasian konflikti
Venäjän keisarikunta levittäytyi 1700- ja 1800-luvuilla myös Georgian, Etelä-Ossetian ja Abhasian alueille. Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1918 Georgia julistautui itsenäiseksi. Puna-armeija kuitenkin hyökkäsi maahan vuonna 1921, ja Georgiasta tehtiin neuvostotasavalta.
Perinteisesti hyvissä väleissä Venäjän kanssa olleet ossetialaiset tukivat puna-armeijaa. Lopulta Etelä-Ossetiasta tuli autonominen alue Georgian sisällä, Pohjois-Ossetia jäi varsinaisen Neuvostoliiton osaksi. Käytännössä konflikti sai alkunsa, kun etnisten ryhmien perinteiset alueet pirstoutuivat uusien rajojen vuoksi.
Abhasiasta puolestaan tuli vuonna 1921 autonominen neuvostotasavalta. Mustanmeren rannalla sijaitseva alue oli kuitenkin neuvostoeliitin suosima turistikohde, ja vuonna 1931 Neuvostoliiton johtaja, alun perin georgialainen Josif Stalin, päätti liittää Abhasian Georgiaan.
Seurauksena abhaasien oma kieli ja kulttuuri tukahdutettiin ja alueelle alettiin asuttaa georgialaisia. Abhaasinkielinen opetus kiellettiin ja kirjoitustapa muutettiin georgialaiseksi. Tilanne helpottui Stalinin kuoltua vuonna 1953, mutta väestösuhteet säilyivät epätasapainoisina: Neuvostoliiton romahtamisen aikaan Abhasiassa oli lopulta yli viisi kertaa enemmän georgialaisia kuin abhaaseja.
Neuvostoliiton alkaessa natista liitoksissaan nationalistiset tunteet alkoivat lisääntyä sekä Georgiassa, Etelä-Ossetiassa että Abhasiassa. Eteläossetialaiset ja georgialaiset alkoivat kahakoida vuonna 1989 Etelä-Ossetian autonomiavaatimusten vuoksi, ja neuvostojoukot saapuivat tukahduttamaan taisteluita. Väkivalta lisääntyi Etelä-Ossetian ilmoitettua haluistaan erota Georgiasta vuonna 1990.
Georgia julistautui itsenäiseksi vuonna 1991, samoin Etelä-Ossetia. Samana vuonna sen ja Etelä-Ossetian väliset jännitteet kärjistyivät lopulta sodaksi. Satoja ihmisiä kuoli ja kymmeniä tuhansia pakeni. Taistelut jatkuivat vuoteen 1992 asti, jolloin Venäjä, Georgia ja Etelä-Ossetia sopivat rauhanturvaajiensa sijoittamisesta alueelle.
Myös Abhasia alkoi samoihin aikoihin pyrkiä eroon Georgiasta, ja kun Georgia julistautui itsenäiseksi, vahvempaa yhteyttä Venäjään kannattavien äänet nousivat entistä selvemmin esiin Abhasiassa.
Vuonna 1992 Georgia hyökkäsi maahan taltuttaakseen sen itsenäistymishalut. Taistelut abhaaseja vastaan jatkuivat 14 kuukautta, ja vuonna 1993 abhaasit ajoivat georgialaiset pois alueelta saatuaan apua Pohjois-Kaukasian aseellisilta ryhmittymiltä ja Venäjältä.
Kymmenentuhatta ihmistä kuoli ja jopa 250 000 etnistä georgialaista – käytännössä koko Abhasian georgialaisväestö – pakeni. Taisteluissa raportoitiin laajoista ihmisoikeusloukkauksista.
Vuonna 1994 Abhasia ja Georgia tekivät tulitauon ja alueelle tuli pääasiassa venäläisiä YK-rauhanturvaajia. Abhasia julistautui itsenäiseksi, mutta itsenäisyyttä ei tunnustettu kansainvälisesti.
Seuraavina vuosina alueella oli rauhallisempaa, vaikka satunnaiset kahakat ja kiistely jatkuivat edelleen. Etelä-Ossetia ja Abhasia ilmoittivat edelleen itsenäistymishaluistaan ja järjestivät vaaleja, joita Georgia ei tunnustanut.
