
Suomen pitkäaikaiset kumppanimaat ovat helmikuussa 2012 hyväksytyn kehityspoliittisen ohjelman mukaan Etiopia, Kenia, Mosambik, Nepal, Sambia ja Tansania sekä alemman keskitulon maaksi noussut Vietnam. Sen kanssa siirrytään asteittain muihin yhteistyön muotoihin.
Myös hauraiden valtioiden erityistarpeet huomioidaan. Suomi sitoutuu pitkäaikaiseen yhteistyöhön Afganistanin kanssa, ja tekemään kehitysyhteistyötä Palestiinalaisalueilla ja Etelä-Sudanissa.
Etiopia
Yhteistyö keskittyy opetusalalle ja vesihuoltoon. 1,3 miljoonaa ihmistä on saanut käyttöönsä puhdasta vettä ja kunnon käymälät Suomen tukeman vesiohjelman aikana.
Kenia
Metsä, energia ja hyvä hallinto ovat pääaloja. Suomi koordinoi avunantajien yhteistyötä oikeussektorin uudistuksessa.
Mosambik
Suomi jatkaa yhteistyötä opetuksessa ja maaseutukehityksessä. Uusina alueina mukaan tulevat metsä ja tietoyhteiskunta. Suomi antaa myös suoraa budjettitukea.
Sambia
Yhteistyö keskittyy ympäristö- ja luonnonvarakysymyksiin sekä maaseudun ja yksityissektorin kehitykseen. Budjettituella toteutetaan Sambian kansallista kehityssuunnitelmaa.
Tansania
Paikallishallinnon kehittämisen ohella tärkeitä ovat metsä ja ympäristö. Yhteistyötä tehdään lisäksi ICT- ja energia-aloilla. Suomi antaa myös suoraa budjettitukea.
Nepal
Yhteistyö keskittyy opetukseen ja luonnonvarasektorille kuten vesivarojen hoitoon. Lisäksi tuetaan rauhanprosessia, ihmisoikeuksia ja demokratiakehitystä.
Vietnam
Alemman keskitulon maaksi kohoneen Vietnamin kanssa kehitysyhteistyöstä siirrytään asteittain muihin yhteistyömuotoihin.Keskiset sektorit ovat ympäristö ja ilmastonmuutos sekä tietoyhteiskunnan rakentaminen.