
Sosiaalinen media on muutakin kuin omahyväisiä Facebook-päivityksiä. Sen osoittaa eteläafrikkalainen RLabs, joka tarjoaa neuvontaa verkossa koulunsa päättäneille nuorille.
Samaan aikaan kun Suomessa abiturientit valmistautuvat kevään ylioppilaskirjoituksiin, Etelä-Afrikan koululaiset tuskailevat päättökokeiden tulosten kanssa. Maan opetusministeriö julkisti päättökokeiden tulokset 6. tammikuuta.
Jyrkkien koulutuserojen maassa tulokset eivät tuota kaikille iloa. Suomen ja Etelä-Afrikan tieto- ja viestintäteknologiaohjelman (SAFIPA) hankeryppääseen kuuluva Rlabs käänsi sosiaalisen median hyödyt nuorten hyväksi ja järjesti tulosten julkistamispäivänä online-neuvontaa.
Rlabsin kehittämässä JamiiX-yhteisössä ja Etelä-Afrikassa suositussa MXit-mobiilipalvelussa käytiin kuuden tunnin aikana 2 464 keskustelua ja niissä liikkui 51 744 viestiä.
Rlabsin neuvojien mukaan valtaosa kyselijöistä kaipasi neuvoja ammatinvalintaan ja masennuksen hoitamiseen. Hälyttävän monella nuorella oli itsemurhaan liittyviä ajatuksia.
”Matkapuhelimen kautta asioita voi selvittää intiimisti ilman että täytyy lähteä erilliseen paikkaan”, perusteli neuvontapalvelun suosiota Renée Parker lokakuussa 2010 suomalaisille toimittajille. Keskusteluun on helppo lähteä nimettömänä.
RLabs käyttää sosiaalista mediaa myös huumeiden käyttäjien ja heidän perhenjäsentensä auttamiseen. Osa vapaaehtoisista on entisiä huumeiden käyttäjiä ja rikollisia.
Vapaaehtoiset neuvojat ovat koneiden ääressä tunnin ajan joka iltapäivä neljästä viiteen. Paikalla on yleensä 6–10 neuvojaa. He voivat siirtää meneillään olevan keskustelun toisilleen, mikäli oma asiantuntemus ei riitä vastaamiseen. Kaikki keskustelut ja niihin liittyvät muistiinpanot tallentuvat palveluun ja ovat käytettävissä jälkikäteen.
”Kaikki kysyjät eivät halua käyttää nettiä tai tekstata, vaan puhuvat mieluummin puhelimessa”, kertoi puolisen vuotta vapaaehtoisena neuvojana työskennellyt Jenima Peters. ”Soitan usein neuvontatunnin jälkeen kysyjälle, mikäli tämä on antanut puhelinnumeronsa.”
”JamiiX on ihmisten ideoista syntynyt sosiaalinen alusta”, painottavat sekä Parker että tieto- ja viestintäteknologiaohjelma SAFIPAn pääneuvonantajana Etelä-Afrikassa työskentelevä Kristiina Lähde. ”Eikö ole loogista, että sosiaalista mediaa käytetään sosiaalisten ongelmien ratkomiseen”, Lähde toteaa.
”JamiiX puhuu ja kuuntelee ongelmiensa kanssa kamppailevia ihmisiä tavalla, joka on heille luontevin mahdollinen. Luulen, ettei kynnystä käyttää neuvontapalveluja saada juuri tämän matalammaksi”, hän lisää.
JamiiX-palvelulla on yli 250 000 käyttäjää Etelä-Afrikassa. Palvelun teknologiaa kaupallistetaan SAFIPA-ohjelman rahoittamana. Sen kehittäjä RLabs sai ensimmäiseksi kaupalliseksi yhteistyökumppanikseen telejätti Vodacomin, joka tarjoaa matkapuhelinpalveluja lähes 200 miljoonalle ihmiselle viidessä eteläisen Afrikan maassa.
Marja-Leena Kultanen
Suomi ja Etelä-Afrikka tekevät yhteistyötä tasa-arvoisen ja kaikille kansalaisille avoimen tietoyhteiskunnan kehittämisessä. Tiede- ja teknologiahankkeissa kehitetään Etelä-Afrikan innovaatiojärjestelmää, maakuntien tietoyhteiskuntastrategioita ja tieto- ja viestintäteknologian sovelluksia erityisesti syrjäseuduille. SAFIPA-ohjelma tukee 23 erilaista it-hanketta.