Myös Venäjän ja Georgian välit alkoivat kiristyä. Jo vuonna 2001 Venäjä syytti Georgiaa tshetsheenikapinallisten suojelemisesta. Seuraavana vuonna Yhdysvaltain joukot saapuivat kouluttamaan ja varustamaan Georgian armeijaa terrorismin vastaisissa operaatioissa.
Suhteet huononivat entisestään, kun Georgian johtoon nousi vuonna 2004 länsimielinen Mihail Saakashvili, joka haluaa viedä maan Natoon ja EU:n jäseneksi.
Saakashvili vannoi palauttavansa Georgian alueellisen yhtenäisyyden ja tuovansa Abhasian ja Etelä-Ossetian jälleen Georgian yhteyteen.
Samoihin aikoihin Venäjän suhteet Abhasiaan ja Etelä-Ossetiaan alkoivat lämmetä. Venäjää miellytti etenkin vuonna 2001 Etelä-Ossetian presidentiksi valittu venäläismielinen Eduard Kokoity, ja vuonna 2006 maa alkoi nimittää sekä Etelä-Ossetian että Abhasian johtajia presidenteiksi.
Etelä-Ossetia sijaitsee Georgian pohjoisosissa Kaukasusvuorten eteläpuolella. Alueen viranomaisten mukaan asukkaita on noin 72 000, mutta ajatushautomo International Crisis Groupin mukaan väkiluku on kutistunut 1990-luvun alun jälkeen noin 30 000:een. Etnisiä georgialaisia on jäljellä enää 2 500, sillä suurin osa heistä on paennut sotien seurauksena. Alue toimii itsenäisen valtion tavoin, ja sillä on oma parlamenttinsa ja presidenttinsä. Nykyinen presidentti Leonid Tibilov valittiin virkaansa maaliskuussa 2012, sitä ennen maata johti Eduard Kokoity.
Etelä-Ossetia piti vuosina 1992 ja 2006 kansanäänestykset, joissa suurin osa väestöstä äänesti itsenäistymisen puolesta. Toisaalta esimerkiksi International Crisis Groupin mukaan eteläossetialaiset ovat vaatineet myös Venäjään liittymistä.
Venäjä tunnusti Etelä-Ossetian itsenäisyyden vuoden 2008 sodan jälkimainingeissa. Sen jälkeen tunnustajien joukkoon ovat kuitenkin liittyneet vain Nicaragua, Venezuela, Nauru ja Tuvalu.
Vuoden 2008 sota jätti Etelä-Ossetiaan syvät jäljet, ja käytännössä se on hyvin riippuvainen Venäjästä. Yli puolet hallituksen jäsenistä on venäläisiä, Venäjä lahjoittaa 99 prosenttia sen budjetista ja lähes kaikilla ihmisillä on Venäjän passi. Venäjällä on Etelä-Ossetian kanssa sopimus alueen rajojen puolustamisesta, ja sillä on alueella sotilaita sekä ohjuksia.
Venäjä on käytännössä ainoa Etelä-Ossetian kauppakumppani, sillä kauppareitit Georgiaan on suljettu. Alueesta on tullut myös järjestäytyneen rikollisuuden turvasatama.
Abhasia sijaitsee Georgian luoteisosissa Mustanmeren rannalla. Asukkaita on noin 214 000. Heistä vajaat 70 000 on etnisiä abhaaseja. Lisäksi maassa elää muita etnisiä ryhmiä, ja joidenkin tietojen mukaan maassa saattaa olla etnisiä georgialaisia lähes yhtä paljon kuin abhaaseja. Alue toimii itsenäisen valtion tavoin ja sillä on oma parlamenttinsa ja presidenttinsä.
Abhasia katsoo, että vuoden 1992 sota käytännössä johti sen itsenäistymiseen ja että se liitettiin Georgiaan joka tapauksessa aikoinaan väkisin. Abhasiaa johti viime vuodet Venäjän kanssa hyvissä väleissä oleva Sergei Bagapš, joka kuitenkin kuoli toukokuussa 2011. Uudeksi presidentiksi valittiin Aleksandr Ankvab, entinen kommunistipuolueen virkamies.
Venäjä, Nicaragua, Venezuela, Nauru, Tuvalu ja Vanuatu ovat tunnustaneet Abhasian itsenäisyyden. Silti Abhasialla on tiiviit suhteet Venäjään. Lähes kaikilla asukkailla on Venäjän kansalaisuus, ja Venäjä maksaa eläkkeitä maahan. Venäjällä ja Abhasialla on sopimus alueen puolustamisesta, ja Venäjällä on alueella sotilaita ja ohjuksia. Abhasia käy kauppaa lähinnä vain Venäjän kanssa.
Georgia ei hyväksy Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyysvaatimuksia, sillä sen mielestä ne ovat osa sen omaa aluetta. Vuonna 2004 valtaan noussut presidentti Mihail Saakashvili lupasi kautensa aluksi liittää Etelä-Ossetian ja Abhasian takaisin Georgiaan mutta ei ole onnistunut siinä.
Saakashvili on myös tiivistänyt suhteita länsimaihin, etenkin Yhdysvaltoihin. Hän haluaa Georgian liittyvän Natoon ja EU:hun. Viime vuosina Georgia on myös nostanut sotilaskapasiteettiaan. Georgiaa yhdistää länteen myös öljyputki, joka kulkee Kaspianmeren, Georgian ja Turkin kautta Eurooppaan.
Venäjä on 1990-luvun jälkeen tiivistänyt jatkuvasti suhteitaan Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan. Se korostaa, että kapinallisalueilla on oikeus valita asemansa. Venäjä on myös huolissaan Georgian Nato- ja EU-suunnitelmista, sillä se pitäisi maan mielellään oman vaikutuspiirinsä alaisena muiden entisten neuvostotasavaltojen tavoin. Myös Yhdysvaltain taloudellinen ja poliittinen vaikutus Georgiaan huolestuttaa Venäjää.
Suurin osa kansainvälisestä yhteisöstä tukee Georgiaa sen vaatimuksissa pitää Abhasia ja Etelä-Ossetia itsellään. Kansainvälinen yhteisö on myös mukana välittämässä konflikteja: Genevessä käydään tasaisin väliajoin neuvotteluja Etyjin, EU:n ja YK:n johdolla.
Toisaalta länsimailla on myös muunlaisia intressejä alueella. Georgia on tärkeä, koska Länsi-Eurooppa yrittää vähentää riippuvuuttaan Venäjän öljystä ja kaasusta. Ainakin kaksi öljyputkea vie öljyä Kaspianmereltä Georgian kautta länteen.
Myös Yhdysvallat on investoinut öljyputkeen, joka kulkee Azerbaidžanista Georgian kautta Turkkiin. Georgian armeija on myös saanut tukea Yhdysvalloilta, ja Yhdysvallat on kouluttanut maan sotilaita terrorismin vastaisen sodan tueksi.
International Crisis Groupin mukaan yksi käännekohdista Georgian ja Venäjän suhteiden huononemisessa oli Kosovon itsenäistyminen helmikuussa 2008. Länsimaat kannattivat itsenäisyyttä, Venäjä ei. Venäjä kuitenkin totesi, että itsenäistyminen oli ennakkotapaus, jota voidaan soveltaa myös Etelä-Kaukasuksen maihin.
Keväällä 2008 Venäjä ilmoitti lähentävänsä suhteitaan Abhasiaan ja Etelä-Ossetiaan. Georgia syytti Venäjää siitä, että se suunnittelee alueiden liittämistä itseensä.
Samaan aikaan Etelä-Ossetia ja Georgia syyttelivät toisiaan sotilaallisen voiman käytöstä. Georgian kerrottiin siirtäneen tykistöään lähelle Etelä-Ossetiaa, ja Etelä-Ossetia sanoi alkaneensa evakuoida naisia ja lapsia sodan uhan tieltä. Venäjä puolestaan varoitti, että aluetta uhkaa laaja sotilaallinen yhteenotto. Jännitteet kiristyivät myös Georgian ja Abhasian välillä, ja Abhasia väitti Georgian olleen alueella tapahtuneiden räjähdysten takana.
Elokuun alkupuolella Georgia lopulta hyökkäsi yllättäen Etelä-Ossetian pääkaupunkia Tskhinvalia kohti. Georgian mukaan hyökkäyksen tarkoituksena oli palauttaa alueelle maan perustuslain mukainen järjestys. Alueen kapinalliset vastasivat hyökkäykseen tarttumalla aseisiin, ja myös Venäjä lähetti alueelle joukkojaan. Venäjä eteni myös Etelä-Ossetian ulkopuoliseen Georgiaan ja alkoi pommittaa sitä.
Venäjä antoi tukea myös Abhasian joukoille, jotka ajoivat Georgian armeijan pois Kodorin solasta. Sola oli sen ainoa tukikohta Abhasian alueella. Abhasian alue jäi abhaasijoukkojen haltuun.
Taisteluiden seurauksena pakeni yhteensä yli 100 000 ihmistä, ja noin 850 siviiliä kuoli. Pääasiassa pakolaiset olivat etnisiä georgialaisia.
Muutaman päivän taistelujen jälkeen Georgia ilmoitti aloittaneensa tulitauon ja vetäneensä joukkonsa Etelä-Ossetiasta. Ilmoituksesta huolimatta Venäjän kerrottiin jatkaneen sotatoimia sekä Etelä-Ossetiassa että muualla Georgiassa. Venäjä puolestaan syytti Georgiaa iskuista joukkojaan vastaan.
Osapuolten syytellessä toisiaan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj sekä Euroopan unionin johtajat kiirehtivät Tbilisiin ja Moskovaan välittämään rauhaa. Viiden päivän kiivaiden taisteluiden jälkeen Georgia ja Venäjä hyväksyivät Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn neuvotteleman tulitauon.
Reilu vuosi sodan jälkeen EU julkisti raportin Georgian sodan syistä. Raportin mukaan kumpikaan osapuoli ei ollut yksin syyllinen sotaan, mutta ensimmäisen laukauksen ampunutta Georgiaa voidaan pitää sodan aloittajana. Toisaalta raportissa todettiin myös, että Venäjä provosoi tilannetta etukäteen ja että sen vastatoimet olivat suhteettoman suuret. Molempien osapuolten katsotaan rikkoneen sodan sääntöjä.
Myös ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Venäjä ja Georgia rikkoivat sodan sääntöjä. Järjestön mukaan Etelä-Ossetian joukot suorittivat etnisen puhdistuksen georgialaiskylissä konfliktin aikana. Etelä-Ossetian joukkojen on kerrottu systemaattisesti ryöstelleen, polttaneen ja jyränneen puskutraktoreilla georgialaisten koteja jopa tulitauon solmimisen jälkeen.
Tulitauosta huolimatta konfliktin mahdollisuus kytee edelleen. Tilannetta vaikeuttaa se, että Etelä-Ossetian tuntumassa partioineet Etyj-tarkkailijat lopettivat operaationsa kesä-heinäkuun 2009 vaihteessa. Aiemmin keväällä joukkojen mandaattia pyrittiin pidentämään, minkä Venäjä kuitenkin esti veto-oikeudellaan.
Samoihin aikoihin Abhasiasta poistui YK:n rauhanturvaoperaatio UNOMIG Venäjän käytettyä YK:n turvallisuusneuvostossa veto-oikeuttaan. Tiimi ehti olla maassa vuodesta 1993, jolloin se tuli tarkkailemaan Abhasian separatistien ja Georgian joukkojen välistä tulitaukoa.
Ainoa alueelle jäänyt kansainvälinen tarkkailijajoukko ovat lokakuussa 2008 alueelle sijoitetut EU-tarkkailijat, jotka eivät kuitenkaan pääse Etelä-Ossetian tai Abhasian rajojen sisäpuolelle.
Sodan jälkeen Venäjän suhteet Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan ovat lähentyneet entisestään. Konfliktin jälkimainingeissa elokuussa 2008 Venäjä tunnusti sekä Abhasian että Etelä-Ossetian itsenäisyyden kansainvälisistä protesteista huolimatta. Myöhemmin itsenäisyyden ovat tunnustaneet myös Nicaragua, Venezuela, Nauru ja Tuvalu sekä lisäksi Vanuatu pelkän Abhasian. Venäjän johtoa on vieraillut alueella, mikä on kirvoittanut kritiikkiä Georgialta.
Venäjällä myös on Etelä-Ossetian ja Abhasian alueella yhä sotilaita, vaikka tulitaukosopimuksen mukaan joukkojen olisi pitänyt vetäytyä sotaa edeltäviin asemiin.
Keväällä 2009 Venäjä teki Etelä-Ossetian ja Abhasian kanssa viisivuotiset sopimukset, joiden mukaan se puolustaa alueiden rajoja. Syksyllä se lupasi rakentaa kummallekin alueelle myös sotilastukikohtia. Elokuussa 2010 Venäjä kertoikin sijoittaneensa Abhasiaan ilmatorjuntaohjuksia sekä vahvistaneensa myös Etelä-Ossetian ilmapuolustusta.
Kesällä 2010 ilmestyneiden ICG:n raporttien mukaan Etelä-Ossetia ja Abhasia ovat tulleet yhä tiukemmin riippuvaiseksi Venäjästä itsenäisyystunnustuksen jälkeen. Maa esimerkiksi lahjoittaa 99 prosenttia Etelä-Ossetian budjetista ja on käytännössä sekä Etelä-Ossetian että Abhasian ainoa kauppakumppani.
Etelä-Ossetia ja Abhasia ovat edelleen käyttäytyneet itsenäisten valtioiden tavoin. Vuosina 2011 ja 2012 kummassakin maassa järjestettiin vaalit.
Abhasia valitsi kesällä 2011 kuolleen presidenttinsä tilalle elokuussa entisen kommunistipuolueen virkamiehen Aleksandr Ankvabin. Maaliskuussa 2012 alueella järjestettiin parlamenttivaalit.
Etelä-Ossetia järjesti presidentinvaalit marraskuussa 2011. Korkein oikeus kuitenkin mitätöi tuloksen opposition ehdokkaan voitettua vaalit. Maaliskuussa 2012 järjestetyt uusintavaalit voitti entinen tiedustelujohtaja Leonid Tibilov.
Venäjän ja Georgian välit ovat olleet konfliktin jälkeen kireät, eivätkä Genevessä käydyissä neuvotteluissa ole päästy tuloksiin.
Syksyllä 2012 Venäjä ja Georgia syyttivät toisiaan sotilasvarustelusta Etelä-Ossetian alueella. EU:n tarkkailuoperaation mukaan Venäjä on keskittänyt joukkoja Etelä-Ossetian rajan lähelle.
Viime vuosina on tapahtunut kuitenkin myönteistäkin kehitystä. Marraskuussa 2011 Georgia hyväksyi Venäjän Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa. Toivoa muutoksesta antavat myös Georgiassa syksyllä 2012 käydyt vaalit, jotka voitti oppositio.
Uudeksi pääministeriksi kohosi miljardööri Bidzina Ivanishvili. Hän sanoi, että hallitus aikoo luoda suhteet Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan ja että hän on valmis myös tapaamaan Venäjän viranomaisia.
Joulukuussa Georgian ja Venäjän edustajat tapasivat ensimmäistä kertaa kahdenvälisissä neuvotteluissa sitten vuoden 2008 sodan keskustellakseen suhteiden normalisoinnista ja esimerkiksi kauppasuhteiden palauttamisesta. He ilmoittivat, että suoria neuvotteluja jatketaan ilman kansainvälisiä välittäjiä.
Osapuolet tapasivat myös helmikuussa 2013. Alkuvuodesta myös sovittiin, että viinin ja mineraaliveden tuontia Georgiasta Venäjään jatketaan vuosien tauon jälkeen.
Kysymys Etelä-Ossetiasta ja Abhasiasta on kuitenkin edelleen ratkaisematta. Venäjä on ilmoittanut, ettei se aio perua itsenäisyystunnustuksiaan. Myöskään Georgian välit Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan eivät ole parantuneet.
Kriisi kurittaa etenkin pakolaisväestöä. Vuoden 2008 sotaa pakeni yli 100 000 ihmistä, joista useimmat Etelä-Ossetian georgialaisia. 1990-luvun sotien jäljeltä pakosalla oli jo valmiiksi yli 200 000 ihmistä pääasiassa Abhasiasta.
Yhteensä Georgian alueella on YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan maan sisäisenä pakolaisena lähes 275 000 ihmistä.
Suurin osa vuoden 2008 sotaa paenneista on jo päässyt palaamaan koteihinsa, mutta monen tilanne on edelleen heikko. Etelä-Ossetia vastustaa pakolaisten paluuta, sillä sen mukaan nämä lähtivät vuoden 2008 sodassa kodeistaan vapaaehtoisesti. Myös Abhasia on rajoittanut pakolaisten oikeuksia.
Konfliktikokonaisuutta ylläpitää Suomen OneWorld -portaaliyhdistys ulkoministeriön kehitysviestinnän toimeksiannosta. Tekstit on koottu julkisista lähteistä eivätkä ne välttämättä edusta ulkoministeriön virallista kantaa. |
Päivitetty 7.6.2013
